LeKi nöyryytti isäntiä Mehtimäellä

Jokipojat–LeKi 2–6 (0–2, 1–1, 1–3)

Keskiviikon tärkeä ottelu Lempäälän Kisaa vastaan meni Jokipojilta täydellisesti penkin alle. Joensuulaisryhmä romahti kauden suurimpaan kotitappioonsa, ja LeKi nousi enää kahden pisteen päähän Jokipojista ja samalla pudotuspelien avauskierroksen kotiedusta. Kotijoukkue hallitsi ottelua sen jälkipuoliskolla ajoittain selvästikin, mutta tulosta ei tullut. LeKi sen sijaan iski tappavan terävästi: 19 laukauksesta maalivahti Antti Orea kohti peräti kuusi meni sisään. Jokipoikien molemmat maalit iski puolustaja Jarkko Immonen.

Otteluraportti

Joulukuun loistavat esitykset Mestiksessä ovat Jokipojille enää muisto, kun pelaaminen on luiskahtanut takalukkoon. Voittojakin on viime aikoina tullut, mutta peli ei kulje.

Keskiviikkona Lempäälän Kisaa vastaan  joensuulaisonnistujat olivat poikkeuksellisen harvassa, ja tuskastuminen tappoi vähäisenkin peli-ilon.

Kauden edelliset kolme kohtaamista hävinnyt Lempäälän Kisa hyödynsi isäntien vaisuuden ja maksoi kalavelkansa korkojen kera maalein 2–6 (0–2, 1–1, 1–3).

Kotijoukkueen peli lähti väärille raiteille heti avausminuuteilla, kun Ville Väänäsen harhasyöttö alivoimalla omassa päässä johti takaiskuun.

Siitä eteenpäinkin vierasjoukkue LeKi laukoi harvoin, mutta sitäkin tehokkaammin. Lempääläläisten laukauksista peräti joka viides meni maaliin.

Muun joensuulaisjoukkueen tavoin normaalia heikommin suoriutunut Antti Ore torjui kuuden päästetyn maalin vastapainoksi vain 13 kertaa.

– Vastustaja puolusti sitkeästi ja iski nälkäisesti vastaan. Heidän taktiikkansa onnistui täydellisesti meidän vähän vajaata esitystä vastaan, tiivisti kolmen ja puolen viikon tauon jälkeen Jokipoikien päävalmentajan tehtäviin palannut Mikko Haapakoski.

– He pelasivat meidät pois vahvuusalueiltamme, nuorten MM-kisoista kotiutunut Haapakoski jatkoi.

Maltilliseen viisikkopelaamiseen voittonsa perustanut LeKi uurasti kärsivällisesti, omaa iskun paikkaansa vaanien. Kotijoukkue sen sijaan silmin nähden tuskastui saamattomuuteensa ja sotki suorituksensa turhaan tuomareille ja vastustajille mussuttamiseen.

– Ensimmäisessä erässä ei ollut yritystä ja taistelua, mutta kun sitä alkoi löytyä, oli kurittomuutta ja tuskastumista, joensuulaisluotsi Haapakoski aiheellisesti ihmetteli.

Edes täsmäase, ylivoimapeli, ei tällä kertaa pelastanut Jokipoikia, vaikka mahdollisuuksia maalintekoon aukeni kahdenkin miehen ylivoimalla.

– Laukaukset jäivät vähän väliin, mutta ylivoima- ja alivoimapelimme olivat hyvää. Ei ollut oikeastaan minkäänlaista hätää koko pelissä, vaan pystyttiin olemaan kuskin paikalla, kehui LeKin päävalmentaja Marko Keskinen.

Parhaiten synkkyyden keskellä kotijoukkueesta suoritui Mikael Ruohomaan johtama kakkosketju. Puolustaja Jarkko Immonen täräytti joensuulaisten molemmat maalit Ruohomaan ja Samu Pitkäsen syötöistä.

– Kun katsoo kotijoukkueen hyökkäyskalustoa, on selvää, että välillä joutuu vastaanottavaksi osapuoleksi. Mutta hyvin kestettiin heidän myllytyksensä, LeKi-valmentaja Keskinen myhäili.

Voitollaan LeKi nousi uhkaamaan Jokipoikia taistelussa pudotuspelien kotiedusta. Lempääläläiset hönkivät kahden pisteen päässä neljäntevä olevasta joensuulaisjoukkueesta.

Teksti: Jani Leinonen

 

 

Maalit ja syöttäjät

07.49 Markus Västilä 0–1 yv.
16.29 Juuso Antonen (Atte Susi, Aleksi Elorinne) 0–2
24.50 Jarkko Immonen (Samu Pitkänen, Mikael Ruohomaa) 1–2
33.45 Tomi Peltonen (Ville Laine, Antonen) 1–3 yv.
43.23 Markus Jokinen (Miiko Hintz, Olli Kalliosaari) 1–4
46.17 Västilä (Mikko Laine, Arttu Ilomäki) 1–5 yv.
47.52 Immonen (Ruohomaa, Pitkänen) 2–5 yv.
59.48 Laine (Ilomäki, Roope Nikkilä) 2–6

Maalivahtien torjunnat

Antti Ore, Jokipojat 7+3+3=13
Mikko Pätsi 4+7+10=21

Rangaistukset

Jokipojat 5x2 min = 10 min
LeKi 7x2 min = 14 min

Yleisöä: 1 723

 

 

Jokipoikien kokoonpano

87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
59 Otto Karvinen – 13 Mikael Ruohomaa – 25 Samu Pitkänen
14 Heikki Puustinen – 17 Janne Häikiö – 22 Ville Silvast
21 Lauri Hukkanen  – 20 Joona Manninen – 23 Janne Niva

28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 36 Jarkko Näppilä
38 Ville Väänänen – 27 Jani Oinonen

31 Antti Ore
(41 Eemeli Sivonen)

 

 

Otteluennakko

Jokipoikien kuluva viikko alkaa sarjatilanteen kannalta varsin tärkeällä pelillä. Mehtimäelle keskiviikkoillan vastustajaksi saapuva Lempäälän Kisa on sarjassa viidentenä vain pykälän Jokipoikien alapuolella. Mikäli Jokipojat voittaisi LeKin kauden neljännessäkin kohtaamisessa, olisi ärjylauma kiinni pudotuspelien avauskierroksen kotiedussa jo kahdeksan pisteen kaulan turvin.

Edelliset viikot nuorten maajoukkueen mukana Kanadassa ollut Mikko Haapakoski palaa keskiviikkona johtamaan peliä Jokipoikien vaihtoaitioon. 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut Suomen joukkue saapui kotimaahan kuitenkin jo lauantaina.

– En ehtinyt mukaan vielä lauantaina Vantaalla, mutta tarkoituksena olikin, etten mene sinne hämmentämään. ”Jonella” oli homma erittäin hyvin hallussa, Haapakoski kiittelee edellisviikot päävastuuta kantanutta Jouni Varista.

– Kotimatka Calgarysta Helsinkiin kesti lähes 20 tuntia, kun vielä neljä tuntia ennen koneenlähtöä kävimme hakemassa varusteita. Oli tekemistä ajaa auto tänne Joensuuhun, Haapakoski kuvailee aikaerorasituksen sävyttämää väsymystä.

Kuluneet lähes kolme viikkoa nuorten maajoukkueen apuvalmentajana olivat opettavaista aikaa.

– Suomalainen jääkiekko on mennyt eteenpäin. Pystyttiin pelaamaan kiekollista peliä periaatteessa kaikkia vastaan, mutta maalinteko-ongelmahan suomalaisessa jääkiekossa on. Paikkoja luodaan, mutta ne pitäisi pystyä hyödyntämään tehokkaammin.

– Mukavalta tuntuu palata taas seurajoukkueen mukaan. Kyllä joukkue oli eilen harjoituksissa taas hyvin terävän oloinen. Oikein hyvä mieli tuli, Haapakoski tuumaa.

Haapakosken urakka Jokipojissa jatkuu heti sarjasijoituksen kannalta varsin tärkeällä ottelulla Lempäälän Kisaa vastaan.

– Me on menty rinta rinnan koko syksy, ja kotiedustahan tässä taistellaan. Siinä suhteessa on tärkeä peli, mutta olennaista on taas se, että jokaisessa pelissä pyrittäisiin ottamaan askeleita kohti kevättä.

– Yksittäisiin otteluihin ei saa liikaa tässä vaiheessa kautta keskittyä, mutta toki tarjolla olisi sarjasijoituksen kannalta tärkeät pisteet, Haapakoski myöntää.

Jokipojat on voittanut tällä kaudella kaikki kolme otteluaan LeKiä vastaan. Helpolla pisteet eivät kuitenkaan ole tulleet.

– Viimeksi peli näytti jo selvältä, mutta hetkessä ne olivat kolkuttelemassa rinnalle. Sitten onneksi saatiin pari terävää vastaiskua ja varmistettiin voitto, Haapakoski muistelee joulukuun puolivälissä Jokipoikien 5–3-voittoon päättynyttä vierasottelua.

– Hetkeäkään ei voi hengähtää. LeKi on vaarallinen joukkue.

Jälleen kerran valmistautumisen keskiössä on kuitenkin vastustajan sijaan oma peli ja sen kehittäminen.

– Kyllähän se lähtee ihan meidän omasta pelistä. Meillä pitää olla tasapainoinen hyökkäys ja puolustus.

– Tuolla kansainvälisissä peleissä vielä vahvistui se näkemys, että yksi hyökkäyspelin isoista asioista on myös se puolustusvalmius. Siten syntyy tasapaino pelaamiseen, Haapakoski toteaa.

Jokipoikien kokoonpanosta puuttuvat pitkäaikaispotilaiden Timo Niemen ja Niko Snellmanin lisäksi varmuudella puolustaja Ville Hyvärinen ja uuteen pelikieltoon joutunut hyökkääjä Ilmari Pitkänen. Pitkään sivussa ollut sentteri Ville Halonen pelasi viime viikonloppuna Jokipoikien A-nuorten mukana, joten hän on nyt tarvittaessa käytettävissä.

Jesse Jormanainen sai vuorostaan samaisissa junnupeleissä sunnuntaina ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Hän ei siis voi pelata nyt Jokipoikien edustuksessakaan, koska Jääkiekkoliiton kilpailusääntöjen (kohta 10.9) mukaan peli- ja toimintakiellot koskevat aina kaikkia sarjaotteluita kaikissa ikäluokissa ja sarjoissa, kunnes rangaistus on kärsitty.

– Kyllähän meillä vähän kapeaksi jää materiaali, Haapakoski harmittelee.

Joukkuetta on tarkoitus vahvistaa tammikuun aikana, mutta suunnitelmat ovat vielä varsin avoimia.

– Kaikilla puhelimet pirisevät, mutta mitään konkretiaa ei vielä ole. Voi olla, että joku tryout-mies tulee tai jos on selviä tapauksia, niin sitten napataan suoraan.

– Mutta vielä ei tosiaan ole mitään selkeitä nimiä. Tarkoitus olisi löytää varsinkin hyökkäyspäähän vahvistusta, Haapakoski sanoo.

Jokipoikien ja LeKin taisto Mehtimäen jäähallissa käynnistyy keskiviikkona kello 18.30.

 

 

Aiemmat kohtaamiset

Jokipojat–LeKi
2011: 2–1
2010: 4–5
2010: 4–1
2010: 3–2 ja. (playoffs)
2010: 7–1 (playoffs)
2010: 1–2 vl.
2009: 3–4
2009: 3–0 (playoffs)
2009: 4–3 ja. (playoffs)
2009: 2–3 ja.
2008: 2–1
2008: 5–0
2007: 4–1

Saldo: 9–0–4 (maalit 44–24)

LeKi–Jokipojat
2011: 3–5
2011: 0–3
2011: 7–1
2010: 4–3 ja.
2010: 3–4 (playoffs)
2010: 1–2
2009: 4–3
2009: 0–2 (playoffs)
2009: 3–0
2008: 4–2
2008: 5–4
2007: 2–3 rl.

Saldo: 6–0–6 (maalit 36–32)

Kommentit  

 
+3 #1 jones 10.01.2012 17:28
Onnea Mikolle U-20 turneesta! Hyvin joukkue pelasi ilman onnea...Kaikki pelit öisin katsoin ja selvästi oli havaittavissa Mikon kädenjälki joukkueen pelitavassa. Oman arvioni mukaan, Mikkon hattuun ropisi tuosta turneesta isoja sulkia. Varsinkin yv-pelaaminen oli kovin tuttua ja tehokasta...Eli turnaus ja tämän kauden alku on varmasti antanut sen mitä Haapis on hakemassa- uuden nousun uralle! Helminen oli presseissä niin löysä muna, että hävetti. Veikkaankin, että joukkue on ollut suuremmin osin Mikon hyppysissä myös kopissa...

Niin, Lekille tulee noutaja. Isäntä tuli takaisin taloon ja veikkaanpa että omanpään pelaaminen taas tiivistyy. Variksen suoritukselle tulee silti täysi 10!
 
 
#2 jeppe98 10.01.2012 20:34
[quote name="jones
Niin, Lekille tulee noutaja. Isäntä tuli takaisin taloon ja veikkaanpa että omanpään pelaaminen taas tiivistyy. Variksen suoritukselle tulee silti täysi 10!
Täyttä asiaa jones! Ei mitään lisättävää.
 
 
#3 runopoika 11.01.2012 00:42
Kiitos Jonekselle todellakin, vaikeaan aikaan vaikeiden jätkien kanssa vaikeaa savottaa vaikeana valkean lumisen maan aikana.

Tästä on jatkettava, sitkeästi eteenpäin, periksi antamatta, mutta tuollaiset oman edun mukaan toimimiset voisi jättää jo vähemmälle.
 
 
#4 esko 11.01.2012 09:54
Hyökkäyspäähän tarvitaankin vahvistusta! Yhdellä ketjulla ei oikein pärjätä. Puolustus on ok Ahonen ja kumppanit hoitaa loistavasti sen! Ahonen,Näppilä, Näätänen tulee parantamaan vielä tekemistä kun tiukat pelit alkaa, Ahonen varsinkin syttyy kevään peleissä!!
 
 
#5 ^ipe^ 11.01.2012 12:59
Janne Niva Try outille, Mahdollisesti yksi paluumuuttaja on myös tulossa, mutta se selviää jatkossa sitten tuleeko vai ei.
 
 
-1 #6 Cånde 11.01.2012 17:40
Lekillä tänään semi mielenkiintoine n nippu, etenkin tuo 3-kenttä kokonaisuudessa an, 2-kenttä myös omilla papereilla aika jännittävä. Eiköhän tänään voitto kaikesta huolimatta tule, 4-2.
 
 
#7 upi 11.01.2012 19:25
Netti lähetyksen jutut kuulluu ennen alkua? Meinaan et mikki on auki..
 
 
+3 #8 Repe 11.01.2012 19:49
No siinäpähän ovat hölisseet ehkä mitä sattuu,heh
 
 
-1 #9 Cånde 11.01.2012 19:57
Ihan vitun perfecto eka erä tähän saakka. Mitäpä jos ruvettaisiin pelaamaan?
E: Hyvä Hilppa.
 
 
+1 #10 Cånde 11.01.2012 20:55
Ihan vähän kävi mielessä, että jos olisin netistä pelin tilannut. Onneksi en, kahen erän jälkeen Pätsillä huimat 11 koppia. Orellakin toki vain 10.

Juotapa Hapsu vähän taikajuomaa äijille erätauolla.
E: Oho, ei huono yleisömäärä keskiviikkopeli lle: 1723.
EE: 1-4, turpaan tulee. Prkl.
 
 
+1 #11 Cånde 11.01.2012 21:16
Jaa-a 1-5 ja taaperrus jatkuu. Vittu mitä paskaa.
E: Pitihän se kuudeskin maali nähdä, 2-6. Hyvää yötä.
 
 
+3 #12 kings_gods 11.01.2012 21:42
Ore näyttää olleen tosaan liekeissä.
Vaikka ois kuinka surkeeta puolustamista niin pitäis sitä veskallekin jotain tarttua. Toivotavsti ois ohimenevää hapuilua.
 
 
+3 #13 jones 11.01.2012 21:46
Terveisiä perseestä!

Illan pelistä:

Romahdus.
 
 
+3 #14 möly 11.01.2012 21:49
Juup ei ollu mitään jakoa,ei.. Kyllä tuo nyt taas näyttää siltä..että jotain muutakin on ilmassa...?? Ykkösketju saa pelata vaikka kuinka paskaa kiekkoa..kun ei ole haastajia sille tontille..
 
 
+1 #15 jokepo 11.01.2012 22:07
Menossa ja tulossa tammikuun romahdus!
 
 
+3 #16 remington 11.01.2012 22:21
Viime pelien perusteella joukkue on kuin varjo entisestä. Ykkönen on yössä, kakkosessa on vain Ruohomaa,muu joukkue on sitä sun tätä.
 
 
+1 #17 bluesman67 11.01.2012 22:51
Joskus näin vain menee. Pakko tuonne on maalinsylkijä ja pakki saada.
 
 
+1 #18 concar 11.01.2012 23:00
Sattumaa tai ei, mutta Jokipoikien peli alkoi mennä tasasesti huonompaan suuntaan päävalmentajan ulkomaankomennu ksen aikana. Ensimmäisenä hävisi ylivoima, sitten alkoi 5-5-pelaaminen puuroutua yhä pahemmin yhdeksi sohlaamiseksi. Huipennus nähtiin tänään. Ei toisen valmentajan poissaolo ainakaan hyvää tee harjoituksille ja joukkuedynamiik alle. Voittoja onneksi viime peleissä sentään tuli, tosin aikamoisten vääntöjen jälkeen. Mutta tästä taas pikkuhiljaa ylöspäin. Sarjassa on raskain vaihe menossa.
 
 
+1 #19 rooope 11.01.2012 23:21
Surkeaakin surkeaampi ilta Ore 13 torjuntaa %68.42 jalat kaikilla kuin hidastetusta vilmistä.Kuulemani mukaan joukkue harjoittelee aivan liian kovaa jalat ennen ottelua aivan jumissa kaikilla?????? Jos peli ei parane turhaa porukkaa kipsiin treenataan siinä vielä kerkeää pudotuspeli paikkakin karata muistellaan viimetalvea.
 
 
+2 #20 Jaakkola 11.01.2012 23:27
No voihan pentele. Ei mennyt ihan putkeen. Mutta mie kyllä uskon, että tästä noustaan vielä ihan omalle hyvälle tasolle. Notkahdus ei vielä kaada. Kohti uutta nousua vaan pojat! Immonen tänään hyvä työ! Kyllä se siitä...
 
 
+1 #21 rooope 12.01.2012 00:00
JOKP:lle ja Orelle tehty kahdessa viime ottelussa 12 maalia olisiko syytä tutkia viisikko pelaamista älyttömän reenaamisen sijaan
 
 
-1 #22 tilkka 12.01.2012 00:45
Anteeksi vaan mut Orelta taitaa loppua kunto.Kakkos molari tarvitaan Sivosesta ei ole tuuraajaa Orelle!!Tillane n tai Seppänen vuokralle Jokipoon?Ja Muutama mies hyökkäykseen!
 
 
-3 #23 rooope 12.01.2012 01:09
tilkalle:Sivose sta olisi varmasti tuuraaja Orelle jos olisi peluutettu mokkeja järkevästi.Ore pelannut 34sarja peliä ja 5 harkka ottelua.Sivonen pelannut 4 sarja ottelua (2voittoa ja2 häviötä) ja 1 harkka ottelu. Kyllä mokella pitää olla tasaisemmin pelejä jotta olisi tuntumaa.Tilkka on kuin Jokp valmentajat ei kelpaa kuin osto moket ja mieluummin koko joukkue.Kyllä jos Orelle maksetaan lähemmäs 50000ekeä ei hinta laatusuhde ole kohdallaan.Helppohan se on pelanneita mokkeja ehdottaa kun oman paikkakunnan moket pidetään vain ja ainoastaan viltissä. Katsokaa Esim. Oinonen Sapko missä vireessä on kun saanut pelata Jokp:ssa istui kaksivuotta viltissä ja sama koskee kenttäpelaajia. Nytkin tämän talven joukkueesta 3-4 tuontiukkoa pystyisi omat junnut korvaamaan ilman mitään korvauksia.
 
 
#24 upi 12.01.2012 08:17
OIS PITÄNNYT VAIHTAA mokke välillä luukkuvahdiksi...
 
 
-1 #25 selästä taklaaja 12.01.2012 10:06
Vaikka materiaali onkin aika kapea niin siitä huolimatta panisin tuon taapertamisen valmentajan syyksi. Eikai nykykiekossa voi tuollaisella peluutuksella mitenkään pärjätä. Ykköskenttä puoli ottelua jäällä ja jos omiin alkaa mennä joka toinen veto niin normaalisti valmentaja yrittää jotain tehdä. Myöskin tuo hyökkäyksiin lähtö ei tämän taitotason pelaajilla aiheuta kuin karmeita virheitä.
 
 
-1 #26 rooope 12.01.2012 11:59
Juttu tämänpäivän Karjalaisessa. Heikkinen ja Sivonen Unkarissa. Eivät sopineet Jokp:hon nyt kun katsotaan näitä tuonti ukkoja ja mitä ne maksaa olis varmaan omat pojat täyttäneet nuo muutamat paikat.(Otto Karvinen ym.)
 
 
+1 #27 esko 12.01.2012 13:35
Kyllä suurin syy on pelaajien asenteessa, eivät taida oikein ymmärtää että joukkueen etu koituu myös yksittäisen pelaajan eduksi.Eikö J-pojissa ole myös pelaajia jotka mielii uralla eteenpäin? Niin luulisi heidänkin nyt ymmärtävän että töitä on tehtävä ja nautittava pelaamisesta!
 
 
-2 #28 Repe 12.01.2012 14:52
Lainaten esko:
Kyllä suurin syy on pelaajien asenteessa, eivät taida oikein ymmärtää että joukkueen etu koituu myös yksittäisen pelaajan eduksi.Eikö J-pojissa ole myös pelaajia jotka mielii uralla eteenpäin? Niin luulisi heidänkin nyt ymmärtävän että töitä on tehtävä ja nautittava pelaamisesta!


Eipä tuolla varmaan paljoa ole pelaajia jotka haaveilisivat tasokkaimmista sarjoista,mesti skiertolaisia osa niin se kertoo kaiken.
 
 
+1 #29 esko 12.01.2012 15:51
Lainaten Repe:
Lainaten esko:
Kyllä suurin syy on pelaajien asenteessa, eivät taida oikein ymmärtää että joukkueen etu koituu myös yksittäisen pelaajan eduksi.Eikö J-pojissa ole myös pelaajia jotka mielii uralla eteenpäin? Niin luulisi heidänkin nyt ymmärtävän että töitä on tehtävä ja nautittava pelaamisesta!


Eipä tuolla varmaan paljoa ole pelaajia jotka haaveilisivat tasokkaimmista sarjoista,mesti skiertolaisia osa niin se kertoo kaiken.

Kertoo minkä? Kyllä jokainen pelaaja toivoo pelaavansa korkeammalla tasolla! Älyäisivät vain tehdä töitä sen eteen,tämän päivän joukkueissa pelaa vain liikaa PASKA-HOUSUJA!!
 
 
-3 #30 Repe 12.01.2012 16:04
Lainaten esko:
Lainaten Repe:
Lainaten esko:
Kyllä suurin syy on pelaajien asenteessa, eivät taida oikein ymmärtää että joukkueen etu koituu myös yksittäisen pelaajan eduksi.Eikö J-pojissa ole myös pelaajia jotka mielii uralla eteenpäin? Niin luulisi heidänkin nyt ymmärtävän että töitä on tehtävä ja nautittava pelaamisesta!


Eipä tuolla varmaan paljoa ole pelaajia jotka haaveilisivat tasokkaimmista sarjoista,mesti skiertolaisia osa niin se kertoo kaiken.

Kertoo minkä? Kyllä jokainen pelaaja toivoo pelaavansa korkeammalla tasolla! Älyäisivät vain tehdä töitä sen eteen,tämän päivän joukkueissa pelaa vain liikaa PASKA-HOUSUJA!!


No jos joltain näistä kysyttäisi esim. sm-liigassa pelaamista kommentit olisi jotain tälläistä "en tiedä, ehkä joo, kun ei viitsittäisi vastata että rahkeet ei riitä.
 
 
+1 #31 jones 12.01.2012 16:14
Lainaten Repe:
mestiskiertolai sia osa niin se kertoo kaiken.


Ihan mielenkiinnosta voisitkin kertoa, että ketkä pelaajat luokittelet tässä joukkueessa mestiskiertolai seksi? Ja perustele samalla miksi näin luokittelet.
 
 
#32 esko 12.01.2012 16:25
40v kiekon parissa myös liigassa olleena voin sanoa että J-pojissa tällä hetkellä on 5-6 pelaajaa jotka omaa taidot SM-liigaan. Mestis pelit ovat vain niin erilaiset että maallikko vain ei erota selkeästi heitä!
 
 
#33 jones 12.01.2012 17:16
No ei tuossa nyt kauhean sokea "eskokaan" tarvitse olla nuo löytääkseen nimimerkillä joskus lätkääkin olen tv:stä katsonut.

Karvan alle liigapelaajia:

Rajala
Ahonen
Vauhkonen

1 lisävuoden projektit:

Näppilä
Karevaara (riittääkö asenne?)

2 vuoden sisällä:

Ruohomaa

2-3 kautta lisää:

Manninen

Ulkomailla uran jatkot:

Ore
Näätänen
 
 
-2 #34 esko 12.01.2012 17:36
Lainaten jones:
No ei tuossa nyt kauhean sokea "eskokaan" tarvitse olla nuo löytääkseen nimimerkillä joskus lätkääkin olen tv:stä katsonut.

Karvan alle liigapelaajia:

Rajala
Ahonen
Vauhkonen

1 lisävuoden projektit:

Näppilä
Karevaara (riittääkö asenne?)

2 vuoden sisällä:

Ruohomaa

2-3 kautta lisää:

Manninen

Ulkomailla uran jatkot:

Ore
Näätänen

Melko samoilla linjoilla! Vauhkonen, Ahonen liigakelpoisia jo nyt, Rajala,miehen otteet vielä puuttuu muuten puoliaskelta.Näätänen puoliaskelta.Näppilä yksi askel joukkuepelaamin en hukassa, pelaa liikaa itselleen.Karevaara asenne on tosiaan heikko muuten kyllä!
 
 
-2 #35 Repe 12.01.2012 18:01
Kyllä tässä takavuosina enemmän livenä tuli seurattua paikallista kiekkoilua, nyt ei vaan huvita tälläinen muka kilpailullinen sarja. No esim. Vauhkonen ja Rajala ovat pelanneet sm-liigassa,mutta täällä nyt. En rupea mestiskiertolai sia erikseen näistä kertomaan, nehän jokainen löytää itse tilastoja tutkimalla.
 
 
#36 Repe 12.01.2012 18:11
Ja vielä lisään että tulevia kiertolaisia vaikka ei vielä tilastoissa näkysikään..
 
 
#37 Cånde 12.01.2012 18:40
Lainaten tilkka:
Tillanen tai Seppänen vuokralle Jokipoon?Ja Muutama mies hyökkäykseen!

Ei ketään jukuri-imureita. Tillanen on ainakin pelkkä huono vitsi. Seppänen ehkä just ja just menis. Ennemmin yks hyvä pakki ja se hyökkääjä, maalinsylkijä.
 
 
#38 bluesman67 13.01.2012 02:06
Joukkue on täysin hapoilla. Kannattaisi varmaan hieman höllentää tuota treenaamista ja keskittyä iloiseen peliin.
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.