Harjoituskausi käyntiin tappiolla
Jokipojat–SaPKo 4–5 (0–4, 3–1, 1–0) Vajaan kuukauden päästä alkavaan Mestis-kauteen valmistautuva Jokipojat aloitti syksyn harjoitusottelut tappiolla. Lauantain kamppailu oli Savonlinnan Pallokerholle jo neljäs, mikä näkyi selkeästi avauserässä. Vierasjoukkueen pelituntuma oli paljon parempi, ja SaPKo karkasi isäntien sekoillessa vajaassa kuudessa minuutissa 3–0-johtoon. Jokipoikien peli parani kuitenkin huomattavasti avauserän jälkeen. Juuso Rajala nosti kahdella ylivoimamaalillaan isännät otteluun mukaan, ja kolmannen erän lopulla Juuso Kaijomaa kavensi jo 3–5:een. Päätöserä oli ajoittain Jokipoikien täydellistä hallintaa, mutta maalinteossa onnistui vain Otto Karvinen.
– Senhän takia näitä harjoitusotteluita pelataan, että saadaan pelituntumaa. – Vaikka kuinka on ollut hyvä tempo harjoituksissa, niin ei se kuitenkaan ole sama juttu kuin pelata. Ei se saman temmon siirtäminen peliin heti ihan ongelmatonta, Haapakoski tuumasi. Toisesta erästä alkaen Jokipojat sai kuitenkin omaa peliään kulkemaan. – Avauserässä varsinkaan keskialueen peli ei ollut tasapainossa, olimme vähän sekaisin uusien asioiden kanssa. SaPKo sai jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiä, Haapakoski totesi. – Pelillisesti olemme kuitenkin edellä sitä tilannetta, missä olimme viime vuonna tähän samaan aikaan. Jokipoikien mukana viime viikot harjoitelleen nuoren hyökkääjän Miikael Arkimon try-out päättyi SaPKo-otteluun. Miehen jatko Jokipojissa ratkeaa todennäköisesti lähipäivinä. – Jos vaan seuran rahat riittävät, niin haluaisin pitää Arkimon meillä. Suoraviivainen pelaaja, joka tuo hyvin fyysisyyttä porukkaan, Haapakoski luonnehtii. Jokipojat jatkaa harjoituspelejään kohtaamalla ensi viikon perjantaina 24. päivä Hokin Mehtimäellä.
Maalit ja syöttäjät03.31 Oskar Essen (Kristian Ruisma, Niko Laakkonen) 0–1 Maalivahtien torjunnatAntti Rautiola, Jokipojat 6+10+8=24 (poissa 59.40–60.00) RangaistuksetJokipojat 7x2 min = 14 min Yleisöä: 754
Jokipoikien kokoonpano13 Roope Ranta – 8 Juuso Rajala – 14 Heikki Puustinen 12 Esa Lehikoinen – 24 Matti Näätänen 31 Antti Rautiola
EnnakkopätkäRunsaan viiden kuukauden tauko on nyt sitten takana, ja lauantaina Mehtimäellä pelataan taas lätkää, kun Jokipojat aloittaa harjoituspelit kohtaamalla Savonlinnan Pallokerhon. SaPKo sen sijaan on ehtinyt pelata jo kolme ottelua, jotka se on kaikki hävinnyt (JYP-Akatemiaa vastaan 1–2 ja 1–6 sekä Jukureille rankkarikisan jälkeen 2–3). Ottelu on osa Juniori-Jokipoikien Ärjypäivää, jonka aikana Jokipojat ja SaPKo iskevät yhteen kaikissa ikäluokissa aina F-junnuista alkaen. Mestis-joukkueiden kohtaaminen alkaa aiemmista ennakkotiedoista poiketen vasta kello 17.30. Viimeistään silloin siis Mehtimäelle! Kaikkiin päivän otteluihin on vapaa pääsy.
Aiemmat kohtaamisetJokipojat–SaPKo SaPKo–Jokipojat
Jokipoikien harjoitusotteluohjelmaLa 18.08. klo 17.30 Jokipojat–SaPKo 4–5
Ärjypäivän junnuottelutJokipojat–SaPKo A-juniorit: 9–2 B-juniorit: 8–3 C97-juniorit: 3–2 D99-juniorit: 13–2 E01-juniorit: 6–2 F03-juniorit: 3–7, 6–8 Otteluita yhteensä 14 kappaletta (8–2–4). |
|
|
||||

Kommentit
Siis kaikkien ikäluokkien.
Tänään se kausi vihdoinkin alkaa!
Veikataan: A, 6-2
edustus, 3-1.
Rajalan 2-5-maali oli kyllä näyttävä.
Hienopäivä kaikkinensa. Toivottavasti tulee jatkumoa.
Joo ei ollut kauhean vakuuttavaa puolustajan perustyöskentel yä vaikka syöttöjä ylivoimalla tulikin. No eiköhän sitten tosipelien alettua ala pelit kulkemaan.
Karevaaraa jäin minäkin kaipailemaan kun ei ole edes ilmoitettu, missä mahtaa mies olla..
Myyntiin tulee 200 kpl B-osaketta hintaan 1.500 euroa kappaleelta ja 2000 C-osaketta hintaan 50 euroa kappaleelta.
Myös äänivaltaisia A-osakkeita on myynnissä. Niiden nimellisarvo on 200 euroa, ja osakkeita kaupataan 60 kappaleen sarjoissa.
Osakkeita voit hankkia täyttämällä verkkolomakkeen
Myyntipaikkoja Joensuussa ovat:
Jetsetbar, Kauppakatu 35
Päivänurmen torikahvio torilla
Jokipoikien toimisto jäähallilla
http://www.jokipojat.com/ajankohtaista/hokijoki-oyn-osakkeiden-merkint%C3%A4lista
Treenipaidat, joka vuotinen homma.
Jospa tarkoitti sillä noita Latvienskojen lainasoppareita ? Mene ja tiedä sanos Tapsa.
Olisi mukava saada joitain kommentteja latvian pojista? Ovat kuitenkin jäillä jo pyörineet.
Heippa.
Kommenttien RSS-syöte