Pisteputki poikki kehnolla pelillä

Jokipojat–TuTo 1–3 (1–2, 0–0, 0–1)

Jokipoikien perättäisten otteluiden pisteputki jäi yhdeksän pelin mittaiseksi. Perjantainen kotiottelu Mestiksen häntäpään ryhmiin kuuluvaa TuToa vastaan päättyi yllättävään, mutta pelitapahtumien perusteella ikävä kyllä ansaittuun 1–3-kotitappioon. TuTo rankaisi terävästi Jokipoikien oman pään virheistä ja vastaavasti onnistui puolustuspelissään erittäin hyvin. Joensuulaisten ainoan maalin iski Joona Karevaara ylivoimalla.

Otteluraportti

Jokipoikien komea yhdeksän ottelun pisteputki, joista vieläpä kahdeksan voittopelejä, katkesi perjantaina aavistuksen nöyryyttävällä tavalla. Ennakolta melko varmalta kotivoitolta vaikuttanut ottelu TuToa vastaan lipsahtikin 1–3-tappioksi.

Jo ottelun alku oli joensuulaisittain karmaiseva. Eemeli Sivonen pelasi Jokipoikien maalilla ensimmäistä kertaa sitten marraskuun ja olisi tarvinnut kenttäpelaajilta tukea urakkaansa. Toisin kuitenkin kävi.

Ottelu ehti vanheta vain yhden minuutin, kun kiekko oli jo Jokipoikien maalissa. Paluukiekosta syntynyttä osumaa tuuletti TuTon maalitykki Aki Keinänen.

Ajassa 4.53 helähti jälleen, tällä kertaa turkulaisten pelatessa ylivoimalla. TuTon hyökkääjät pääsivät vapaasti huseeraamaan Jokipo-maalille, ja Ville-Vesa Vainiola kiitti tilaisuudesta 0–2-maalillaan.

– Otteluun lähtö epäonnistui selvästi. Jotain meni valmistautumisessa pieleen, Jokipoikien valmentaja Jouni Varis myönsi.

– Ei pidä ottaa kunniaa pois TuTon hyökkäyspelaamisesta, mutta oli meiltä anteeksiantamatonta puolustaa näin huolimattomasti. Kun vielä maalilla oli kaveri, joka ei ollut pelannut vähään aikaan, niin puolustuksen olisi pitänyt pystyä hoitamaan irtokiekot pois.

Jokipojat sai kuitenkin kavennuksen aikaiseksi melko nopeasti ja hallitsi lopulta avauserää muutenkin. Matti Näätänen pommitti viivasta, ja lopulta kiekko oli Joona Karevaaralla, joka iski maalin edestä ylivoimalla 1–2:een ajassa 9.39.

– Erittäin hyvin päästiin alkuun mukaan. Pari maalia saatiin heti, mutta sitten iski meidän perisynti. Meinattiin munata, kun otettiin kolme jäähyä ekaan erään. Ne meinasivat kostautua, kun Jokipojat teki maalin heti toisesta ylivoimasta, TuTon valmentaja Kari Makkonen huokaisi.

Toisesta erästä lähtien Jokipojat ei pystynyt enää edes näennäiseen pelin hallintaan. TuTo puolusti hyvin, ja toisaalta Jokipoikien hyökkääminen oli todella ponnetonta.

Juuso Rajalan johtama ykkönen nyt pystyi vielä painamaan välillä peliä hyvin turkulaispäätyyn, mutta muuten näytti siltä kuin kotijoukkueella olisi ollut rosterissa kolme nelosketjua.

Toisaalta mielikuva kolmesta nelosketjusta ei edes ollut välttämättä aivan väärä: perjantain kokoonpanosta esimerkiksi kolmen jälkimmäisen ketjun laiturit ovat tällä kaudella saaneet kasaan yhteensä vain yhdeksän (9) maalia! Se ei ole kovin kehuttava saavutus, olkoonkin että joukossa on myös useita nuoria pelaajia, joiden peliaika on jäänyt kuluvalla kaudella melko vähäiseksi.

Joka tapauksessa Jokipoikien iskukyky hyökkäyspäässä vaikuttaa olevan huolestuttavan kapeilla harteilla. Vahvistusten tarve tosin taitaa olla varsin hyvin seurajohdonkin tiedossa, joten ehkäpä tilanne vielä tästä kohenee.

Valmentaja Jouni Varis luonnehti omiensa esitystä lähinnä häpeälliseksi.

– Vaikka saatiin avauserässä se ylivoimamaali, niin kokonaiskuva pelissä oli huono. Mentiin pieneen sokkiinkin vastustajan karattua 2–0-johtoon.

– Toinen erä oli varsinkin sellainen, että mä häpesin joensuulaisena sitä peliä. Ja kuulun myös itse siihen ihan samaan joukkueeseen.

– Tavoitteenamme on ollut illasta toiseen tappeleva ilme kotona, mutta emmehän me siihen pystyneet. Se hävettää ehdottomasti. Sitä pitää sitten tämän illan ja yön aikana miettiä, että mistä tämä johtuu, Varis jatkoi.

TuTo pääsi kolmannen erän alkajaisiksi jo 3–1-johtoon Santeri Halmeen iskettyä nopean hyökkäyksen päätteeksi maalin edestä. Takaiskumaalia todisti avauserän tapaan heti erän ensimmäisessä vaihdossaan Mikael Ruohomaan johtama kakkoskentällinen.

Kahden maalin johtoasemassa TuTolle riitti enää puolustuspeliin keskittyminen. Jokipojat ei saanut juuri mitään aikaiseksi, ja maalivahti Juho Santanen hoiti vähätkin yritykset varmasti.

– Pystyimme parantamaan avauserän jälkeen, ja toisessa erässä otimme enää kaksi jäähyäkin. Kolmannen erän teemana oli lähteä tarkalla puolustuspelillä liikkeelle ja saada kiekkoa pakkien taakse, mistä tulikin sitten se kolmas maali, Kari Makkonen kertoi.

– Loppu oli meidän joukkueen nöyrää taktista pelaamista. Pelattiin erittäin fiksusti.

– Parannettiin koko ajan peliä. Sellainen kokonainen vahva 60 minuutin peli on puuttunut, mutta tänään onnistuttiin erittäin hyvin. Kolme pistettä tästä meidän tilanteesta maistuu erittäin hyvälle, Makkonen iloitsi.

Jouni Varis haki päätöserässä omiensa peliin virtaa tekemällä pieniä muutoksia ketjuihin. Heikki Puustinen nousi ykköseen Joona Karevaaran tilalle, ja kakkosessa laidoilla pelasivat Karevaara ja Otto Karvinen. Samu Pitkänen putosi vuorostaan neloseen.

– Lopussa sitten yritettiin takaa-ajoa ja pantiin vähän kenttiäkin sekaisin, mutta ei vaan saatu hommaa toimimaan. TuTo puolusti toki hyvin, ja siellä oli hyvä maalivahti. Aika varmasti Santanen otti, ei päästy irtokiekoille, Varis summaili.

– Muutama paikka pystyttiin rakentamaan, ei vaan tänään mennyt. Tulos oli sitten tässä.

Varis ei halunnut selitellä tappiota vatsataudeilla tai loukkaantumisilla.

– Ei meillä ole tekosyitä. Joukkueessa on tietysti kaikennäköistä, mutta pitää olla valmis, kun kiekko putoaa jäähän. En lähde mitään vatsatautia syyttelemään.

– Jossakin se syy on, ja se pitää vaan kaivaa sieltä. Ei meidän jalka lentänyt tänään niin kuin pitäisi lentää.

Jokipoikien pelit jatkuvat heti lauantaina Vantaalla.

– Katon pelin videolta, ei tässä nyt lähdetä mitään hirveitä sekoituksia tekemään, hän ennakoi kokoonpanoa Kiekko-Vantaata vastaan.


Maalit ja syöttäjät

01.01 Aki Keinänen (Toni Jalo, Lauri Aaltonen) 0–1
04.53 Ville-Vesa Vainiola (Markku Vuorisalo, Kai Syväsalmi) 0–2 yv.
09.39 Joona Karevaara (Rony Ahonen, Matti Näätänen) 1–2 yv.
40.49 Santeri Halme (Derek Famulare, Antti Reivonen) 1–3

Maalivahtien torjunnat

Eemeli Sivonen, Jokipojat 4+8+8=20 (poissa 58.16–60.00)
Juho Santanen, TuTo 11+5+10=26

Rangaistukset

Jokipojat 2x2 min = 4 min
TuTo 6x2 min = 12 min

Yleisöä 1 895

 

Jokipoikien kokoonpano

87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
14 Heikki Puustinen – 13 Mikael Ruohomaa – 25 Samu Pitkänen
22 Ville Silvast – 20 Joona Manninen – 26 Jesse Jormanainen
21 Lauri Hukkanen – 17 Janne Häikiö – 59 Otto Karvinen

28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 36 Jarkko Näppilä
38 Ville Väänänen – 27 Jani Oinonen

41 Eemeli Sivonen
(31 Antti Ore)

 

 

Otteluennakko

Jokipoikien kiireinen peliviikko, kolme ottelua neljän päivän sisällä, jatkuu perjantaina kotipelillä TuToa vastaan. Vuoden ensimmäinen ottelu ei pelillisesti vakuuttanut, mutta hyvä pisteputki pysyi kasassa Heinolassakin. Mikäli Jokipojat suoriutuu kunnialla TuTo-pelistä, on joukkue saalistanut pisteitä jo kymmenestä perättäisestä ottelustaan. Joensuulaismaalia vartioi ensimmäistä kertaa sitten marraskuun kakkosvahti Eemeli Sivonen.

Jokipoikien vuosi alkoi pelillisesti heikosti, mutta tulos oli kuitenkin hyvä Peliittojen kaatuessa keskiviikkona Heinolassa täpärästi maalein 1–0. Valmentaja Jouni Variksen mukaan valmistautuminen otteluun ei onnistunut.

– Emme saaneet edes ihan peruspeliä käyntiin. Hyökkäyksiin lähdöt mättivät, ei ollut oikein tunnetta pelissä. Toisaalta puolustaminen oli sentään hyvää, eikä vastustajalla ollut hirveän montaa huippulaadukasta paikkaa.

– Kun pelataan paljon pelejä, niin joskus se valmistautuminen vaan menee pieleen ja sitten tulee tällaisia otteluita. Joukkuetta pitää kuitenkin kiittää siitä, että vaikka kiekollinen peli ei ollut ihan ytimessä, niin jaksettiin taistella ja ottaa kolme pistettä.

– Ja eihän tätä peliä kukaan enää muutaman viikon päästä muista, Varis tuumaa.

Perjantain vastustaja TuTo kuuluu sekin sarjan jälkikastin joukkueisiin. Sijalla yhdeksän olevan turkulaisryhmän ohjelmassa on joulutauon jälkeen viisi perättäistä vierasottelua, joista Joensuun-kamppailu on järjestyksessään neljäs. Mehtimäeltä joukkue jatkaa vielä lauantaiksi Kajaaniin.

Jokipoikien ja TuTon kaikki kauden kolme aiempaa kohtaamista ovat olleet tiukkoja. Kotonaan Jokipojat voitti 4–2, ja vieraissa molemmat kamppailut venyivät jatkoajalle. Jälkimmäinen niistä päättyi joulukuun puolivälissä 4–3 TuTolle. Tuo onkin edellisestä yhdeksästä pelistä ainoa, jonka Jokipojat on hävinnyt.

– TuTolla on nimivahva joukkue. Porukkaan on satsattu, ja siellä on henkilökohtaista taitoa paljon. 1–1-tilanteet täytyy pelata huolellisesti ja puolustaa jämäkästi, Varis toteaa.

– Mutta kyllä me lähestytään asioita aika pitkälti oman tekemisen kautta. Jo Heinolasta tullessa puhuttiin siitä, että ihan oma peli on se tärkein juttu, vaikka tietysti vastustajaa kunnioitetaankin.

– Olen hirveän luottavainen sen suhteen, että joukkueen ilme kirkastuu.

Mielenkiintoinen huomio on se, että vastakkain ovat sarjan paras ylivoimajoukkue ja heikoin alivoimajoukkue. Jokipojat on tarvinnut ylivoima-aikaa keskimäärin 5.38 maalin tehdäkseen, ja TuTon verkko on taas soinut keskimäärin noin kuuden ja puolen alivoimaminuutin välein.

Jokipoikien kokoonpanoon ei ole tiedossa kuin korkeintaan pieniä muutoksia keskiviikon Peliitat-otteluun verrattuna. Joukkueen ympärillä on tosin vellonut viime aikoina jonkinmoista vatsatautiepidemiaa, joten kokoonpano varmistuu vasta perjantain aamuharjoitusten jälkeen.

Sivussa ovat varmuudella Timo Niemi, Ville Hyvärinen ja Niko Snellman sekä pelikiellossa oleva Ilmari Pitkänen. Hyökkääjä Otto Karvinen palaa kuitenkin todennäköisesti kokoonpanoon.

– ”Ode” oli alkuviikosta vatsataudissa ja ehti jo välissä parantua. Sitten tauti iski kuitenkin uudestaan ennen keskiviikon ottelua, Jouni Varis kertoo.

Pitkään sivussa ollut sentteri Ville Halonen on toipumassa pelikuntoon. Mikäli pelilupa lääkäriltä heltiää, hän hyökännee viikonloppuna A-nuorten mukana.

Jokipojat ja TuTo iskevät yhteen loppiaisperjantaina kello 17.00 alkaen. Silloin siis Mehtimäelle!

 

 

Aiemmat kohtaamiset

Jokipojat–TuTo
2011: 4–2
2011: 3–2
2010: 5–4 vl.
2010: 4–1
2009: 3–2
2009: 3–0 (playoffs)
2009: 3–2 ja. (playoffs)
2009: 2–4
2008: 5–0
2007: 4–5 ja.
2007: 4–2
2007: 0–1
2006: 4–1
2006: 5–6
2005: 6–3
2005: 1–2
2004: 1–1
2004: 0–5 (Mestis-karsinta)
2001: 2–2
2000: 0–3
2000: 1–0
1999: 3–5

Saldo: 12–2–8 (maalit 63–53)

 

TuTo–Jokipojat
2011: 4–3 ja.
2011: 2–3 ja.
2011: 1–4
2010: 2–5
2010: 6–5
2009: 0–5
2009: 2–3 (playoffs)
2009: 4–2 (playoffs)
2009: 4–2
2008: 4–2
2008: 9–0
2007: 5–0
2007: 2–0
2006: 3–1
2006: 6–0
2005: 4–1
2005: 4–5
2004: 6–4
2004: 3–3 (Mestis-karsinta)
2001: 3–2 ja.
2000: 2–3 ja.
2000: 3–0
1999: 5–3

Saldo: 15–1–7 (maalit 84–56)

Jokipoikien kokoonpano

87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
14 Heikki Puustinen – 13 Mikael Ruohomaa – 25 Samu Pitkänen
22 Ville Silvast – 20 Joona Manninen – 26 Jesse Jormanainen
21 Lauri Hukkanen – 17 Janne Häikiö – 59 Otto Karvinen

28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 36 Jarkko Näppilä
38 Ville Väänänen – 27 Jani Oinonen

41 Eemeli Sivonen
(31 Antti Ore)

 

Kommentit  

 
#1 Cånde 06.01.2012 02:08
Ay ay ayy Mehtimäki is calling for us, guys! Revanssi otetaan turkulaisista sen viimeisen katkeran tappion jälkeen. Odotukset on korkealla huomiselta Joensuun keikalta!

Ja väkee tulee vähintään samanverran kun tohon Jukuri-matsiin, eh?
 
 
#2 jambo 06.01.2012 13:15
Jesse Virtanen, Tuto nro 12.

Kävisköhän joku tööttäsemmässä Hyväriseltä terveiset päähäntaklaajal le?
 
 
#3 andrei 06.01.2012 13:35
Sivonen näkyy nakottavan maalilla.. toivotaan onnistumista ettei peliä menetetä nyt sen takia...
 
 
#4 roto 06.01.2012 13:50
Lainaten jambo:
Jesse Virtanen, Tuto nro 12.

Kävisköhän joku tööttäsemmässä Hyväriseltä terveiset päähäntaklaajal le?

Harmi kun Snellman on poissa kuvioista sais Jesse maistaa omaa lääkettään.
Tosin kenenkään loukkaantuminen ei ole hyvä asia ja vielä varsinkaan tahallaan tehtynä ja 5min ei paljon auta joukkuetta
Muutama puhdas töötti peräkanaa muistutuksena kaverille olis ihan paikallaan.
 
 
#5 kings_gods 06.01.2012 18:08
Eipä alkanut Eemelin osalta nämä karkelot suotuisasti.
 
 
#6 kings_gods 06.01.2012 18:11
Lainaten kings_gods:
Eipä alkanut Eemelin osalta nämä karkelot suotuisasti.


Ei tainnut olla Eemelistä näihin rientoihin.
 
 
#7 bluesman67 06.01.2012 18:12
Olisikohan aika uskoa, että Ore maalilla. Miksi ihmeessä pelleillään voittavan maalivahdin vetämisellä vilttiin.
 
 
#8 selästä taklaaja 06.01.2012 18:39
Onneksi tuo erän loppupuoli oli laukaisukartan ja tilastojen mukaan selvästi kotijoukkueen. Mutta oliko puolustus ottelun alussa hereillä kun tuosta aivan luukulta Tuto sai tehdä kaksi maalia? Koska en nähnyt maaleja niin en osaa niitä laittaa ainakaan Sivosen piikkiin. Ehkäpä edelliset kommentoijat ovat havainneet maalit Sivosen virheiksi....
 
 
+1 #9 ozgu 06.01.2012 18:44
No ei nuita maaleja ainakaan Sivosen piikkiin voi laittaa, ei paljoa apuja saanut puolustukselta. Nuita tilanteita ei olisi torjunut vaikka siellä olisi ollut kaksi Orea vierekkäin! Muut tilanteet Eemeli ottanu varmasti eikä ole tiputtanut kiekkoja eteensä. (tilanteet päädystä nähtynä)
 
 
#10 bluesman67 06.01.2012 18:45
Maalin edestä tehtyjä, mutta silti en itse voittavaa maalivahtia vaihtaisi.
 
 
#11 selästä taklaaja 06.01.2012 18:52
Tuostahan on vielä aivan hyvä nousta voittoon. Kolme jäähyä tuli vieraille ja tuon ensimmäisen viisiminuuttise n jälkeen ote oli laukausten valossa täysin kotijoukkueella . Eivät vaan oikein ole päässeet maalinedustalle tuota ylivoimamaalia lukuunottamatta . Itse boksista poissa pysymällä ja kurinalaisesti yrittämällä peli vielä kääntyy.
 
 
#12 lappis 06.01.2012 20:46
Lainaten kings_gods:
Lainaten kings_gods:
Eipä alkanut Eemelin osalta nämä karkelot suotuisasti.


Ei tainnut olla Eemelistä näihin rientoihin.


Puolustuksen maalit ei Sivosen.
 
 
+3 #13 tedro 06.01.2012 20:54
Pitkästä aikaa kävin kattomassa pelin ja suurimpana asiana pisti silmään hyökkäyksen kädettömyys. Ykköskentän varassa kiekollinen peli täysin plus ruohomaa yksinäisenä kakkosessa. Loput harmaata duunari massaa joille riittää jos saavat taputukset parista hyvästä taklauksesta pelin aikana. Tuorein hankinta manninenkin tuo vaan lisää tunkua alempiin kenttiin.
 
 
+1 #14 möly 06.01.2012 21:21
Ruohomaa oli paras..Vuan ei ollut sillä peli kaverii..Muut oli tänään vähän Flekuja..Ei aina voi voittaa..
 
 
#15 kings_gods 06.01.2012 21:35
Lainaten lappis:
Lainaten kings_gods:
Lainaten kings_gods:
Eipä alkanut Eemelin osalta nämä karkelot suotuisasti.


Ei tainnut olla Eemelistä näihin rientoihin.


Puolustuksen maalit ei Sivosen.


Maalit oli Tutolaisten.

Ja sivosen torjunta% oli 86.96%.
 
 
#16 rooope 06.01.2012 21:40
Näin huonoa peliä on nähty noin kaksikuukautta sitten.Ei minkäänlaista järkeä enempi syöttöjä vieraille kuin omille.Ei Sivosta voi syyttää häviöstä vaan koko joukkue oli aivan 0..... Ja kun muistetaan,että Sivonen pelasi neljännen pelinsä 11 kuukauteen, ihmettelen kun voihan Ore loukkaantua tai sirastua pitäisi kakkosella olla vähän enempi tuntumaa.
 
 
-1 #17 ipa 06.01.2012 23:03
Ruohomaa,, heheheheh, yksilö--- ei joukkue pelaaja ollenkaan, kun kaverilla tökkii niin tökkii koko ketjulla.. tänään ykkös ja kakkos ketju aivan surkeita,, 3 ja 4 ketju hoiti hommansa tyylikkäästi..nro 14 varsinkin pitäis työntää 4 TAI 5 ketjuun eikä ykkös ketjuun.Tsemppiä huomiselle hesan reissulle kuiteskin.
 
 
#18 jeppe98 06.01.2012 23:23
..nro 14 varsinkin pitäis työntää 4 TAI 5 ketjuun eikä ykkös ketjuun.

Lohdutukseksi: nro 14 ei ole ollut ykkösketjussa - ainkaan tämän kauden aikana.Vois korottaa vähän rimaa tohon kirjoitteluun.
 
 
#19 ipa 06.01.2012 23:29
Lainaten jeppe98:
..nro 14 varsinkin pitäis työntää 4 TAI 5 ketjuun eikä ykkös ketjuun.

Lohdutukseksi: nro 14 ei ole ollut ykkösketjussa - ainkaan tämän kauden aikana.Vois korottaa vähän rimaa tohon kirjoitteluun.

Jaa.. pitänee käydä silmä lääkärissä.. mutta olin näkeväni nron 14 ykkös ketjussa 3 erässä?? ja 87:n kakkosesssa?? jos olen väärässä niin sorry hirveesti!!
 
 
#20 jeppe98 06.01.2012 23:37
No, eipä tartte käydä lääkärissä:)ved än takaisin sen muutaman minuutin osalta. Kommentistasi sai käsityksen pidemmästäkin ykkösessä pelaamisesta. Mut huomenna Vantaalle kannustaan!
 
 
+1 #21 rooope 06.01.2012 23:52
Kyllä olen Variksen kanssa samaa mieltä että oli hävettävää katsottavaa.Onneksi Ore ei ollut maalilla olisi Oreen itsetunnolle tehnyt hallaa.Kärsijä oli taas Sivonen niinkuin viime talvena huonoimpina aikoina kun Härmä hyllytettiin.Torjunta prosenteista Nikkilä hommattiin Jukureihin kovalla rahalla %87.18 Aittokallio nuorten MM-kisoissa pelannut 5 mestispeliä %87.42 ei ne moken prosentit aina kerro totuutta kyllä se koko joukkueen pelaaminen vaikuttaa kaikeen niinkuin tänä iltana.
 
 
+1 #22 Repe 07.01.2012 00:00
Siksi tänne ei hirveästi jaksa spekuloida mistään kun sarjatilanne aika stabiili edelleen kotietu hyvin haarukassa ,Leki ainoana lähellä..
 
 
+1 #23 Cånde 07.01.2012 00:55
Lainaten ipa:
Lainaten jeppe98:
Lohdutukseksi: nro 14 ei ole ollut ykkösketjussa - ainkaan tämän kauden aikana.Vois korottaa vähän rimaa tohon kirjoitteluun.

Jaa.. pitänee käydä silmä lääkärissä.. mutta olin näkeväni nron 14 ykkös ketjussa 3 erässä?? ja 87:n kakkosesssa?? jos olen väärässä niin sorry hirveesti!!


Joo kyllä mustakin Pude viiletti ykköskentässä vikassa erässä..

Mut pelistä ei mitään sanottavaa. Muuta kuin et oltiin paskoja ja ilta pilalla. Ei vissiin pitäs pitää odotuksia niin korkealla mitä oli vielä tuossa puoli viiden aikoihin; "voitto tulee 4-0.." Silvast oli mun silmään aika pirteällä pelipäällä (vaikka missasi läpiajon) mutta nousi omassa pelaajarankingi ssa top 3:een. S. Pitkänen vuorostaan pisti silmään kentän ehkä heikoimpana pelaajana, mites jos Shamu ei lähtis huomenna Vantaalle ja pelikiellosta vapautuva sukunimikaima ottais S:n paikan kakkosessa..
 
 
+1 #24 jambo 07.01.2012 00:58
Lainaten Cånde:
Joo kyllä mustakin Pude viiletti ykköskentässä vikassa erässä..


Noinhan raportissaki lukee:

Jouni Varis haki päätöserässä omiensa peliin virtaa tekemällä pieniä muutoksia ketjuihin. Heikki Puustinen nousi ykköseen Joona Karevaaran tilalle, ja kakkosessa laidoilla pelasivat Karevaara ja Otto Karvinen. Samu Pitkänen putosi vuorostaan neloseen.

Peli oli kamala pettymys, v-tu mitä paskaa. Nyt Vantaalla sit herätys, kiitos JOKIPO!
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.