Voittoputkelle jatkoa LempäälässäViimeksi päivitetty 16.12.2011 22:59 16.12.2011 21:40
LeKi–Jokipojat 3–5 (0–2, 0–1, 3–2) Jokipojat otti perjantaina jo viidennen perättäisen voittonsa, kun Lempäälän Kisa kaatui vieraskaukalossa. Samalla Jokipojat nousi sarjassa neljänneksi juuri LeKin ohitse. Jokipojat karkasi kahdessa ensimmäisessä erässä jo 3–0-johtoon, mutta päätöserässä asetelmat muuttuivat täysin. LeKi hallitsi mielin määrin ja kiri jo ennen puoliväliä tasoihin. Pahasti alakynnessä ollut Jokipojat onnistui kuitenkin vielä kääntämään pelin itselleen. Joona Karevaara iski ajassa 53.46, ja Ilmari Pitkänen tekaisi illan toisen toisen maalinsa vain 13 sekuntia myöhemmin. Hurjimmassa tehovireessä oli kuitenkin Pitkäsen kanssa samassa Mikael Ruohomaan (0+2) johtamassa ketjussa pelannut Jere Sallinen (2+2). OtteluraporttiKahden erän ajan näytti siltä, että Joensuun Jokipojat vie Mestiksen sarjapisteet kevyesti rallatellen Lempäälästä. Jokipojat kieputti 40 minuuttia aneemista kotijoukkuetta suvereenisti ja hankkiutui jo ratkaisevan tuntuiseen 3–0-johtoon. Sinnikäs LeKi tuli vielä tasoihin ja sai ylivoimalla loistosauman mennä ohikin, mutta sitten pikkuinen onni ja lempääläisten maltin pettäminen tuotti Jokipojille 2–1-ylivoimahyökkäyksen, josta joensuulaisten Joona Karevaara sai sudittua jo kertaalleen hukatusta kiekosta voittomaalin. Loistavan alustuksen osumaan teki Olavi Vauhkonen. Pelin tappoi lopullisesti heti seuraavasta tilanteesta Ilmari Pitkänen kentän parhaan pelaajan Jere Sallisen (2+2) esityöstä. Teksti: Juha Raunio
Maalit ja syöttäjät15.30 Ilmari Pitkänen (Jere Sallinen, Mikael Ruohomaa) 0–1 Maalivahtien torjunnatMikko Pätsi, LeKi 11+8+2=21 (poissa 57.48–60.00) RangaistuksetLeKi 3x2 min = 6 min Yleisöä: 348
Jokipoikien kokoonpano87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
28 Rony Ahonen – 36 Jarkko Näppilä
31 Antti Ore
OtteluennakkoJokipoikien viikonlopun ohjelmassa on vuoden toinen Länsi-Suomen-tuplapelireissu, kun joukkue kohtaa ensin perjantaina LeKin Lempäälässä ja perään lauantaina TuTon Turussa. Syksyllä vastaavaan reissuun lähdettiin kolmen ottelun tappioputkessa, mutta nyt voittoja on alla jo neljä perättäin. Poissaolijoiden lista kasvaa viime viikonloppuun verrattuna ainakin yhdellä miehellä, kun Ville Väänänen on sivussa käsivamman takia. Puolustajista Matti Näätänen puolestaan puuttuu henkilökohtaisen syyn takia. Koska Jokipojat ei pelannut alkuviikosta lainkaan, on aikaa käytetty viime viikon tapaan hieman normaalia kovempaan harjoitteluun. – Alkuviikko mentiin ihan topakasti. Nyt sitten jo vähän kevennettiin, kun viikonloppuna on kuitenkin ne tärkeimmät tapahtumat, kakkosvalmentaja Jouni Varis tuumaa. – Nyt kun rytmi on muuttunut, niin on tietysti aina mielenkiintoista, että miten se peli löytyy sieltä pienen tauon jälkeen. Toki harjoittelussa on painotettu sitä varten tiettyjä asioita ja uskon, että peli lähtee ihan hyvin. Jokipoikien matkaohjelma on vastaava syys–lokakuun vaihteen Länsi-Suomen-reissullakin, vaikka pelit ovat eri järjestyksessä: torstai-illaksi Tampereelle, siellä kaksi yötä ja lopulta kotiin sunnuntaina aamuyöstä. Alkusyksyinen matka kartutti Jokipoikien pistepussia peräti viidellä, kun joukkue pystyi ensimmäistä kertaa koskaan voittamaan perättäisinä päivänä sekä Turussa että Lempäälässä. TuTo kaatui jatkoajalla 3–2 ja LeKi puhtaasti 3–0. – Viisi pistettä tulivat silloin tosi hyvään saumaan, Varis muistelee lähtöasetelmaa. Nyt tavoitteena on luonnollisesti pistää vieläkin paremmaksi ja olla jättämättä länsisuomalaisisännille sitä yhtäkään pinnaa. Helppoa se ei kuitenkaan tule olemaan: melko tasaisen vahvasti esiintynyt LeKi on sarjassa neljäntenä ja kahdeksatta paikkaa pitävä TuTo vahvasti nousukuntoinen alkukauden totaalirämpimisen jäljiltä. – Hyvin tärkeää on se, että pidetään ajatus nyt vain perjantaissa. Lauantaita ei voi vielä suuresti miettiä, Varis muistuttaa. Jokipojat on voittanut sekä LeKin että TuTon myös kotipeleissään. Viimeisin vääntö LeKiä vastaan päättyi Jokipojille täpärästi 2–1. – Varmaan on Lempäälän pojilla vähän hampaankolossa. Ei tule helppoa olemaan, Varis uskoo. – Meidän pitää olla valmiina. Ennen kaikkea täytyy puolustaa jämäkästi ja hyökätä yksinkertaisesti, niin kyllä se tulos sitä kautta tulee. Viime lauantain pelistä JYP-Akatemiaa vastaan puuttuneet hyökkääjät Ville Silvast (polvivamma), Niko Snellman (olkapäävamma) ja Ville Halonen (virustauti) ovat yhä sivussa. – Halonen parantelee yhä tautiaan, mutta Silvast on päässyt jo vähän harjoittelemaan. Eilen kuitenkin tehtiin päätös, ettei hän lähde vielä mukaan, Varis kertoo. Koska hyökkäysmateriaali käy jo hieman kapeaksi, reissuun lähtee mukaan myös A-junnujen tehomies Jesse Jormanainen. Hän on iskenyt Jokipojille A-nuorten 1. divisioonassa karsintalohko mukaan lukien 17 ottelussa pinnat 19+15. – Katsotaan sitten, tuleeko Jesselle sitä tonttia. 13 hyökkääjää on kuitenkin syytä olla matkalla mukana jo ihan siksikin, että jos joku loukkaantuu tai sairastuu. Puolustaja Ville Väänänen on vuorostaan sivussa käsivamman vuoksi. – Hänelle laitettiin muutama tikki käteen, ja mies tulee ensi viikolla mukaan harjoituksiin, Varis kertoo. Bluesin miehistä Jere Sallinen jatkaa Jokipojissa vielä ainakin tämän viikonlopun otteluiden ajan. Esimerkiksi Roope Ranta sen sijaan ei ole tulossa avuksi, vaikka SM-liigassa sarjataukoa vietetäänkin. Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski on puolestaan viettänyt alkuviikon Vierumäellä Suomen U20-maajoukkueen parissa. Hän tulee kuitenkin viikonlopuksi Jokipoikien mukaan. Sen jälkeen nuorten maajoukkueen apuvalmentajana työskentelevä Haapakoski suuntaakin joukkoineen jo Kanadaan valmistautumaan ikäluokan MM-kilpailuihin, jotka pelataan ajanjaksolla 26. joulukuuta–7. tammikuuta. LeKin ja Jokipoikien kohtaaminen käynnistyy perjantai-iltana kello 18.30. Suoraa selostusta voi kuunnella Iskelmä Rexin taajuudelta joko perinteiseen tapaan tai netissä.
Aiemmat kohtaamisetLeKi–Jokipojat |
Hurskaisen kaukolaukaus
|
|||||
| EtusivuUutisetVideotJoukkueOttelutKeskusteluBlogitInfoLinkitPalaute |

Kommentit
myös mulla suuntana Lempäälä, tosin peli taitaa jäädä haaveeksi.. Kuulin tossa et Lauantain jälkeen meillä on väh. 5 pinnaa enemmän ;)
.. ja nyt 3-5;))
Kakkosketju oli hyvällä liikkeellä ja niin oikeastaan koko joukkue nuo ensimmäiset erät. Karvaus toimi ja lukemat olisi voineet olla rumemmatkin.
Kolmannessa erässä oli tyystin eri Leki, mutta hyvin kuitenkin kävi.
Maalit oli hienoja, ei mitään räkämaaleja. Nautitavaa kiekkoa.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte