Kuuden pisteen viikonloppureissu

HCK–Jokipojat 3–4 (2–2, 0–1, 1–1)

Jokipoikien viikonlopun Uudenmaan-kierros sujui mallikkaasti, kun myös jälkimmäisestä pelistä tarttui kotiinviemisiksi täysi pistepotti viime hetken kokoonpanomuutoksista huolimatta. Sarjanousija HC Keski-Uusimaa säikäytti karkaamalla avauserässä jo 2–0-johtoon, mutta Roope Ranta (1+2) ja Juuso Kaijomaa kuittasivat ottelun nopeasti tasoihin ylivoimamaaleillaan. Joona Manninen vei vierailijan pelin puolivälissä ensimmäistä kertaa johtoon, ja Kaijomaa iski päätöserässä illan toisella osumallaan numerot jo 2–4:ään. Jokipoikien maalilla Antti Rautiola (24 torjuntaa) sai tilille kauden ensimmäisen voittonsa.

Viimeksi päivitetty 06.10.2012 22:15

Jokipojat juhli taas Tikkurilassa

K-Vantaa–Jokipojat 2–4 (0–1, 0–1, 2–2)

Jokipojat otti kauden toisen kolmen pisteen voittonsa, kun Kiekko-Vantaa kaatui vieraspelissä lukemin 4–2. Voitto oli Jokipojille jo yhdeksäs perättäinen joukkueiden keskinäisistä kohtaamisista Tikkurilassa. K-Vantaa hallitsi kamppailun avauserää, mutta ainoan maalin iski Jokipoikien Heikki Puustinen. Sen jälkeen vierailija otti ohjat käsiinsä ja karkasi Otto Karvisen ja Jarkko Immosen ylivoimaosumilla jo 3–0-johtoon, kunnes Vantaa heräsi vielä taistoon. Kotijoukkue nousi maalin päähän, kunnes Vitalijs Pavlovs iski kiekon tyhjiin. Joensuulaismaalilla Lars Volden torjui 22 kertaa.

Viimeksi päivitetty 05.10.2012 22:38

Jokohan se tästä lähtisi?

Jokipojat–JYP-Akat. 2–1 (0–0, 2–0, 0–1)

Jokipojat nappasi perjantai-iltana vihdoinkin puhtaan kolmen pisteen voiton, kun liigaseura JYP:n kakkosjoukkue kaatui Mehtimäellä. Täpärät loppulukemat eivät tällä kertaa tehneet oikeutta itse kamppailulle; Jokipojat oli selvästi JYP-Akatemiaa parempi. Maalinteko oli kuitenkin lukuisista hyvistä paikoista huolimatta kovin vaikeaa, ja siinä onnistuivat vain Aleksi Elorinne ja Janne Niva. Jokipoikien maalilla Lars Volden selvisi 19 torjunnalla, kun virkaveli Samu Perhonen joutui rehkimään 45 kertaa.

Viimeksi päivitetty 28.09.2012 23:47

Nolla pistettä jumbofinaalista

Peliitat–Jokipojat 4–1 (0–0, 1–0, 3–1)

Eihän sen nyt näin pitänyt mennä. Jokipojat haki keskiviikkoiltana Heinolasta kauden ensimmäistä kolmen pisteen voittoaan, mutta tuomisina olikin syksyn rumin tappio. Peliitat käänsi tasaisen ottelun päätöserässä selkeästi edukseen ja kukisti joensuulaisvieraansa lopulta maalein 4–1. Jokipoikien ainoan osuman tempaisi Vitalijs Pavlovs Otto Karvisen esityöstä. Maalilla Antti Rautiola torjui vain 20 kertaa. Vasta 17-vuotias Jokipoikien kasvatti Janne Juvonen venyi Peliittojen päädyssä kiekon eteen 29 kertaa, joskin lähes kaikki vierailijan kudit lähtivät varsinaisen maalintekosektorin ulkopuolelta.

Viimeksi päivitetty 26.09.2012 22:26

Avausvoitto komeasti Kouvolasta

KooKoo–Jokipojat 4–5 ja. (1–0, 2–1, 1–3)

Jokipojat nappasi perjantai-iltana vihdoinkin kauden avauspisteensä. Mestiksen kallein joukkue KooKoo sai nöyrtyä kotonaan ärjypaitojen edessä, kun Ilmari Pitkänen (2+1) niittasi ratkaisun jatkoajalla. Kotijoukkue hallitsi ottelua suurimman osan ajasta ja johti kahden erän jälkeen jo 3–1. Jokipojat iski kuitenkin kolmannen erän alussa kolmesta perättäisestä hyökkäyksestä maalin ja nousi hetkessä yllättäen 4–3-johtoon. Joensuulaismaalilla Lars Volden venyi kiekon eteen peräti 46 kertaa. Jokipojat joutui sinnittelemään valtaosan ottelusta vain viidellä puolustajalla, kun Aleksi Elorinne sai varsin kevyin perustein pelirangaistuksen ryntäyksestä.

Viimeksi päivitetty 21.09.2012 23:39

Jokipojat jatkaa nollakerhossa

Jokipojat–Jukurit 3–4 (0–2, 2–1, 1–1)

Jokipojat jatkaa kolmen pelatun sarjakierroksen jälkeen ainoana Mestiksen joukkueena nollakerhossa, kun HCK:kin onnistui keskiviikkona avaamaan pistetilinsä. Joensuulaisten kotiottelu Jukureita vastaan oli totuttuun tapaan tiukka, mutta kääntyi tällä kertaa mikkeliläisvieraille. Jokipojat sai kamppailuun heikon alun, mutta nousi toisessa erässä Vitalijs Pavlovsin ja Juuso Kaijomaan osumilla tasalukemiin 2–2. Jukurit karkasi kuitenkin uudestaan kahden maalin johtoon, ja Kaijomaan kavennus loppuhetkillä oli enää laiha lohtu. Lars Volden torjui ärjypaitojen maalilla 27 kertaa. Hyvätasoista ottelua seurasi noin 3 000 katsojaa.

Viimeksi päivitetty 24.09.2012 17:07

Laukauksia tuli, tehoja ei

Hokki–Jokipojat 2–0 (1–0, 0–0, 1–0)

Jokipojat paransi otteitaan keskiviikon SaPKo-ottelusta, mutta se ei riittänyt pistetilin avaamiseen Kajaanissa. Ärjylauma hallitsi perjantain kamppailun kahta jälkimmäistä erää selvästi ja laukoi ahkerasti, mutta maalisaldoksi jäi silti puhdas nolla. Erittäin uhrautuvasti pelanneen kajaanilaispuolustuksen takana ex-Jokipoika Teemu Seppänen piti nollapelin 34 torjunnalla. Hokin molemmat maalit syntyivät erien loppuhetkillä ja ne iski Riku Toivo.

Viimeksi päivitetty 14.09.2012 22:40

Sarjakaudelle vaisu alku

Jokipojat–SaPKo 3–4 (1–1, 1–0, 1–3)

Jokipojat sai keskiviikkoiltana alkaneelle Mestis-kaudelle vaisun startin. Savonlinnan Pallokerho haki päätöserän nousunsa ansioista Mehtimäeltä ansaitun, mutta niukan voiton. Jokipojat pääsi kolmeen kertaan johtoon Roope Rannan, Jesse Paukun ja Vitalijs Pavlovsin osumilla, mutta sekään ei riittänyt. SaPKo iski pelin tasoihin ajassa 47.01 ja niittasi voittomaalin seitsemää minuuttia myöhemmin. Jokipoikien maalilla Antti Rautiola joutui torjumaan peräti 36 kertaa, kun SaPKon Niko Kaulio selvisi vain 16 torjunnalla.

Viimeksi päivitetty 24.09.2012 17:07

25 kysymystä Mikko Haapakoskelle

Neljällä edelliskaudella kolmesti Mestiksen finaaleihin asti edennyt Jokipojat on ollut viime vuodet eittämättä sarjan parhaita ryhmiä, mutta silti se ei kuulu tälläkään kaudella aivan suurimpiin suosikkeihin. Viime kauden hopeajoukkue onkin asettanut tavoitteekseen sijoittua runkosarjassa ”vain” neljän parhaan joukkoon. Jokipoikien kesää synkensi uhka sarjasta sulkemisesta, ja taloustilanne on viime hetken pelastumisesta huolimatta yhä erittäin tiukka. Silti jalkeille on saatu varsinkin puolustuksen osalta erittäin laadukas pelaajanippu. Mehtimäkeläisen toimitus esitti Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoskelle 25 kysymystä, joihin vastaukset voit lukea seuraavasta jutusta.

Viimeksi päivitetty 11.09.2012 02:50

Karviselle ja Manniselle pelikieltoa

Jokipoikien hyökkääjät Otto Karvinen ja Joona Manninen on tuomittu pelikieltoihin 31. elokuuta pelatun Jukurit-harjoitusottelun nyrkkitappeluista. Manninen kärsii pelikieltonsa keskiviikkona sarjakauden avausottelussa SaPKoa vastaan, ja Karvinen huilaa lisäksi vielä perjantain vieraspelin Hokkia vastaan. Mannisen kohdalla pelikiellolla ei tosin ole juurikaan merkitystä, sillä hän on parhaillaan loukkaantuneena. Rannevamma pitää nuorukaisen sivussa peleistä arviolta lokakuun alkupuolelle saakka.

Viimeksi päivitetty 10.09.2012 09:15
 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



 
 
 

mehtimakelainen.net © 2013 Sanomalehti Karjalainen Oy -kaikki oikeudet pidätetään.