Jokipojat vältti murskatappion

KooKoo–Jokipojat 4–1 (2–1, 2–0, 0–0)

Vailla tuloksellista panosta runkosarjan lopun pelaileva Jokipojat vältti maanantai-iltana murskatappion, vaikka ennusmerkit Kouvolan-vierailulle olivatkin heikot. Suuri osa avainpelaajista jäi kotiin, ja varsinkin puolustuspäässä miehitys oli erittäin kokematon. KooKoo hallitsi ottelua paikoin mielin määrin, mutta sai iskettyä kiekon vain neljästi ohi Lars Voldenin. Joensuulaisten ainoan osuman tekaisi Roope RantaMikael Ruohomaa loukkaantui avauserässä eikä pelannut sen jälkeen. Onnettomimmasta suorituksesta vastasi puolestaan ulosajolla polvitaklauksestaan palkittu Janne Niva.

Otteluraportti

Mestiksen runkosarjan voitosta taisteleva KooKoo löi maanantaina Jokipoikien nuorekkaan ryhmän melko leppoisassa välienselvittelyssä numeroin  4–1 (2–1, 2–0, 0–0).

– Nuoret pojat pelasivat erittäin hyvin. Niistä kokeneemmista, jotka tänään olivat mukana, ei voi sanoa aivan samaa, Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski sanoi.

Merkityksetön ottelu näkyi selvästi Jokipoikien otteissa. Haapakoski ei millään halunnut tunnustaa, että ottelun painoarvo vaikutti kokoonpanoon.

– Siellä oli erilaisia vammoja ja sairastumisia, joista suurin osa on kuumeilua. Varmuudella ei kukaan ole välttämättä sivussa lauantaina pudotuspelien alkaessa, Haapakoski kierteli kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä.

Nuorten saama pelikokemus oli parasta mitä pitkältä matkalta oli saatavissa ja jäi käteen. Jokipojat kun on Mestiksen runkosarjan neljäs joka tapauksessa, kävi viimeisessä runkosarjaottelussa SaPKoa vastaan miten tahansa.

Vastaan puolivälierässä lauantaina Mehtimäellä asettuu joko SaPKo, TuTo tai Hokki, joka voitti eilen vieraissa JYP-Akatemian.

– Emme mieti, kuka tulee vastaan. Nyt on tärkeintä saada miehet terveiksi, jotta emme joudu antamaan eteen, Haapakoski sanoi.

KooKoo taistelee vielä jopa runkosarjan voitosta, jos se voittaa SaPKon viimeisessä pelissään ja jos Sport ja Jukurit pelaavat keskenään ristiin.

– Keskityimme omaan tekemiseen. Onnistuimme laajalla rintamalla, KooKoon päävalmentaja Juha Juujärvi sanoi.

Kouvolalaisten kultakypärä Mikko Liukkonen vei joukkueensa johtoon jo runsaan minuutin pelin jälkeen. Tuomo Laukkanen ehti maalata, ennen kuin Roope Ranta kavensi.

Toinen erä oli vielä selvemmin KooKoon. Lars Volden torjui 12 kertaa, kun KooKoon maalivahti Mikko Rämö selvisi kolmella torjunnalla. Tuomas Muhonen ja Patrik Forsbacka olivat KooKoon maalintekijät.

Jokipoikien Janne Nivan polvitaklauksesta saama iso rangaistus piti pelin erän loppuun asti KooKoon hallinnassa, vaikka Jokipojat takaiskulta välttyikin. Tuomo Laukkanen satutti polvensa ja joutui kuvauksiin.

Myös Jokipojat kärsi takaiskun. Mikael Ruohomaa törmäsi ensimmäisessä erässä maaliin KooKoon puolustajan avustamana, eikä sentteriä sen koommin kaukalossa nähty.

– Todennäköisesti selvittiin iskuvammalla, Haapakoski sanoi.

Teksti: Jorma Jyrkilä

 

Maalit ja syöttäjät

01.05 Mikko Liukkonen (Olli Julkunen, Henrik Forsberg) 1–0
13.58 Tuomo Laukkanen (Forsberg, Timo-Pekka Heikkinen) 2–0 yv.
14.27 Roope Ranta (Otto Karvinen, Lauri Hukkanen) 2–1
25.23 Tuomas Muhonen (Kory Baker, Jouni Virpiö) 3–1
32.15 Patrik Forsbacka (Niklas Appelgren, Toni Kiren) 4–1

Maalivahtien torjunnat

Mikko Rämö, KooKoo 7+3+10=20
Lars Volden, Jokipojat 11+12+10=33

Rangaistukset

KooKoo 4x2 min = 8 min
Jokipojat 2 min + Janne Niva 5+PRK = 27 min

Yleisöä: 1 928

Jokipoikien kokoonpano

26 Roope Ranta – 13 Mikael Ruohomaa – 66 Olavi Vauhkonen
72 Ilmari Pitkänen – 22 Ville Silvast – 12 Jesse Jormanainen
14 Heikki Puustinen – 11 Ville Halonen – 23 Janne Niva
59 Otto Karvinen – 20 Joona Manninen – 21 Lauri Hukkanen

38 Ville Väänänen – 27 Jani Oinonen
7 Jarkko Immonen – 10 Jere Niemelä
17 Jari Lievonen – 5 Antti Väänänen

31 Lars Volden
(50 Ilari Maukonen)

 

 

Ennakkopätkä

Pelattava se on, kun kerran sarjaohjelma niin määrää. Neljänneksi runkosarjassa sijoittuvan Jokipoikien merkityksettömät pelit jatkuvat maanantaina Kouvolassa. Kotijoukkue KooKoolla on sen sijaan panosta ja paljon: kolmannella sijalla oleva joukkue voi nousta jopa runkosarjan voittoon helpomman otteluohjelmansa turvin, kun Jukurit ja Sport vääntävät samaan aikaan runkosarjan lisäkierroksilla keskenään. Jokipoikien joukkueessa on päävalmentaja Mikko Haapakosken mukaan paljon sairastelua liikkeellä. Norjan maajoukkueen mukana viime viikon ollut Lars Volden palaa maalille, mutta varsinkin puolustuksen osalta joensuulaisten kokoonpano on erittäin vajavainen.

 

Aiemmat kohtaamiset

KooKoo–Jokipojat
2011: 1–2 vl.
2011: 3–0
2011: 3–1
2010: 6–3
2009: 4–5 ja.
2009: 0–4
2009: 3–4
2008: 3–4
2008: 2–5
2007: 6–0
2007: 2–5
2006: 2–6
2006: 3–0
2006: 4–5
2005: 2–3 ja.
2004: 1–3
2004: 6–3
2001: 2–2
2000: 2–4
2000: 4–2 (playoffs)
2000: 5–5
1999: 5–2

Saldo: 8–2–12 (maalit 69–68)

Jokipojat–KooKoo
2012: 4–3 vl.
2011: 3–4
2011: 2–3
2010: 6–1
2010: 1–2
2009: 5–4
2009: 5–1
2008: 5–1
2008: 5–4
2007: 3–1
2007: 1–4
2006: 4–4
2006: 1–5
2006: 5–3
2005: 5–1
2005: 4–1
2004: 4–6
2001: 0–2
2000: 6–4
2000: 5–2 (playoffs)
2000: 2–0 (playoffs)
2000: 5–0
1999: 3–3

Saldo: 14–2–7 (maalit 84–59)

Kommentit  

 
#1 Periman 13.02.2012 13:00
Joo, näyttää olevan miehiä sairastuvalla, ainakin Juuso Rajala, Joona Karevaara, Samu Pitkänen, Matti Näätänen, Rony Ahonen, Jarkko Näppilä, Ville Hyvärinen ja Eemeli Sivonen ovat poissa kokoonpanosta. Eemeli lienee joutunut pelaamaan puolikuntoisena viime viikolla?
 
 
#2 lappis 13.02.2012 13:08
Tai niitä leputetaan. Jos sairastelusta kyse niin hyvä nyt ettei viikonloppuna.
 
 
-1 #3 tilkka 13.02.2012 13:21
Mestis-sivujen mukaan kokoonpano on seuraava:

1 Ranta-Ruohomaa-Vauhkonen
Väänänen V-Oinonen

2 I.Pitkänen-Silvast-Jormanainen
Immonen-Niemelä

3 Puustinen-Halonen-Niva
Lievonen-Väänänen A

4 Karvinen-Manninen-Hukkanen
 
 
#4 selästä taklaaja 13.02.2012 14:14
Nyt on kyllä "lensu" iskennä joukkueeseen:) Onneksi on viikko aikaa ottaa lääkettä ennen tärkeitä pelejä....
 
 
-1 #5 rooope 13.02.2012 14:14
Pojilla aika paha ilta tiedossa.Kookoo tulee täysillä päälle on Metiksen mestaruus haarukassa.
 
 
#6 selästä taklaaja 13.02.2012 14:27
En edelleenkään jaksa ymmärtää näitä pelejä. Ehkäpä kotijoukkue saa hieman tuloja, mutta ei nämä palvele ajatusta mestiksen tason osalta. Jokipojat on ihan kunnioitettavas ti laittanut tärkeitä pelaajiaan kyllä mukaan. A-junnuillahan menee ihan hyvin omassa sarjassaan joten ei niidenkään tärkeitä pelaajia kannata riskeerata. Ainahan se loukkaantumisri ski on olemassa ja ehkä se on vielä suurempi kun nuori pelaaja hyppää mestiskaukaloon . Toivotaan hyviä näyttöjä nuorilta ja tervettä asennetta kokeneilta pelaajilta.
 
 
-3 #7 rooope 13.02.2012 14:45
Nyt vain on niin,että kaikilla muilla joukkueilla Jokp:ta lukuunottamatta on tälläviikolla tärkeimmät pelit. Eli ratkaistaan Mestis mestaruus ja pudotuspeli vastustajat ja karsija ensikauden Mestkseen.
 
 
-1 #8 selästä taklaaja 13.02.2012 15:16
Lainaten rooope:
Nyt vain on niin,että kaikilla muilla joukkueilla Jokp:ta lukuunottamatta on tälläviikolla tärkeimmät pelit. Eli ratkaistaan Mestis mestaruus ja pudotuspeli vastustajat ja karsija ensikauden Mestkseen.

On totta, että joukkueilla on tärkeitä pelejä Jokipoikia lukuun ottamatta. Ei kai tuo runkosarjan voitto sentään ole se mestiksen mestaruus?
 
 
-1 #9 selästä taklaaja 13.02.2012 16:38
Mielenkiintoisi a nämä: Ilari Maukonen, Milo Pirttinen. Kunnioitan kavereita, mutta poikien nimi vaatii historiikkia ja ystävvyydellä....::)
 
 
#10 rooope 13.02.2012 17:04
Kookoolta puuttuu ainakin Jiri Veistola,Iivo Hokkanen ja Marko Kiprusof
 
 
-1 #11 jemur 13.02.2012 17:08
Ei näy Sivosta enää edes vaihtopenkillä.

Nää kyllä turhia pelejä.
 
 
-1 #12 Repe 13.02.2012 17:30
Niihän ne on turhia,tuopahan massin rippeitä huomenna Jokipojillekin...
 
 
+1 #13 takiainen 13.02.2012 19:24
Camoon äijät! Ette kai te nyt tosissanne luule, että kaverit huilais peleistä huvinvuoksi tässä vaiheessa kautta? Kyllähän siellä parannellaan kuumeita ja flunssia pois tärkeiden pelien alta, että viikonloppuna oltais parhaassa iskussa!
 
 
#14 rooope 13.02.2012 19:37
Ensimmäinen laukaus siniviivalta ja 1-0
 
 
+1 #15 -acm- 13.02.2012 19:39
toivottavasti ei ruohomaalle käyny pahemmin tuossa. tolppaan törmäs aika vauhdilla ja näytti hyvin tuskaselta. sehän tästä puuttus vielä
 
 
+1 #16 Periman 13.02.2012 19:45
Lisäys aiempaan viestiin: Puuttuhan kokoonpanostamm e myös Janne Häikiö, hyvä aloittaja. Näillä mennään tänään ja toivotaan, että kun tosipelit alkavat, kaikki ovat terveinä.
 
 
#17 kings_gods 13.02.2012 19:52
Alle 5 maalin tappio 2. kokoonpanolle ois tänään jees!

Onkohan nyt oikeeesti kyse huilailusta vai sairastelusta?
 
 
#18 kings_gods 13.02.2012 19:58
Lainaten -acm-:
toivottavasti ei ruohomaalle käyny pahemmin tuossa. tolppaan törmäs aika vauhdilla ja näytti hyvin tuskaselta. sehän tästä puuttus vielä


Tais loukata itteensä, ei oo tainnut tuon jälkeen pelata.
 
 
#19 -acm- 13.02.2012 19:59
joo-o. ruohomaa kävi kerran sen tällin jälkeen kentällä eikä oo sen jälkeen näkynyt.
 
 
+1 #20 esko 13.02.2012 20:51
Tässä sen nyt näkee, 3 pakkia Glesassa niin dunkkuun tulee ja pahasti. Kiva kattoo kun fanitetaan vain oman kylän poikia kuitenkin ilman näitä hyviä vahvistuksia Jokipojat pelaisi kakkosdivaria!!
 
 
#21 juhatapi13 13.02.2012 21:04
:) Tätä peliä ei kannata ottaa vakavasti. Mutta "kotimaisuus"-keskusteluun kommenttia sen verran että isommissakin kylissä haaveet omien poikien joukkueesta on tänä päivänä romantiikkaa. Peli käy ja miehet liikkuu.:)
 
 
+1 #22 -acm- 13.02.2012 21:28
vauhkosellekkin jtn tainnu sattua kun toisen erän kesken jättäny. voevoe, jos nyt tälläsessä pelissä loukkaantumisia vielä tulee tärkeimmille miehille.
 
 
+1 #23 -acm- 13.02.2012 21:38
ja nivalle vaikka sit vielä pelikieltoo muutama peli ni hyvä reissu oli. no toivottavasti ei tosiaan mitn pahempia loukkaantumisia .
 
 
+1 #24 jamo 13.02.2012 21:44
Kyllähän se on ennenkaikkea Joukkue mitä Fanitetaan, oli siinä sitten oman kylän tai naaruri kylän poikii niin on se silti JOKIPO!
 
 
+1 #25 rooope 13.02.2012 21:50
Hyvä peli pojilta.Harmi Ruohomaan loukkantuminen ja ilmeisesti myös Vauhkonen ja Niva pois huomisesta pelistä.
 
 
-1 #26 ipa 13.02.2012 21:56
Lainaten rooope:
Hyvä peli pojilta.Harmi Ruohomaan loukkantuminen ja ilmeisesti myös Vauhkonen ja Niva pois huomisesta pelistä.

olen samaa mieltä kuin rooope--hyvä taistelu nuorilta miehiltä, ja tottakai aina ollaan omien puolta.
 
 
#27 Cånde 13.02.2012 21:57
Noniin, nyt oli rukattu kokoonpano täysin uuteen uskoon. Tätä olin odotellutkin. Voi viddu tuo Ruohon loukkaantuminen , toivottavasti ei mennyt loppukausi piloille.

Kivahan se voitto olisi tietysti ollut, mutta meikäläistä ei ainakaan yhtään keljuta tuollanen tappio lähes kakkosmiehistöl lä.
 
 
+1 #28 juhatapi13 13.02.2012 21:59
Totta, ei tästä huono maku jääny!:) Huomenna vähän kierroksia lisää ja SITTEN...
 
 
#29 -acm- 13.02.2012 22:04
joo ihan hyvä pelihän se oli odotuksiin nähden ja ehkä ihan hyväkin että oli "kakkosmiehistö", niin oli monella pelaajalla varmasti kuitenkin motivaatiota ja näytönpaikka vaikkei joukkueella panosta ollutkaan. huomiseks toivottavasti saadaan miehiä pois sairastuvalta ja sapko kaatamalla olis mahis vaikka hokki saada eka kierroksella vastaan, joka ainakin minulle olis sapkoa mieluisampi vastustaja.
 
 
#30 juhatapi13 13.02.2012 22:32
Lainaten -acm-:
joo ihan hyvä pelihän se oli odotuksiin nähden ja ehkä ihan hyväkin että oli "kakkosmiehistö", niin oli monella pelaajalla varmasti kuitenkin motivaatiota ja näytönpaikka vaikkei joukkueella panosta ollutkaan. huomiseks toivottavasti saadaan miehiä pois sairastuvalta ja sapko kaatamalla olis mahis vaikka hokki saada eka kierroksella vastaan, joka ainakin minulle olis sapkoa mieluisampi vastustaja.

Samaa mieltä, Hokki ois sopivampi kuin SaPKo joka on kyllä veemäinen vastus... Mut monen mutkan takana Hokin tulo on ja SaPkO taas varmaan haluu Jokipon mieluummin kuin jonkun kolmesta kovasta.
 
 
#31 runopoika 14.02.2012 12:53
Kävin eilen katsomassa pelin tapahtumapaikal la. En ehtinyt eilen enää raapustella tänne mitään, joten pari ajatusta nyt.

Nuoret miehet, Halonen & Jormanainen näyttäytyivät yritteliäinä edukseen. Ei mitään järisyttäviä virheitä, mutta innokasta taistelua joukkueen eteen sitäkin enemmän. Muutama enemmän sarjaotteluita pelannut voisi ottaa näistä mallia.

Nivan taklausta en nähnyt, joten siitä en voi sanoa mitään, paikalliset fanit sanoivat sitä rumaksi toisella erätauolla. Se mitä näin Ruohomaan tilannetta, vaikutti siltä kuin mies olisi tullut vaan kovalla vauhdilla ja Rämö siirtyi miehen edestä.

Volden säästi joukkueen isommalta selkäsaunalta, maalintekopaika t kotijoukkueelle kutakuinkin 8-3. Toinen maali jäi hiukan harmittamaan, koska KooKoo ei ylivoiman alussa mitään näyttävää esittänyt, ote vaan herpaantui neliöllä. Tällaista täällä, toivottavasti SaPKo kaatuu illalla.

Tsemppiä Jokipo!
 
 
#32 upi 14.02.2012 13:35
Katsoin jälleen pelin nettilähetyksen ä...Ei vakuuttanut mokenkaan peli jos nyt muittenkaan..mut eiköhän tänään sit kyltsin paita kattoon..sen kunniaksi voitto jokipolle...Hyvää Ystävänpäivää!
 
 
#33 rooope 14.02.2012 17:45
Jatkoaika.com Haapakosken Wikipedia-artikkeli kertoo Haapakoski 2012-2013 kaudella Ilveksen kakkosvalmentaj a??????
 
 
+1 #34 rooope 14.02.2012 17:48
Ensimmäinen Kookoon maali siniseltä lerppukiekko kuten jatoaika kertoo.Miksi ei toimitus moiti Voldenia.
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.