Jokipoikiin useita kovia paluumuuttajia

Jokipojat kiinnitti ensi kauden joukkueensa rungoksi maailmalta kotikonnuilleen saapuvia joensuulaispelaajia. Puolustajiksi Joensuuhun palaavat Esa Lehikoinen ja Aleksi Elorinne. Juuso Kaijomaa puolestaan tavoittelee isoa roolia keskushyökkääjänä. Jokipojat julkisti torstaina peräti 18 pelaajasopimusta.

– Olemme joukkueen rakentamisessa merkittävästi viime vuotta edellä. Menestys auttaa pelaajamarkkinoilla, Jokipoikien päävalmentajana jatkava Mikko Haapakoski tuumasi.

Uusvanhoista joensuulaispelaajista Lehikoinen, 26, pelasi viime kauden alussa Jokipojissa kymmenen ottelua, mutta siirtyi marraskuussa liigajäille. Ensin seurana oli Lukko, josta hänet kaupattiin tammikuussa HPK:hon.

– Rikkonainen kausi on alla, joten halusin pysyvyyttä. Viime kauden alussa Jokipojissa pelatessani huomasin, että täällä on kaikin puolin hyvä pelata, Lehikoinen perusteli siirtoaan.

Elorinne ja Kaijomaa siirtyivät SM-liigajoukkueiden organisaatioihin Joensuusta jo B-junioreina.

Elorinteen, 22, suuntana oli Blues, josta hän vaihtoi vuonna 2009 Tapparaan. Tamperelaisjoukkueessa hän teki SM-liigadebyyttinsä lokakuussa 2010. Kahden kauden aikana Elorinne pelasi yhteensä 23 liigapeliä.

– Olen iloinen, että Jokipojat antoi mahdollisuuden palata kotikonnuille. Heti tuli kotoisa olo, kun saavuin tänne, Elorinne hehkutti.

23-vuotias Kaijomaa vietti kuusi edellistä kautta lappeenrantalaisen SaiPan organisaatiossa, josta käsin hän on pelannut Mestistä Jukureissa muun muassa yhden kokonaisen kauden. SM-liigapelejä Kaijomaalle on karttunut kaikkiaan 34.

– On iso asia saada paluumuuttajia seuraan. Paikallisuus on voimaa, muistutti päävalmentaja Mikko Haapakoski.

Hyökkäysvoimaa Jokipoikiin tuovat Kaijomaan hankinnan lisäksi varsinkin Juuso Rajalan ja Ilmari Pitkäsen jatkosopimukset.

23-vuotias Rajala oli viime kaudella Mestiksen pistepörssin kakkonen ja hänet valittiin pelaajien äänestyksessä koko sarjan parhaaksi pelaajaksi. Pitkänen, 21, puolestaan uurasti läpi kauden isossa roolissa kakkosketjun laitahyökkääjänä.

Viime kaudella edustusjoukkueessa pelanneista hyökkääjistä jatkosopimuksen ovat tehneet myös Janne Niva, Otto Karvinen, Joona Manninen, Ville Halonen ja Oula Uski.

Uudempina niminä edustusjoukkueen vahvuuteen liittyvät Jesse Paukku, Joni Muranen, Markus Pietarinen ja Jesse Jormanainen.

Viime kauden kakkossentteri Mikael Ruohomaa on menossa JYPiin, joten häntä ei ainakaan tällä tietoa Jokipojissa ensi kaudella nähdä.

Sen sijaan kärkihyökkääjien Joona Karevaaran ja Roope Rannan kanssa Jokipojilla on taustajoukkojen mukaan vielä neuvotteluyhteys.

Jokipoikien puolustuskalusto on ajankohtaan nähden suorastaan kiitettävällä mallilla, kun kokeneeseen kaartiin kuuluvat Jarkko Immonen ja Matti Näätänen jatkavat ärjypaidassa.

Kesäkuussa 30 vuotta täyttävälle Immoselle ensi kausi on 13. peräkkäinen Jokipoikien edustusjoukkueessa. Myös Näätänen, 28, on juurtunut jo kiinteäksi osaksi joukkuetta, sillä hänelle tuleva kausi Jokipojissa on jo viides.

Viime kauden joukkueen avainpuolustajiin lukeutunut Rony Ahonen sen sijaan siirtyy Jokipoikien kilpakumppanin Mikkelin Jukureiden riveihin.

Maalivahdikseen Jokipojat värväsi Antti Rautiolan, jolla on jo aiemmilta kausilta vankkaa kokemusta Mestiksestä. 24-vuotias Kärppien kasvatti on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Peliitoissa, Kiekko-Laserissa ja Hokissa. Päättyneen kauden Rautiola oli Pelicansin palkkalistoilla, mutta peliaika SM-liigassa jäi vähäiseksi.

Jokipojilla pyrkii vielä tekemään sopimuksen yhden maalivahdin kanssa. Koko viime kauden lonkkavaivojen vuoksi huilannut Timo Niemi jatkaa myös Jokipojissa, mutta pelannee pääosin A-junioreissa.

Joensuulaisten viime kauden maalivahdeista sekä Antti Ore että Lars Volden ovat ensi kaudella SM-liigajoukkue Bluesin pelaajia.

Jokipoikien kakkosvalmentajana jatkaa Jouni Varis, ja SM-sarjaan nousseen A-nuorten päävalmentaja on ensi kaudellakin Mika Martikainen.

Jokipoikien edustusjoukkue aloittaa yhteisharjoittelun ensi keskiviikkona.

 

Jokipoikien sopimuspelaajat

Maalivahdit (2 kpl):

Antti Rautiola
Timo Niemi

Puolustajat (6 kpl):

Jarkko Immonen
Esa Lehikoinen
Matti Näätänen
Aleksi Elorinne
Markus Pietarinen
Joni Muranen

Hyökkääjät (10 kpl):

Juuso Rajala
Joona Manninen
Ville Halonen
Juuso Kaijomaa
Ilmari Pitkänen
Jesse Paukku
Janne Niva
Otto Karvinen
Oula Uski
Jesse Jormanainen

Yhteensä 18 pelaajasopimusta. Immosen, Lehikoisen, Mannisen, Paukun ja Uskin sopimukset ovat kaksivuotisia, muiden yksivuotisia.

Lisäksi omista junioreista Teemu Nissinen ja Jari Lievonen harjoittelevat ainakin tulevan kesän Jokipoikien edustusjoukkueen mukana.

Jaa

Kommentit   

 
+1 #1 bluesman67 26.04.2012 15:54
Loistavia uutisia.
 
 
#2 jones 26.04.2012 16:02
Aleksi Elorinne, Lehikoinen ja Juuso Kaijomaa luo sellaisen joensuulaisenyt imen että oksat pois. On todellakin varhainen joulu, että saatiin Elorinne takaisin. Oli meinaan loistava liigassa ennen loukkaantumista an. Kaijomaa tulee olemaan myöskin positiivinen ilmestys. Lehikoisen tason kaikki tietää. Mestiksen tähtikentällise n pakki.

Eipä olisi iloisemmin voinut alkaa rungon kasaaminen. Todella mielenkiintoist a onkin sitten nähdä hyökkäyksen terävimmän kärjen haut.....
 
 
#3 viljuri 26.04.2012 16:04
Paljon on tekemistä edessä, mutta paluumuuttajien suuri määrä innostaa.

Onko Penan tai TJ:n kommentteja missään esillä, että miten tästä jatkettaisiin joukkueen rakentamista?
 
 
#4 selästä taklaaja 26.04.2012 16:26
Joo tuo, Rajalan jatkosopimus oli aivan huippu. Ja nuo Joensuusta lähteneet paluumuuttajat ovat juuri sitä mitä me haluamme. Näyttää tosi hyvältä ja siihen vaan lisää....innois sani olen tuosta avauksesta.
 
 
#5 lappis 26.04.2012 16:27
Hyvä, että Paukku on kiinnitetty useammaksi vuodeksi, ettei Jukurit pääse ryöstämään.
 
 
+1 #6 ozgu 26.04.2012 16:30
Siis mitä ihmettä!?!

Tämähän on aivan mahtavaa!! Enpä muista millon ois tuntunu näin hyvältä olla Jokipoika fani. Nyt on tekemisen meininkiä.

Siis aivan käsittämätöntä. Ilmari Pitkänen, siis ihana jatko! Juuso Rajala, ei uskaltanut edes toivoa.

Sentteri tilanne näyttää kyllä hyvältä: Rajala, Kaijomaa, Manninen...

Jarkko Immonen, kiitos Jarkko jatkosta
Esa Lehikoinen, varmaa suoritusta ja rauhallisuutta puolustukseen
Matti Näätänen, kaikki tuntee Näätäsen viivapelotteen ja kehittynyt huikeasti myös omassa päässä. Olin varma, että menetetään
Aleksi Elorinne, uskalsin jo toivoa mutten uskonut, että toive toteutuu..

Kiitos Jokipo!

Pakko kyllä olla sen verta pessimistinen, että kuinkahan monella on sopimuksessa ns.liigapykälä. Enpä ihmettelis jos näitä kaikkia ei sittenkään nähdä ärjylogo rinnassa.

ps Koska alkaa kausikorttien myynti :)
 
 
#7 ozgu 26.04.2012 16:31
Mutta missäs on Häikiö, Puustinen etc?? tarvitaan myös nämä jätkät!
 
 
#8 Repe 26.04.2012 16:39
Ei näistä kyseisistä pelaajista ole tällä hetkellä kukaan liigaseuroista kiinnostunut, joten jäitä hattuun...
 
 
#9 Repe 26.04.2012 16:42
Tarkoitan nykyistä kokoonpanoa...
 
 
+1 #10 selästä taklaaja 26.04.2012 16:43
Onhan se nyt enemmän kuin huippu kun Immonen ja Näätänen jatkavat Jokipojissa.
Ja mieluinen yllätys olis tuo Rajalan jatkaminen meillä. En tiedä, että millä valuutalla tuo pelaa Joensuussa, mutta on meidän "kultakimpale" ja "pistenikkari."
Aika iso asia on tuo Rajalan saaminen joukkueeseen. Jos on nyt mestiksen paras pelaaja niin mitä vuoden päästä?
 
 
#11 viljuri 26.04.2012 16:43
Paluumuuttajill a on verkosto jo valmiina olemassa kotikaupungissa an. Vanhempia, sukulaisia, kylänmiehiä ja -naisia.

Mitä se merkitsee?

Samalla hinnalla ei saa kokonaan ulkopuolelta samaa tasoa, varsinkaan Joensuun kaltaiseen kaupunkiin, joka jo maantieteellise n sijaintintinsa vuoksi ei ole yhtä vetovoimainen kuin moni muu kilpaileva paikkakunta.

On erityisen hienoa, että Jokipojissa asioita on saatu hoidettua sillä tavalla, että takaisinpäin on liikennettä.

Kestävää kehitystä.
 
 
#12 selästä taklaaja 26.04.2012 16:55
Joo, mutta ei ne pojat itke äitiään vaan normaalisti nukkuu::)
 
 
+2 #13 selästä taklaaja 26.04.2012 17:12
On hyvä tuo sopimustilanne ja siitä kiitokset..
 
 
-2 #14 rooope 26.04.2012 17:27
Rautiola viimekausi Peliitoissa.23o ttelua 7voittoa 15häviötä.Voitt o% 32% Kuusela40% Huumonen42% (Ore 55% Sivonen 56%)???????
Niemi lonkkaleikkaus, onko kunnossa Jokp maksoi jo viime kaudella ilmeisesti palkkoja.Kyllä Mokke osastolle tulee hintaa!!!!! Muun joukkueen kasaaminen on kyllä alussa. Kahden ekaketjun miehiä vasta Rajala ja Kaijonmaa.Puolu stus on jo nyt kivikova.Onko muilla valmentajilla sopimukset? Rajala tuskin pelaa Joensuussa on liigapykälä.
 
 
#15 VT 26.04.2012 18:01
Elorinne on ainakin kokonsa perusteella hyvä pakki 195cm ja Oli hyvä idea tehdä sopimukset Mannisen , karvise , halosen
kanssa koska kaikki isokokoisia ja kuhan taitoa tulee lisää niin alkaa verkot heiluu
 
 
#16 juhatapi13 26.04.2012 18:52
Muuten hyvä,mutta maalivahtiosast o ei tässä vaiheessa ihan vakuuta. Ja se on tärkeä ruutu.
 
 
#17 Sellard 26.04.2012 19:43
Hyviä soppareita. Nyt vielä 4-5 hyökkääjää (luokkaa Karevaara, Ranta, Malinen, Salmelainen), pari pakkia ja 1 veska, ni hyvä tulee.
Jukureillakin oli ilon päivä. Uskon, että heidän veskarit ja eritoten Ahonen on kyllä kovia nimiä. Kannattaa painaa myös tuon Juntheikin nimi mieleen.
 
 
+1 #18 tedro 26.04.2012 20:19
Muiden loistavien hankintojen ja jatkajien joukosta itseäni ilahduttaa myös suuresti että janne nivan potentiaali huomattiin sillä itsekin näin kaverissa paljon hyvää ja uskon että hänellä riittää kädet jopa kakkoskenttään asti varsinkin jos kehitys jatkuu ja miks ei jatkus...
 
 
#19 selästä taklaaja 26.04.2012 21:36
Ei tuo pahalta vaikuta. Nyt on kova jengi tulossa..lisää muutamia nimiä ja taas ollaan mestiksen kärkikahinoissa ..:)
 
 
#20 Juusto 26.04.2012 21:39
Ei oo liigaan menos häjyt ja puustiset mut missä niiden sopparit? Vai eikö enää mahdu joukkueeseen?
 
 
#21 ^ipe^ 26.04.2012 22:55
Ei yllätyksiä sopimuksissa.! Puustisen ja parin muun kohdalla toivottavasti nyt tehdään se mikä olisi pitäny tehä jo vuosia sitten eli jatkoa ei tarjota.!!

Veikkaan että häikiö,Oinonen ja samu pitkänen saavat jatkon vielä ja näppilä tietysti jos ei muualle ole siirtymässä.
 
 
#22 tilkka 26.04.2012 22:57
Hyviä sopimuksia saatiin!Eiks Näppilä ole menossa kookoohon?
 
 
#23 runopoika 26.04.2012 23:10
Kyllä minä ajattelisin, että tässä on hyvä alku soppareiden suhteen.
 
 
#24 rooope 26.04.2012 23:23
Puden jättäminen joukkueesta tietää Jokp:lle taloudellisia vaikeuksia Karjalaisen johtaja on Puden isä.
 
 
#25 möly 27.04.2012 05:24
Lainaus rooope:
Puden jättäminen joukkueesta tietää Jokp:lle taloudellisia vaikeuksia Karjalaisen johtaja on Puden isä.


Joo ja omistaja on Laakkonen.. Jos se olisi siitä kiinni...niin pitäkööt lehtensä..Tässä pitää ajatella joukkueen parasta..Mutta eiköhän pude kumminkin pelaa..mutta missä..
 
 
#26 selästä taklaaja 27.04.2012 08:23
Puustinen ja Häikiö ovat kyllä ihan hyviä alivoimapelaaji a ja niitäkin tarvitaan.
 
 
#27 mihailov 27.04.2012 08:36
Täydet pisteet Penalle ruorin kääntämisestä oman pelaajatuotanno n suuntaan, vaikkakin nuo hankinnat pääasiassa kannusta muuallakin ovat hankkineet ja niin on pitänytkin. Toivottavasti linja jatkuu ja entistä parempi yhteistyö juniorijokipoik ien kanssa muotoutuu. Vinkkinä edustuksen suuntaan, muutama edustuksen pelaaja junnujoukkuitte nn harjoituksiin silloin tällöin mukaan vinkkejä antamaan ja pelailemaan, antais varmasiti junnuille lisämotivaatiot a ja asennetta harjoitteluun/p eleihin
 
 
#28 selästä taklaaja 27.04.2012 09:15
Yksi maalivahti, pari hyvää pakkia ja 3-4 hyökkääjää. Ja jos kaikki nuo olisivat taidoiltaan luokkaa Volden, Näppilä ja Ranta niin sitten olisi kyllä huippunippu kasassa.
 
 
#29 tilkka 27.04.2012 16:39
Haapakoski mainitsi jossain et haetaan laitahyökkääjiä ja molari vielä?Tarkoitta ako tämä siis et keskushyökkääji nä ovat Rajala,Halonen, Manninen,Kaijom aaa!Laitaan voisi siis tulla joku näistä nuorista.Pekkal a,Rajala Ville,Komulaine n,Holappa,Kivel ä Aki tai Jokisen Tommi?Ja eiköhän se 1 moke ole Volden?
 
 
#30 rooope 27.04.2012 17:09
Volden jää etelään Iilahti Joensuuhun.
 
 
#31 jones 27.04.2012 19:06
Lainaus rooope:
Volden jää etelään Iilahti Joensuuhun.


Onko Iilahdesta ollut huhuja enemmänkin?? Ihmettelisin vaan sen tuloa, koska luulisi sopimuksettoman a suuntana olevan Sport.

Olisi aikamoinen kaksikko jos Iilahden tapainen lahjakkuus jostain kalastetaan. Ihan ehdottoman mielenkiintoine n pelaaja kyseessä.

Tomi Pekkala tosiaan voisi olla saatavissa. Siitä taattua laatua kärkiketjuun
 
 
#32 endofseason 27.04.2012 19:53
pakisto tulee vielä kovenemaan. kalpan suunnalta huhuillaan pakkia rosteriin!
 
 
#33 jones 27.04.2012 20:46
Matti Koistinen on joka keväinen huhu. Maakunnan pelaajia, eikun matoa koukkuun!
 
 
#34 savon tyttö 27.04.2012 21:00
Lainaus jones:
Matti Koistinen on joka keväinen huhu. Maakunnan pelaajia, eikun matoa koukkuun!

Tänä keväänä ei taida olla enää pelkkä "toivehuhu". Tämä siirto on kuultu faktana jo täällä savossakin.
 
 
#35 ^ipe^ 27.04.2012 21:06
Lainaus savon tyttö:
Lainaus jones:
Matti Koistinen on joka keväinen huhu. Maakunnan pelaajia, eikun matoa koukkuun!

Tänä keväänä ei taida olla enää pelkkä "toivehuhu". Tämä siirto on kuultu faktana jo täällä savossakin.



Totta se on, mutta mitää nimiä ei vielä ole käsittääkseni.
 
 
#36 ozgu 27.04.2012 21:37
Pena höpisee Hockey Nightissä, kuinka olisi parempi valmentaja kuin ennen ja valmentaminen kiinnostaa edelleen... Onneks meillä on Haapakoski kahden vuoden paperilla :) Ei vaines varmasti Penalla olisi annettavaa vielä myös jään tasolla.
 
 
#37 jones 27.04.2012 23:15
Lainaus ^ipe^:

Totta se on, mutta mitää nimiä ei vielä ole käsittääkseni.


Tuollaisen pelaajan siirtyessä Jokipoikien pakisto alkaisi olemaan rakenteeltaan 2010 aikakauden "kärppädynastia"

Hyökkäykseen kun löydettäisiin vielä omat Palsolat, Hagmanit, Koskenkorvat, Laukkaset ja Bergeronit...Fa ndulhan meillä on jo, tai ainakin vastaavat pelisilmät :D

Liekkö kyseisellä pelaajalla jotain yhteyksiä joensuuhun kun joka kevät nimi pomppaa kahvipöydissä esiin?
 
 
#38 tilkka 27.04.2012 23:37
Olisko nyt kyseessä toinen M.K Kuopiosta?Saa nähdä vaikka pena ensikaudella Jokipon vaihtoaitiosta löytyykin,siis ei päävalmentajana !
 
 
#39 savon tyttö 28.04.2012 08:53
Lainaus tilkka:
Olisko nyt kyseessä toinen M.K Kuopiosta?Saa nähdä vaikka pena ensikaudella Jokipon vaihtoaitiosta löytyykin,siis ei päävalmentajana!

Kyllä nyt puhutaan Matti Koistisesta. Hän taitaa jo asustella Joensuussa, jos olen oikein ymmärtänyt. 32 peliä niissä 5+6 tehot Kalpassa viime kaudella. Mielestäni tämä on jopa Esa Lehikoista kovempi vahvistus alakertaan.
 
 
#40 tedro 28.04.2012 09:07
jones 27.04.2012 23:15
Liekkö kyseisellä pelaajalla jotain yhteyksiä joensuuhun kun joka kevät nimi pomppaa kahvipöydissä esiin?


Jatkoajan mukaan koistinen on syntyny outokummussa joten ainakin täältäpäin lähtösin.
 
 
-2 #41 esko 28.04.2012 15:21
Lainaus savon tyttö:
Lainaus tilkka:
Olisko nyt kyseessä toinen M.K Kuopiosta?Saa nähdä vaikka pena ensikaudella Jokipon vaihtoaitiosta löytyykin,siis ei päävalmentajana!

Kyllä nyt puhutaan Matti Koistisesta. Hän taitaa jo asustella Joensuussa, jos olen oikein ymmärtänyt. 32 peliä niissä 5+6 tehot Kalpassa viime kaudella. Mielestäni tämä on jopa Esa Lehikoista kovempi vahvistus alakertaan.

Mitä kovaa Lehikoisessa on? Umpisurkea liiga esitys! Laskeva suunta.
 
 
#42 endofseason 28.04.2012 17:25
Piti asiaa tänään varmistella paremmalta taholta ja Koistisen tuloa ärjypaitaan voidaan pitää 99% varmana! Tulee olemaan sarjan top 3 pakeissa! Jo nyt puolustuksessa on 5 sellaista nimeä, että HUH,HUH!
 
 
+1 #43 kings_gods 28.04.2012 18:11
Hyvä että noita pakkeja tulee, mutta ei Lehikoinen eikä Koistinenkaan Ronya korvaa. Suuri menetys. Näin se vain on.
Onko vielä pitkä matka Moskovaan?
 
 
#44 esko 28.04.2012 18:30
Lainaus kings_gods:
Hyvä että noita pakkeja tulee, mutta ei Lehikoinen eikä Koistinenkaan Ronya korvaa. Suuri menetys. Näin se vain on.
Onko vielä pitkä matka Moskovaan?

Totta on, ei kumpikaan Ronya korvaa.
 
 
#45 hessu 29.04.2012 12:52
Jokipokien pelaajista on hyvällä mallilla jo nyt ennen vappua. Lehikoinen on hyvä tasoinen puolustaja mestikseen. Koistisen Matti on taas jo erittäin hyvä puolustaja mestikseen. Omaa hyvän laukauksen, joten ylivoimaa voi pelata viivan kautta. Ylivoimaan tämä tuo uusia tuulia, eikä Rajalan tarvitse pelkästään syöttää lättyjä takatolpalle.
 
 
#46 Repe 30.04.2012 14:37
Lainaus esko:
Lainaus savon tyttö:
Lainaus tilkka:
Olisko nyt kyseessä toinen M.K Kuopiosta?Saa nähdä vaikka pena ensikaudella Jokipon vaihtoaitiosta löytyykin,siis ei päävalmentajana!

Kyllä nyt puhutaan Matti Koistisesta. Hän taitaa jo asustella Joensuussa, jos olen oikein ymmärtänyt. 32 peliä niissä 5+6 tehot Kalpassa viime kaudella. Mielestäni tämä on jopa Esa Lehikoista kovempi vahvistus alakertaan.

Mitä kovaa Lehikoisessa on? Umpisurkea liiga esitys! Laskeva suunta.



No ilman muuta Lehikoinen on laskenut näin, että täällä ollessa ei tarvitse "hyppiä" paikasta toiseen.
 
 
#47 selästä taklaaja 30.04.2012 16:03
Onko se tuo Koistinen tehnyt sopimuksen? Nimi pitää olla paperissa ennenkuin asia on varma. Eikä edes sittenkään, koska sopimuksessa on usein se liiga- tai ulkomaat mahdollisuus.
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita



 
 
 

mehtimakelainen.net © 2013 Sanomalehti Karjalainen Oy -kaikki oikeudet pidätetään.