200910 |
200809 |
200708 |
200607 |
200506 |
200405 |
200304
200809 |
|
07.06.2010 Viisi uutta pelaajaa try-outille
|
Jokipojat ottaa entisten tryout-miesten lisäksi viisi uutta pelaajaa testiinsä. Näytille saapuvat maalivahdit Eero Väre ja Samu Airasvaara sekä hyökkääjät Markus Kuronen, Ville Silvast ja Jani Väänänen. Sopimuspelaajista puolustaja Ville Väänänen joutuu vuorostaan polvileikkaukseen ja on sivussa pitkään. Jokipojat aloittaa maanantaina parin viikon mittaisen jääharjoittelujakson.
Nyt testiin tulevista maalivahdeista Eero Väre, 25, on kierrellyt pitkään eri Mestiksen seuroissa, mutta menestys on jäänyt vaatimattomaksi. Viime kauden hän aloitti Suomi-sarjan Ketterässä, kunnes siirtyi kesken talven KooKooseen. Mestis-pelejä kertyi tilille kuitenkin vain neljä kappaletta, ja torjuntaprosentti oli 87,38.
Samu Airasvaara, 21, torjui viime talvena vuorostaan KalPan A:ssa. Nuorten SM-liigassa joukkueensa kakkosvahdin virkaa hoidellut mies pysäytti kiekot pelaamassaan 11 runkosarjan ottelussa 91,67 prosentin varmuudella.
Hyökkääjätarjokkaista Jani Väänänen, 30, on Jokipojissa jo vanha tuttu edustettuaan seuraa kausina 2005–08 vaihtelevalla menestyksellä. Viime talven Väänänen kiekkoili 2. divisioonan Outokummun Kiekossa. Kauden 28 otteluissa syntyivät mukavat yhteistehot 31+41, joilla aikoinaan SM-liigassakin pelannut konkari olikin joukkueensa sisäisen pistepörssin ykkönen.
Ville Silvast, 24, oli vuorostaan Suomi-sarjan Lieksan Hurttien paras pistemies. Pieksämäeltä lähtöisin oleva pienikokoinen hyökkääjä nakutti karsintasarja mukaan lukien kauden 36 ottelussa pinnat 26+29.
21-vuotias Markus Kuronen oli viime kaudella Tapparan toiseksi paras pistemies A-nuorten SM-liigassa. 180-senttinen sentteri iski 34 ottelussa tehot 8+20. |
|
|
| Bluesman67 07.06.2010 12:44 |
| Nuoriin kannatta panostaa. Näkymättömästä Viänäsestä olen kyllä aika kriittinen... |
| Syylä 07.06.2010 12:53 |
| Jaa-a. Näytillä olevat hyökkääjät vaikuttavat hyviltä (pl. Väänänen), mutta nuo maalivahdit. Toivottavasti Jokipojat löytäisivät jonkun muun ykkösvahdiksi kuin Väreen. Airasvaara vaikuttaa ihan lupaavalta kaverilta Mestikseen. Näyttäköön siis try-outtilaiset kykynsä päätöksiä tekeville... |
| lappis 07.06.2010 13:07 |
| Kyllä siitä vielä hyvä joukkue tulee. |
| Paukku/tre 07.06.2010 13:10 |
| Suuntaus on näköjään selvillä, nuoriin panostetaan ja se on oikea valinta.Tietysti tarvitaan kokemusta jota nuoret saavat pelaamalla ja myös kokeneilta juokkuekavereilta.Kannattaisi vielä tutkia pääkaupunki seudun tilanne, lähteeni mukaan siellä olisi pari-kolme huippunuorta kaapattavissa!!! |
| tilkka 07.06.2010 13:11 |
| Airasvaara ja Kuronen olleet lupaavia ikäluokassaan ja varmasti sopivat Jokipoikien pelityyliin.Toi Vänä ihmetyttää miten se vielä hakee pelipaikkaa Jokiposta. |
| pireman 07.06.2010 14:02 |
| Try-outissa katsotaan, ketä otetaan ja loput voisivat olla ihan kelpo pelaajia Suomi-sarjassa Lieksan Hurtissa. |
| pahkis 07.06.2010 14:14 |
Hirvittäisi lähteä kauteen joku Väre ykköskassarina. Samoin Väänäsen voisi käännyttää jo hallin ovella. Oli täysi turhake jo viimeksi, mistä se motivaatio nyt olisi löytynyt? Muut onkin jo vähän mielenkiintoisempia tapauksia. Ei näistä tosin mikään pelaajatyyppi taida olla sitä, mitä kipeimmin nyt kaivattaisiin: voimaa viivalle, kakkossentteri ja se ykkönen maaliin. |
| lappis 07.06.2010 15:39 |
| Eläpä pahkis vielä aliarvioi ketään. Moni pelaaja syttyy vasta myöhemmin. |
| jaska 07.06.2010 15:43 |
| Täytyy sanoa ettei ihan mitään maailmanluokan hankintoja! Ehkäpä ainut positiivinen asia tässä uutisessa oli, että kaikki ovat try-outteja. Airasvaara ja Kuronen voisivat olla ihan hyviä löytöjä, mutta paha sanoa vielä sen enempää! V. Väänäsen loukkaantuminen oli kyllä erittäin harmittava takaisku, no mutta näitä sattuu ja minkäs niile mahtaa! |
| Jones 07.06.2010 16:50 |
Hakuja, hakuja. Jospa sieltä nyt edes yksi tärppää. Talouden vakauttamis uutiset nyt oli paras anti tälle päivällä. Vielä sitä kirsikkaa kakun päälle odotellaan tuolta suunnalta... Renny heitti huhun jatkoaikaan Joni Ortiosta. Eipä olisi yhtään pöllömpi ykköskassari! Toivossa on hyvä elää, tuumi lapamato. |
| chumba 07.06.2010 17:01 |
| Eikö se kerro jotain positiivista kaverista jos tekee Outokummussa yli 70 pistettä kauden aikana ja yrittää sen jälkeen sopimusta mestis mestarin kanssa? Näyttää suurin osa taas tietävän tämänkin asian jo kuukausia ennen kauden alkua, joten hyvää joulua vaan kaikille. |
| jaska 07.06.2010 18:06 |
| Eikös jouluun oo vielä monta kuukautta aikaa, mun muistikuvien mukaan sitä vietetään 24.12, voin olla toki väärässä, joten siinä tapauksessa anteeksi tietämättömyyteni.. |
| urpo 07.06.2010 18:11 |
| No eipä juuri vakuta nämä "raiauttilaset"- ei uudet eikä vanhat, toki saavatpahan roikkua ainakin hetken mukana. Paljon on vielä paikattavaa että ollaan ees jollain tasolla, mutta turha hätäillä kyllä se siitä sitten joskus ehkä kenties. |
| ^ipe^ 07.06.2010 19:46 |
| Silvastille ja Kuroselle voi löytyä paikka joukkueessa, muille en usko. |
| Riffsi 08.06.2010 07:36 |
Tulevaisuudessa niitä try outtilaisia sitten tarvitaankin. Kyltsi oli ilmeisesti turhautunut junnupuolella asioiden hoitotyyliin ja pakannut kamansa. Tämä ei hyvä :/ Siinä on kyllä taas yksi suuri menetys tälle seuralle. Hyvää ja laadukasta työtähän mies teki junioreiden kanssa. |
| Bluesman67 08.06.2010 07:47 |
| Kyllönen olisi pitänyt pitää. Hän on joensuulaisen kiekkoilun ikoneita. Juniorit tarvitsevat roolimalleja, joihin "Kynä" kuuluu. |
| Turska2 08.06.2010 11:25 |
Kynä Kyllönen on tehny junioreiden valmennuksessa enemmän työtä ja oikealla tavalla kuin kukaan muu miesmuistiin täällä Joensuussa. Tää on Joensuulaisen jääkiekon kannalta isompi meneys kuin yhdenkään Mestisäijän lähteminen viimevuoden joukkueesta. Junnupuolella on muutenkin pulaa ammattitaitoista valmentajista niin sitten vielä Kyltsikin sössitään muualle. |
| Rokkipoika 08.06.2010 12:29 |
| Kyllä olen nimenomaan Turskan kanssa samaa mieltä. Kyltsin lähtö oli pahin menetys moneen vuoteen joensuulaiselle jääkiekolle. Mikähän junnupuolella mättää, että sieltä lähtee porukkaa valmennuksesta muihin maisemiin? Noh, lähtihän Pikekin, ettei sen tarvii olla pelkästään junnupuolen ongelma. |
| Iksahn 08.06.2010 16:01 |
| marmatimarmati! |
| Pate 08.06.2010 16:13 |
| Syitä Kyllösen lähtöön vaikea sanoa,oisko joku sisäänpäinlämpeävyys ja yhteistyökyvyn puute junnupuolella syitä,mutta ei kuitenkaan suuri menetys,eihän tänne kelvannut se Kalpa-yhteistyökään... |
| Turska2 08.06.2010 18:02 |
Kylsin lähtö näkyy heti pikkujunnujen puolella ensi kaudella. On todella vaikea löytää tilalle Kyltsin tasoista,täysin Joensuulaiselle jääkiekkoilulle omistautunutta kiekkopersoonaa. Kynä teki myös tärkeää ja ammattimaista työtä Urheiluakatemian puolella. Muutama Akatemiassa mukana oleva on nyt Mestisringissä. Kun miettii miten pikkujunnuja valmennettiin ennen Kyllöstä täällä muutama vuosi sitten, niin ero oli suuri. Toivottavasti ei tiputa taas samalle tasolle. Onneksi kiekkotouhuissa on mukana muutamia osaavia valmentajia, mutta enpä usko että yhtä hyvää täyspäiväistä valmennuspäällikköä saadaan tilalle. Lähdön syy oli varmaan juuri se jonka Karjalaisesta luimme. Toivottavasti se toinen henkilö älyää lähteä itse. |
| Don Quiote 08.06.2010 23:21 |
Nyt lähti Kyltsi, viime vuonna "Turbo" Aaltonen!!! Molemmat tuiki tarpeellisia ja osaavia junnuvalmentajia ja ohjaajia. Molemmilla sama "syy" = näkemyserot!! Mutta kenen kanssa ja missä asiassa? Kuka on tuo"vastapeluri" jonka kanssa lähes kaikilla tulee näkemyseroja??? Ja miksi onko ko. persoonassa itesessään vika kun ei tule toimeen muitten kanssa. Kannattaiskohan katsoa peiliin ja jättää vapaaehtoisesti hommat osaavampien hoitoon, ettei möhli koko Junnupuolen hommaa piloille. Aaltosen ja Kyllösen menetykset ovat tosi suuret koko seuran tulevaisuuden kannalta, mikä nähdään lähivuosien aikana "junnutuotannon" taantumisena entisestään. On myös taas yksi negatiivinen pointti seuran imagoon ! |
| tari 09.06.2010 08:47 |
| Saas katsoa peluuttaako Varmanen viime kauden tehokolmikkoa Sivonen-Silvast-Heikkinen.Paras ketju lieksassa ainakin 15vuoteen!! |
| kaaleppi 09.06.2010 11:09 |
| Olen samaa mieltä.Aaltonen ja Kyltsi olisivat yhdessä tehneet JOKP:sta tulevaissudessa LIIGA joukkueen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! |
| jukkis 09.06.2010 12:12 |
| Nuo näkemyserot ovat huhun mukaan olleet junnuvalmennuksen ja vanhempien välisiä, joihin ei seurajohto ole sponsorimenetyksien pelossa ottanut kantaa. Vanhempien mukaan pelata saa ne, joiden isit maksaa eniten, valmentajien mielestä taasen ne jotka käy treeneissäkin. Raha ratkaisee, junnuissakin näköjään. Ja tämmöistähän ei kaikki junnuvalmentajat jaksa. |
| Paukku/tre 09.06.2010 12:39 |
| Mortonki!Täällä tre:een seudulla olisi muuan Johannes Alanen vapailla markkinoilla.Takana n.400 liiga matsia ja pudotus pelit päälle, siinä oisi ensi kauden ykkös-tai kakkos sentteri.Hinta ja laatu suhde kohillaan.kokemusta ja tahtoa riittää tässä kaverissa. |
| Don Quiote 09.06.2010 15:42 |
| Olen Paukku/tre: en. Kanssa samaa mieltä J Alasesta. On Tapparan kasvatteja (aikanaan pelaskin Tapparassa mut viime vuodet ollut Lekin Riveissä, ja ainakin ne kerrat kun on Joensuussa ollut, on ollut suht vakuuttava voimahyökkääjä, jollaisia Jokipojat porukkaansa nyt tarvitsisi. Mutta, mutta näinköhän vain eurot riittaisivät Alaseen, josko vaikka haluja oliskin! |
| Bluesman67 09.06.2010 15:54 |
| Alanen on ollut erittäin vakuuttava aina, kun olen nähnyt. Paukkuhan voisi sponsoroida hänet tänne...:) |
| Pate 09.06.2010 18:50 |
| Joo,näinhän ne aikanaan hyvät pelaajat täällä nousivat,kun niiden vanhemmat maksoivat eniten heh,heh.. |
| julle 09.06.2010 18:52 |
Joemsuusta on lähteneet yleensä kaikki, jolla on ollut mielipiteitä ja ajatuksia, Hämäläinen, Kapaset tässä muutama enne Kyltsiä. Meidän koko junuori toiminta kaipaa remontin, ammattimaisuus pitää lähteä luistelukoulusta alkaen, turistit mäkeen ja ammatilaiset kehiin. |
| Kenwood 09.06.2010 19:37 |
| Meillehän otettiin jo Hessu Hopo, nyt on näkymätön Viänänen trai autilla nii eiköhän oteta vielä Joensuun Ovechkin takaisin sieltä norjasta tai missä nyt sit pelaskaan nii meillä on taas vanha ketju koossa... |
| Bluesman67 09.06.2010 20:04 |
| Pöllänen kelpaisi kyllä joukkueeseen... |
| Raaka-Arska 09.06.2010 20:24 |
| Varmaselle pitää olla "hyvä jatkä", joka sopii filosofialtaan, taustoiltaan, perhesuhteiltaan, autollaan, naapureiltaan, koiraltaan...joukkueseen ja sen imagoon, meillä on vara olla vähän kranttuja:) |
| Turska2 10.06.2010 09:19 |
Hyvä Julle. Asia on juuri noin !! Ne harvat isot Joensuulaiset jääkiekkovaikuttajat on sössitty muualle. En edes viittinyt muisrella Kapasta ja Hämä Pekkaa kun v****taa tuo Kyllösen päästäminen pois. |
| jaska 10.06.2010 15:21 |
| Hienoa Jokipo, näin se homma toimii ja juniorityö on huipussaan! Näköjään taitaa enemmänkin noita NHL-statuksen omaavia pelaajia lymytä Joensuussa kun on varaa päästää Kyltsi pois.. vai paljastuuko kohta jymypaukku ja toimisto kyykyttää jopa itse Hjallista ja palkkaa junioripäälliköksi itse Scotty Bowmanin! |
| tilkka 10.06.2010 18:47 |
| Oliko porukkaa kattomassa harkkoja hallilla?Miten try-outilaiset pärjäilivät? |
| Turska2 10.06.2010 20:35 |
| Oliko ne jäällä jo? |
| möly 10.06.2010 20:43 |
| joo...on ne ollu jo maanantaista lähtien... |
| tilkka 10.06.2010 22:53 |
| Joo tuolla Facebookissa on ilmoitus.Et tule tänään tai huomenna katsastamaan harjoitusringissä pyöriviä pelaajia kun he pelaavat keskenään( punaiset vs.mustat) harjoituottelun molempina päivinä 17:30 harjoitusjäähallissa.Seuraa sopimuspelaajia,talentteja ja try-outilla olevia pelaajia paikanpäällä.Tervetuloa. |
| kaaleppi 12.06.2010 14:26 |
| Eikö kukaan käynyt katsomassa harkka pelejä?(Ei ole kommentteja.) |
| 28 12.06.2010 16:04 |
| Kyllähän tuota tuli piipahdettua, joukosta erottui varsinkin Ville Silvast. Kovin paljon oli mukana junnuikäisiä. |
| tilkka 12.06.2010 16:40 |
| Minkä niminen heppu oli molarina jolla hifkin logo päälaella? |
| John Doe 12.06.2010 18:56 |
KalPa-logoinen se taisi olla. Airasvaara. Vai onko siellä HIFK-logoja ollut? Mulla on Liverpool-paita. |
| Rokkipoika 13.06.2010 19:24 |
| Taitaa olla ihan terve kilpailuhenki, kun on paljon junnuja joukkueessa. Maalivahteja on nyt tarjolla, mut olikos Oinonen kentällä, siis Juuso? |
| Don Quiote 15.06.2010 17:26 |
| Kyllä meidän porukkaan vain mahtuisi kko joukko uusia Kalpa-logoisia miehiä, entisten poistuneiden tilalle. Ihan kuin nyt KooKoo:n porukkaan Lukko pelaajiakin. Edelleen hämmästelen, miksi meillä ei haluta tehdä tiivistä yhteistyötä jonkun liigaseuran kanssa vaikka sitten farmisopimuksenkin puitteissa, kun omat rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä pitkäjänteisesti ylläpitämään hyvätasoista mestispotrukkaa. Sehän on nähty jo. Nyt olis vielä vapaana yhteistyö Tapparan ja tai mahollisesti Kalpankin suuntaan, jos vain haluja riittää, eikä yhteistyötä vieroksuta. |
| Petja 15.06.2010 20:43 |
Kyllähän yhteityö on aina terve asia, mutta sellaisena että esim.Kalpa ei voisi mitenkään sanella kuinka missäkin tilanteessa toimitaan vaan se täytyy olla molempia tyydyttävää. Ja aina joukkueensa peluutuksesta päättäisi suvereenisti päävalmentaja EI seurojen johto, eli jos joukkue pelaa loistavasti ennestään, niin siihen on turha pitkin talvea uusia ukkoja ottaa sössimään, olkoonkin vaikka liigasta tulossa. Ja ei sellaista yhteistyötä jossa mestisjoukkuetta pidetään kuntoutuslaitoksena, ja sitten ennen siirtoaikaa otetaan takaisin liigan puolelle jopa useita pelaajia tyhjentäen näin joukkuetta. Eiköhän entisellä systeemillä olisi tervettä jatkaa ainakin pari kautta, eli lainataan jos tarvitaan eikä sidota käsiä vain yhteen "kumppaniin", pelaajia on kuitenkin liikenteessä pitkin talvea, kiitos sm-liigan pelaajarajoituksen. |
| Viljuri 15.06.2010 21:26 |
Liigajoukkueiden pitäisi ottaa mallia Seppäsestä ja ostaa reserveilleen ihan oma joukkue, tällöin yhteistyö toimii ongelmitta. Se, ettei Seppäseltäkään homma tule onnistumaan enää kovin pitkään, ei tule kenelläkään yllätyksenä. Jos haluaa tukea Kalpaa, niin kannattaa ottaa sinne yhteyttä suoraan, en ainakana itse ymmärrä, miksi joensuulaiten hyvin vähäisiä, mutta kuitenkin joensuulaisia, rahoja pitäisi sinne mutkan kautta kantaa? Kulttuuri alkaa eurosta. |
| Hessu 16.06.2010 10:43 |
| D-kiekko on tainnut maksaa Jypille aika pitkän pennin viime kausien aikana. Miinusta oli paljon. Kalpan kanssa vain yhteistyötä. Siellä on 3 sopimusvahtia, joista ainakin Similä olis hyvä lupaava. Pelasi viime jouluna alle 20-v maajoukkueen mukana MM-kisoissa. Hieman raakile vielä. Hyökkääjiä sieltä irtoais varmasti myös ja ei pari pakkiakaan olisi pahitteeksi. |
| Bluesman67 16.06.2010 13:24 |
| Yhteistyö? Yleensä se tarkoittaa sitä, että Mestisjoukkueen kenttiä sotketaan Liigajoukkueen tekemien äkkilainausten takia. Parempi olisi olla itsenäinen joukkue ja pelata sopimuspelaajilla. Lainasopimukset (jos niihin on tarvetta) koko kautta kattaviksi ja piste. LeKi ja D-Team ovat hyviä (huonoja) esimerkkejä sairaasta liikkeestä eri joukkueiden välillä. |
| Viljuri 16.06.2010 14:07 |
Liigajoukkueen reservi- eli farmijoukkueena toimiminen on luonnollisesti strateginen valinta. Ei se ole millään muotoa sairasta, mitä LeKi ja D-Team tekevät, sen on niiden strategisten etujen mukaista. Mestiksen kannalta tilanne on luonnollisesti sairas, sarja ei tule jatkamaan edes nykyisellä pelillisellä tasollaan vuotta tai kahta kauempaa. Kun pelaaja tulee ottamaan vain "lämpöä", peliaikatakuulla, urheilullinen ja pelillinen puoli on menetetty. Se, että olisiko reservisopimus operationaalisesti järkevä vuodeksi tai kahdeksi, kuten KooKoo on nyt päättänyt, on luonnollisesti toinen asia. Mielestäni pelaajakohtaisesti aina kainattaa keskustella, vaikka itse kenen kanssa, mutta muutoin oman jutun kanssa vaikka sitten helvettiin. Tämä on se strateginen linjaus. Eri asia on, mikä Jokipoikien linja tulee olemaan, kun ilmeisesti taas kerran hommat ovat vaiheessa. |
| Turska2 16.06.2010 15:47 |
Koko Suomalainen sarjasysteemi yleensäkin on muutoksen alla. Jos Euroopaaan syntyy jokin iso liiga niin kotimaan sarjat muuttuvat tyystin toiseksi. Ja luulen että se sarja syntyy Eurooppaan ihan muutaman vuoden sisällä. Muutta nykyisellään Joensuu ei pysty tuottamaan Mestistasoisia pelaajia riittävästi, rahaa ei ole kauheemmin hankkia pelimiehiä niin tuo farmisysteemi on ihan hyvä tapa saada pelaajia, osaa pidemmäksi ja osaa lyhyemmäksi ajaksi Joensuuhun. |
| Viljuri 16.06.2010 16:39 |
Jokipoikien tulisikin miettiä kaikkia niitä keinoja, joilla seuraavan jaon osalta tilanne olisi aiempia aikoja parempi. Tätä kannattaisi myydä myös yhteistyökumppaneille, kannattajista alkaen. Mehupurkin voittaminen ei ole itsetarkoitus, jos se ei palvele tulevaisuutta. Tulevaisuus ei ole itsetarkoitus, jos nykyisyys pysähtyy. Sarjasysteemit ovat muutoksen alla, itse asiassa hitaammin kuin osattiin arvata, mutta parempi hitaasti kuin ei ollenkaan. Tiedä miten sitten asia pitäisi kertoa, mutta strategiset edut Jokipoikien sekä olemassaolon että tulevaisuuden kannalta voisivat löytyä aivan eri suunnasta kuin mistä keskustelu yleensä käynnistyy. |
| tilkka 17.06.2010 13:34 |
| Onko Pöllänen Harkoissa mukana? |
| John Doe 17.06.2010 15:01 |
| Jos kerran tulee Euroopanliiga, niin eikö sitten kannattaisi alkaa jonkun venäläisenseuran farmiksi? Avtomobilist vai Lada? Torpedo vai Dynamo? |
| Bluesman67 17.06.2010 15:37 |
| Pöllänen Jokipoikiin...tai sitten ei |
| jokpo 17.06.2010 19:58 |
| Kuka Pöllänen? |
| julle 17.06.2010 20:16 |
Miettikääpä sitä, Savonlinnasta pelaa joukkueen verran SM-liigassa, muutama NHL:ssä. Joensuus mannet pelaa hädin tuskin Mestistä. Joku ei ole kohdallaan? |
| jaska 17.06.2010 23:14 |
| Joo junioreitten hukkaamisessa ei puhuta enää muutamista ikäluokista vaan kokonaisista ikävuosikymmenistä! Jospa tähän tulisi jotain korjausta, tosin tuo Kyllösen menettäminen oli se väärä korjausliike! |
| mihailov 18.06.2010 09:50 |
Jos Joensuussa halutaan pelata liigakiekkoa, tärkein edellytys sille on panostus NYT oman junnupuolen organisaation kehittäminen. Ne henkilöt, joilla suuri jääkiekkosydän ja -tausta Joensuussa on, heidät pitäisi jollakin konstilla saada rekrytoitua ensin junnutoiminnassa vastuunkantoon ts. hallitukseen/toimihenkilöiksi organiseeraamaan toimintaa kokonaan uuteen uskoon. Lisäksi pari talouspuolen osaajaa myös mukaan pitämään realiteetit hanskassa.Nyt touhu on lähinnä sitä, että kahlataan joka vuosi entisillä samoilla systeemeillä sarjat ja kaudet läpi, ei pyritäkkään kehittämään toimintaa sellaiseksi, että se edistäisi pelaajatuotantoa edustus- Jokipoikiin.Kyltsi teki parhaansa junnupuolella, hänen kaltaisia toimijoita tarvittaisiin nyt kipeästi lisää. Aikamoinen moka päästää hänet muualle. Kun tuo monikansallinen kiekkoliiga todennäköisesti toteutuu ja uskon noiden Suomenkin suurseurojen (4-5 kpl) keskittyvän pelkästään kv. sarjaan, niin rako myös Joensuun nousulle kansalliseen kärkisarjaan on enemmän realistista. |
| tilkka 18.06.2010 17:02 |
| Mutasen Sami lähti sitten Ässiin! |
| Viljuri 18.06.2010 17:17 |
Try-outin kautta. Tsemiä. Ja sitähän miehellä riittää. Ei kuitenkaan ihan urku auki -mentaliteetilla, kukaan ei epäile sitä, etteikö vauhti riittäisi. |
| endofseason 19.06.2010 16:47 |
| jani väänänen ainoa joka kelpasi try-outtilaisista. |
| passi 19.06.2010 16:52 |
| pöllänenkin jätettiin ottamatta, eikö? |
| endofseason 20.06.2010 08:45 |
| perun höpinäni... pelkkä huhu tuo väänäsen soppari! eli todellista tietoa odotellessa! |
|
|
|
|
Näyttö
Yhteistyossa
 |
 |
 |
Mehtimäkeläinen Karjalaisen Netti-TV:ssä!
Eman ja Ladan tv-shown löydät Karjalaisen Netti-TV:ssä. Livelähetyksiä myös virallisesta jatkopaikasta Bar Playsta!
KATSO » |
|
 |
|
Mainos 1
|
 |

| nimi |
m |
s |
p |
 |
| 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 |
| nimi |
po |
torj. % |
np |
 |
| 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 | | 0 | 0 | 0 |
 |
| po=pelatut ottelut, np=nollapelit |
| nimi |
min |
 |
|
0 |
|
 |
 |
 |
| pvm |
koti |
|
vieras |
klo |
 |
| 15.09. | Jokipojat | | Hokki | 18.30 | | 17.09. | Sport | | Jokipojat | 18.30 | | 20.09. | Jokipojat | | Jukurit | 18.30 |
| pvm |
koti |
|
vieras |
tulos |
 |
| Pääsyliput |
 |
| C-,F-,G-katsomo |
16 € |
| Muu istumapaikka |
13 € |
| Seisomapaikka (puupenkki) |
10 € |
Opiskelijat, eläkeläiset, ym. -2 € kaikista hinnoista. Lapset 7-15 v. -50%
normaalihinnoista.
|
| Sijainti |
 |
| Kuntopolku 6 |
 |
|
 |
Mehtimäkeläisen arkisto
201011 |
200910 |
200809 |
200708 |
200607 |
200506 |
200405 |
200304
|
|