Vahva meno jatkui HippoksellakinViimeksi päivitetty 01.02.2012 23:59 01.02.2012 21:40
JYP-Akatemia–Jokipojat 1–3 (0–1, 0–2, 1–0) Jokipojat jäi siirtorajalla vaille kaipaamiaan vahvistuksia, mutta meno kaukalossa jatkui siitä huolimatta vahvana myös vuoden kääntyessä helmikuulle. Viides perättäinen voitto irtosi Jyväskylän Hippokselta JYP:n kakkosjoukkue Akatemiasta. Ilmari Pitkänen vei Jokipojat avauserässä ylivoimalla johtoon, ja Roope Ranta viimeisteli homman kahdella toisen erän puolivälin pikamaalillaan. Maalilla Lars Volden oli mies paikallaan: nuoren norjalaisen tilastoihin kirjattiin 29 torjuntaa, yhden rankkarin sisältäen. OtteluraporttiJääkiekko on siinä mielessä yksinkertainen peli, että enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun. Keskiviikon Mestis-ottelussa sama viisaus päti, vaikka varmasti joidenkin mielestä kotijoukkue JYP-Akatemia olisi ansainnut enemmän. Pisteet kuitenkin matkasivat Joensuuhun Jokipoikien 1–3 (0–1, 0–2, 1–0)-voitolla. – Nyt on kyllä todella katkerat tunnelmat. Oli sellaiset fiilikset, että saadaan voitto. Hävittiin omiin virheisiin, ja vastustaja laittoi paikoista sisään, harmitteli JYP-Akatemian puolustaja Aleksi Salonen. Salonen kavensi ottelun kolmannessa erässä 1–3:een, mutta sen lähemmäs jyväskyläläiset eivät enää nousseet. Sarjanelonen Jokipojat otti kolmen pisteen voitolla tukevan otteen pudotuspelien kotiedusta. – Ei sitä muisteta viikon tai kahden päästä, miten voitettiin, totesi Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski. Voitto oli joensuulaisille viides peräkkäinen. Espoon Bluesista Joensuuhun siirtyneet kaksi miestä olivat Jyväskylässä voiton takuumiehinä. Hyökkääjä Roope Ranta jatkoi hurjaa pistetehtailuaan toiseksi korkeimmalla sarjaportaalla ja norjalainen Lars Volden oli lähes ohittamaton maalillaan. Ottelun avausmaalin teki kuitenkin Ilmari Pitkänen ajassa 13.56. – Tiivistäen voin sanoa, että mihinkään muuhun en ole tyytyväinen kuin Voldeniin ja kolmeen pisteeseen, Haapakoski sanoi. Volden piti joukkuettaan pystyssä varsinkin toisen erän ensimmäisellä puoliskolla, jolloin JYP-Akatemia loi tukuittain maalipaikkoja. Kun Volden oli tehnyt oman osuutensa, astui esille toinen loppukauden Blues-laina. Mestiksessä 11 ottelussa tehot 10+9 nakuttanut Ranta iski kahdesti vajaan puolentoista minuutin sisään. Kolmisen minuuttia myöhemmin JYP-Akatemian Olli Suoraniemellä oli kaksi mahdollisuutta kaventaa. Ensin hän karkasi jäähyaitiosta läpiajoon, mutta vastustaja sai häirittyä hänet pois rangaistuslaukauksen arvoisesti. Nykysääntöjen mukaisesti Suoraniemi pääsi itse yrittämään maalintekoa, mutta hän pyyhki niin sanotusti pölyt pois kiekon päältä. Kolmannessa erässä JYP-Akatemia hyökkäsi edelleen hanakasti, mutta vain Aleksi Salonen onnistui nostamaan kiekon Voldenin selän taakse. JYP-Akatemian päävalmentaja Jukka Ahvenjärvi löysi myös hyvää omiensa pelistä. – Työmoraali kantaa joukkuetta, ja uskon, että kantaa jatkossakin. Pitää vain pystyä kliinisesti viimeistelemään paikoista, Ahvenjärvi totesi. Teksti: Risto-Matti Kärki
Maalit ja syöttäjät13.56 Ilmari Pitkänen (Joona Karevaara, Mikael Ruohomaa) 0–1 yv. Maalivahtien torjunnatEetu Laurikainen, JYP-Akatemia 8+12+6=26 RangaistuksetJYP-Akatemia 5x2 min = 10 min Yleisöä: 432
Jokipoikien kokoonpano26 Roope Ranta – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
31 Lars Volden
OtteluennakkoJääkiekon siirtoaika päättyi tammikuun viimeisenä päivänä, ja ainakin vielä tiistai-iltana näytti vahvasti siltä, ettei Jokipoikien haaviin tarttunut kaivattua vahvistusta. Näin myös lopulta kävi, joten helmikuun avaavaan vierasotteluun JYP-Akatemiaa vastaan lähdetään tutulla, joskin jälleen kerran hieman kapealla miehityksellä. Joensuulaismaalia vartioi Lars Volden. Neljän ottelun voittoputkessa porskuttava Jokipojat haki siirtorajalla vahvistusta ennen kaikkea hyökkäykseen. Tiistai-iltana näytti kuitenkin siltä, että luu on jäämässä käteen. – Kyllä se vähän näyttää siltä, että ketään ei ole tulossa. Tällä hetkellä kaikki, ketä on yritetty, ovat joko syystä tai toisesta karanneet näpeistä, päävalmentaja Mikko Haapakoski totesi hieman kello 21:n jälkeen. – Verkot on tietysti vesillä, mutta kyllähän tässä tunnit loppuu kohta kesken. Vaikka Jokipoikien taloustilanne on parantunut pahimmista ajoista, ei seuralla edelleenkään ole pelimerkkejä tuhlattavaksi asti. – Tässä kun eletään tarkkaa aikaa eurojen suhteen, niin ei voi lähteä ihan hulluttelemaan. Meidän tarjoukset ovat aina meidän budjetin mukaisia. Jos ei sillä sapluunalla tartu pelaajia, niin sitten meidän pitää tyytyä tähän ja tarvittaessa ottaa täydennystä A-junioreista, Haapakoski mietti. Jokipojat oli kiinnostunut esimerkiksi Oulun Kärpissä tryoutilla olleesta, mutta vaille sopimusta jääneestä Jakub Sindelistä. Tšekkihyökkääjä siirtyi kuitenkin lopulta Porin Ässiin. – Sindel oli yksi vaihtoehto, jonka taustoja selvitettiin. Miehen palkkapyyntö oli kuitenkin 5 000 euroa kuussa nettona, joten hirveästi ei neuvoteltu. Aika nopeasti tuli myös viestejä siitä, että hän on menossa Poriin, Haapakoski kertoi. – Tällä hetkellä tilanne tuntuu olevan sellainen, että Suomessa kaikki joukkueet hakivat pelaajia. Kaikki seurat kun on soitellut läpi, niin heilläkin on ollut uupelo pelaajista. Näillä siis mitä ilmeisimmin mennään, ja pelit jatkuvat heti keskiviikkona Jyväskylässä. Lauantain KooKoo-ottelussa Jokipoikien riveistä puuttuivat sairastelun takia hyökkääjä Joona Manninen ja puolustaja Matti Näätänen. Heistä Manninen on sivussa mahdollisesti koko viikon, mutta Näätänen pystyi alkuviikosta jo harjoittelemaan. – Tietysti pelikuntoa on vielä vaikea sanoa. Mäkin olen vasta lukemista vaille valmis lääkäri, niin katsotaan huomenna, miten elimistö on reagoinut harjoitteluun, Haapakoski lohkaisi. Loukkaantuneena olleista pelaajista Ville Silvast on pystynyt jo harjoittelemaan ja on mahdollisesti kokoonpanossa Jyväskylässä. Sentteri Ville Halonen sai vuorostaan puujalan viime viikonloppuna A-nuorten pelissä, eikä pysty pelaamaan, vaikka tarpeen mahdollisesti olisikin. Liigajoukkue JYP:n kakkosporukkana toimiva JYP-Akatemia pelasi vuodenvaihteen molemmin puolin pitkän synkeän jakson. Joukkue ei saanut 11 ottelun aikana yhtään kolmen pisteen voittoa ja sijoitus valahti tämänhetkisen yhdeksännen sijan tuntumaan. Sittemmin kurssi kuitenkin näyttää oienneen, ja viime viikolla joukkue kaatoi muun muassa KooKoon rankkarikisassa. – Viisi peliä ja neljä voittoa. Aika hyvässä rytmissä on joukkue, Haapakoski tuumaa. – Sarjassa on tällä hetkellä viisi joukkuetta pisteen sisällä. Kausi voi päättyä runkosarjan jälkeen tai jatkua playoffeissa. JYP-Akatemiakin on kuin vähän nurkkaan ahdistettu eläin, joka taistelee hengestään. Jokipojat hävisi kauden ensimmäisen ottelunsa JYP-Akatemialle vieraissa maalein 2–4, mutta otti sittemmin kotonaan voitot lukemin 6–3 ja 4–1. – Tietysti on vähän muistuteltu mieliin, miten Akatemia pelaa, ja harjoiteltiin vähän, että ollaan valmiina huomenna. Olennaisin asia on silti edelleen se, miten me pelataan, Haapakoski toteaa, – Tietysti meidän iso tavoite on se, että Akatemia joutuisi koko ajan kattomaan, miten me pelataan, eikä toisinpäin. Kun saataisiin se peli sille tasolle, että meidän ei tarvitse olla koko ajan tutkimassa vastustajaa vaan he tutkivat meitä, silloin oltaisiin hyvällä tiellä. Jokipojat ja JYP-Akatemia iskevät yhteen Jyväskylän Hippoksella keskiviikkona kello 18.30 alkaen. Radio Rex selostaa.
Aiemmat kohtaamisetJYP-Akatemia–Jokipojat Jokipojat–JYP-Akatemia |
Hurskaisen kaukolaukaus
|
|||||
| EtusivuUutisetVideotJoukkueOttelutKeskusteluBlogitInfoLinkitPalaute |

Kommentit
Näinhän se pitää uskoa että hyvä tulee, ja mikä ettei tulekkin.
Joskus nyt näinkin hyvään pelirytmiin päässyt joukkue voi menettää hyvän päällä olevan sykkeen uusien vahvistuksien myötä,joten odotellaan ja tiedänkin että tulossa on mielenkiintoine n ja loistava kevät meille Joensuuhun.
Pääasia että ei ketään avainpelaajista lähtenyt..
Lauantaina jatketaan...
Eikun ilveksen kaatolupia hommaamaan.
Niin paljon siellä olisi tulehtuneitua henkilösuhteita taustalla, että Mestis-joukkue voisi iskeä karsinnoissa sekä pelillisellä että henkisellä tasolla tasolla Kerhoa ja koko taustakööriä vastaan.
Kun katselin parin vuoden takaista nimilistaa ja vertasin sitä nyky-Ilvekseen, joka on nyt myynyt pois kolme parhaimmistaan (Koistinen, Lee, Glenn), se kyllä tänä vuonna vaikuttaa selkeästi kevyemmältä.
Lisäksi Ilveksellä painaa tappiot niskaan - kolmen viime kauden tappiot tullevat olemaan yht. 1,5 milliä. Ja taloudelliset tappiothan siellä HPK:ssakin tulehduttavat niitä ihmissuhteita? Ja saapas nähdä millaisen tuloksen SaiPa tänä vuonna tekee - viime kaudellahan tappio oli millin verran. Joten kyllä liigassa kypsyy seuroja haastettaviksi, kun joutuvat pudottamaan pelaajabudjette jaan.
Nuorten kuviot vai nykyinen työnantaja?
Jokipojat eivät ole vielä valmiita millään tasolla liigaan, eikä karsinnat muutoinkaan välttämättä ole todelliset, mutta silti pitäisi iskeä jäällä tosissaan ja antaa kabinettien tehdä kabinettien hommat.
Asioissa ei saa mennä liian edelle, ensiksi on varmistettava kotietu ja hyvä vire tuleviin pudotuspeleihin . Mutta takaa on aina hyvä iskeä, Pike opetti tämän.
Varmaan kannattaisi, mutta taitaa kaveri kuitenkin tähyillä vähän korkeammalle tasolle.
1. Jukka Ahvenjärvi
2. Reijo Ruotsalainen
3. Jouni Varis
Kaikki spekulointi pohjaa siihen, että Haapakoski ei meillä jatka. Sen jatkaminen olisi toive numero 1, mutta saas nähdä. Toivoisin kyllä että valmentaja asia ratkeaa ja julkistetaan pian, koska vaikuttaa ensikauden joukkueen kasaamiseen merkittävästi jo nyt. Siksihän nuo muutkin tulee asian kanssa nyt julki.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte