Ahonen ratkaisi jatkoajalla

Jokipojat–Hokki 3–2 ja. (0–1, 1–0, 1–1)

Jokipoikien ja Kajaanin Hokin kauden neljäs kohtaaminen päättyi aiempien tapaan kotijoukkueen voittoon yhden maalin marginaalilla. Puolustaja Rony Ahonen ratkaisi voiton Jokipojille, kun jatkoaikaa oli pelattu vajaat kaksi minuuttia. Varsinaisella peliajalla joensuulaisten molemmat maalit iski hirmuvireeseen äitynyt Olavi Vauhkonen. Maalilla aloittanut Antti Ore sai migreenikohtauksen kesken ottelun, ja Eemeli Sivonen vaihdettiin tolppien väliin toiseen erään.

Otteluraportti

Jokipojat aloitti kamppailun vaisusti. Suoraviivaisesti maalia kohti ajanut Hokki vei avauserän 1–0 Veli-Antti Leinosen ylivoimamaalilla, mutta reippaampikin vierasjohto olisi ollut ensimmäisen 20-minuuttisen jälkeen täysin mahdollinen. Kerran kiekko pomppi jo Jokipo-maalin raudoissakin.

Joensuulaisvalmentaja Mikko Haapakoski myönsi, ettei ensimmäisen erän esitys ollut lainkaan sellainen kuin oli suunniteltu.

– Peli ei lähtenyt liikkeelle, kuten toivottiin. Jotenkin meidän liike ja pelinopeus oli puutteellista.

Toiseen erään Jokipojat joutui vaihtamaan yllättäen maalivahtia. Haapakoski sai erätauolla ilmoituksen, ettei Antti Ore pysty jatkamaan peliä.

– Tuli vain ilmoitus, ettei hän voi enää pelata. Kyseessä oli ilmeisesti migreenikohtaus, Haapakoski kertoi.

Tolppien väliin joutui näin yllättäen kakkosvahti Eemeli Sivonen. Ottelu oli nuorukaiselle kauden harjoituspelitkin mukaan lukien vasta neljäs, mutta vähäinen pelituntuma ei näkynyt otteissa. Hokki sai loppupelin aikana 17 laukausta Sivosta kohti, mutta vain yksi upposi sisään.

– Eemeli joutui vaikeaan paikkaan, mutta pelasi hienon ottelun, Haapakoski kiitteli.

Jokipojat paransi otteitaan toiseen erään, joskin Hokki pääsi livahtamaan pariin otteeseen vaarallisesti läpiajoihin. Nyt myös jäähyboksiin alkoi virrata valkopaitaisia kajaanilaispelaajia, kun avauserässä linja oli toinen.

Olavi Vauhkonen toi Jokipojat tasoihin hieman ennen toisen erän puoliväliä. Ylivoimapelissä maalinedustalta syntyneeseen osumaan mainion syötön tarjoili Juuso Rajala.

Kolmannessa erässä Jokipojat otti kamppailun hallintaansa jo tasakentällisinkin. Vauhkonen siirsi illan toisella osumallaan isännät johtoon ajassa 55.39. Antti Väänänen laukoi viivalta, ja Vauhkosen ohjaama kiekko pomppi onnekkaasti ohi Hokki-vahti Aaro Peltosen.

Kauden ensimmäistä Mestis-otteluaan pelannut puolustaja Väänänen saikin valmentaja Haapakoskelta erityiskehut.

– Haluan erikseen nostaa esille Väänäsen Antin upean esityksen, hän kiitteli viime ajat Imatran Ketterässä Suomi-sarjaa tahkonnutta nuorukaista.

Hokki painoi kuitenkin pelin vielä tasoihin, eikä joukkueen tarvinnut edes ottaa maalivahtia pois. Niko Snellman nappasi illan toisen kaksiminuuttisensa ajassa 56.30, ja verkko soi jälleen miehen istuessa boksissa. Maalia sai tuulettaa kajaanilaisten Lukko-laina Jere Laaksonen.

– Ehkä kaksi viikkoa sitten Hokki olisi Jokipoikien toisen maalin jälkeen taipunut. Mutta ei taipunut tänään. Kaksi voittoa alla näkyy kasvaneena itseluottamuksena, Hokin valmentaja Petri Mattila iloitsi viime viikon kotivoittoihin viitaten.

– Kaksi ylivoimamaalia on hyvin. Meillä on ollut ongelmia sillä osastolla, kuten tilastoistakin näkee.

Kollega Mikko Haapakoski taas kritisoi tuomarilinjaa.

– Tuomareiden on ilmeisesti käsketty valvoa sitä, ettei Snellman saa taklata.

– Pakko sanoa, että tuomarilinja oli melko erikoinen. Se vähän tappoi tunnetta.

Hokin tasoitettua ajassa 57.58 ottelu venyi jo odotetusti jatkoajalle. Peli päättyi aikaan 61.52, kun puolustaja Rony Ahonen onnistui tekemään kauden avausmaalinsa. Viivaveto pienen ruuhkan läpi painui sisään, ja Jokipojat sai tuulettaa voittoa.

– Loukkaantumiset ja maalivahdinvaihto ensimmäisen erän jälkeen toivat peliimme paljon muuttujia. Joukkue pystyi pitämään ajatukset kasassa ja saatiin raavittua voitto, siitä pitää olla ylpeä, Haapakoski kiitteli.

– Vaikka peli ei aina ole helppoa ja hyvännäköistä, aina pitää olla tyytyväinen, kun tässä sarjassa saa voiton.

Jatkoaikatappiosta saatu yksi piste maistui vuorostaan Hokin valmentajalle Petri Mattilalle.

– Tänään nähtiin hyvä Hokki. Olen todella tyytyväinen joukkueen esitykseen. Joensuu ei ole helppo paikka pelata.

– Ottelut Jokipoikia vastaan ovat aina kovaa vääntöä. Armoa ei anella, eikä sitä saa. Isku iskusta annetaan puolin ja toisin.

 

 

Maalit ja syöttäjät

09.26 Veli-Antti Leinonen (Arttu Niskakangas, Joonas Alanne) 0–1 yv.
27.56 Olavi Vauhkonen (Juuso Rajala, Rony Ahonen) 1–1 yv.
55.39 Vaukonen (Antti Väänänen, Rajala) 2–1
57.58 Jere Laaksonen (Ville Komulainen, Jarkko Heikkinen) 2–2 yv.
61.52 Ahonen (Jere Sallinen) 3–2

Maalivahtien torjunnat

Antti Ore, Jokipojat 8+(0)+(0)+(0)=8 (vaihto 20.00/0–1)
Eemeli Sivonen, Jokipojat (0)+10+6+0=16
Aaro Peltonen, Hokki 6+4+10+1=21

Rangaistukset

Jokipojat 4x2 min = 8 min
Hokki 5x2 min = 10 min

Yleisöä: 1 632

 

Jokipoikien kokoonpano

87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
72 Ilmari Pitkänen – 13 Mikael Ruohomaa – 12 Jere Sallinen
21 Lauri Hukkanen – 25 Samu Pitkänen – 59 Otto Karvinen
10 Niko Snellman – 17 Janne Häikiö – 14 Heikki Puustinen

28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 38 Ville Väänänen
6 Ville Hyvärinen – 5 Antti Väänänen

31 Antti Ore
(41 Eemeli Sivonen)

 

 

Otteluennakko

Jokipojat palaa kolmen vierasottelun viikkonsa jälkeen kotipelien pariin, kun Kajaanin Hokki saapuu keskiviikkoillaksi Mehtimäelle. Muutamasta edellisottelusta puuttunut Joona Karevaara on tervehtynyt pelikuntoon ja pelaa ykkösketjussa Bluesiin palanneen Roope Rannan tilalla. Uusina miehinä sairastuvalla ovat Jani Oinonen (lievä aivotärähdys) ja Jarkko Näppilä (noidannuoli). Puolustaja Antti Väänänen pääsee näin pelaamaan kauden ensimmäisen Mestis-ottelunsa.

Jokipojat napsi viime viikon kolmesta vierasottelustaan mukavat viisi pistettä. Ainoa tappio tuli ehkäpä ennakolta vähiten vaikeassa ottelussa Peliittoja vastaan. Sen vastapainoksi kaatuivat kuitenkin sarjakärki KooKoo ja kovaviereinen Kiekko-Vantaa.

– Nyt puhutaan marraskuun lopusta ja joulukuusta, ajat ovat synkkiä ja pimeitä. Silloin pitää vaan pelaajien jaksaa raapia pisteitä, halun ja taistelutahdon tulee olla korkealla, kakkosvalmentaja Jouni Varis miettii.

– Jokainen peli on erittäin tärkeä, koska sarja on tasainen. Tammikuu tulee nopeasti, ja runkosarja rupeaa olemaan sitten puolenvälin jälkeen jo loppumassa.

Jokipojat on pystynyt nostamaan tasoaan syksyn vaihtuessa hiljalleen jo talveksi. Sarjasijoitus alkaa olla kohtuullisen tukevasti kuuden parhaan joukossa, eikä puolivälierien kotiedunkaan saavuttaminen vaikuta lainkaan mahdottomalta.

– On tavallaan menty parempaan suuntaan, mutta niin pitää koko ajan mennäkin. Yritämme parantaa koko ajan tekemistä, siitä lähdetään. Mutta samaa haluavat kaikki muutkin joukkueet, joten siitä pitää lähteä, että oltaisiin vielä askel edellä.

– Missään nimessä ei saa olla tyytyväisyyttä, vaikka peli on parantunut. Eikä sitä meidän joukkueessa näykään. Meillä ei ole maha täynnä, vaan ollaan niin kuin suslauma, koko ajan halutaan lisää ja lisää, Varis jatkaa.

Jokipoikien keskiviikkoiselle vastustajalle Hokille syksy on ollut odotuksiin nähden synkkä. Viime viikolla joukkue antoi kuitenkin orastavia merkkejä kurssin kääntymisestä kaataen Kajaanissa sekä Sportin (4–1) että JYP-Akatemian (4–0) selkein lukemin. Ennen näitä kamppailuja Hokki oli voittanut kymmenestä aiemmasta ottelustaan vain yhden.

Kajaanilaisten suurin ongelma on koko kauden ajan ollut maalinteko. Joukkue on tehnyt sarjassa vähiten maaleja (2,16 per ottelu), joten eteneminen on ollut tuskaista, vaikka puolustus onkin pitänyt kohtuuhyvin.

Hokki ja Jokipojat ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo kolmesti. Kaikki pelit ovat olleet äärimmäisen tiukkoja ja päättyneet lopulta kotivoittoihin. Kajaanissa Hokki on voittanut kahdesti 3–2, joista jälkimmäisen vasta rankkareilla. Mehtimäellä Jokipojat oli taas parempi 1–0.

– Odotan tosi tiukkaa ottelua ja uskon, että tästä tulee hyvä peli. Mekin olemme saaneet nyt vähän hengähtää, joten tiedossa on energinen ottelu. Molemmat pelaavat varmaankin aika aktiivisesti ja liikkuvasti, Jouni Varis ennakoi.

– Vaikka Hokki on tehnyt vähän maaleja, niin ainakin meitä vastaan joukkue on pelannut kiekollista peliä. Odotan, että peli ratkeaa yhden tai kahden maalin erolla jommallekummalle.

Tuttuun tapaan Jokipoikien valmennus painottaa ennen kaikkea omaan tekemiseen keskittymistä.

– Peruspelaamisen pitää olla kunnossa koko 60 minuutin ajan. Se on ihan oleellisin juttu.

– Silloin kun on tähän pystytty, niin tulos on yleensä ollut hyvä. Se vain vaatii pelaajilta tekemistä koko ajan, valmistautumista vaihdosta vaihtoon.

Puolustaja Jani Oinonen puuttuu Jokipoikien kokoonpanosta lievän aivotärähdyksen vuoksi. Hän loukkaantui heti lauantain Kiekko-Vantaa-ottelun avauserässä.

– Päähän kohdistunut taklaus, mistä ei kuitenkaan tullut edes jäähyä vastustajalle, Varis sanoo.

– Karevaaran Joona sen sijaan tulee hyvin todennäköisesti kokoonpanoon.

Bluesin miehistä Jere Sallinen jatkaa Jokipoikien mukana. Tehomies Roope Rannan tilanne oli sen sijaan vielä tiistai-iltana auki, vaikkei hänkään ollut kokoonpanossa espoolaisten SM-liigaottelussa Pelicansia vastaan.

Variksen mukaan Jokipojat etsii aktiivisesti vahvistusta joukkueeseen. Tarvetta olisi varsinkin sentteriosastolla Joonas Koskisen lähdettyä Slovakiaan, eikä ylimääräisestä maalintekijästäkään toki olisi koskaan haittaa.

– Totta kai ollaan kiinnostuneita pelaajista, mutta tietysti pitää aina myös huomioida talous. Verkot ovat koko ajan vesillä ja kartoitetaan sitä, että jos on riittävän hyvä pelaaja meille, niin sellainen hankitaan. Mahdollisia nimiäkin on tiedossa.

Jokipojat ja Hokki kohtaavat Mehtimäellä marraskuun viimeisen päivän iltana kello 18.30 alkaen.

 

 

Aiemmat kohtaamiset

Jokipojat–Hokki
2011: 1–0
2011: 4–2
2010: 3–2
2009: 7–3
2009: 2–4
2009: 2–1 ja.
2008: 3–1
2008: 2–5 (playoffs)
2008: 4–1
2007: 2–4
2007: 4–8
2006: 5–2
2006: 2–3
2005: 1–6
2004: 6–4
2004: 1–2

Saldo: 9–0–7 (maalit 49–48)

Hokki–Jokipojat
2011: 3–2 vl.
2011: 3–2
2011: 5–2
2010: 5–3
2010: 4–5
2009: 2–0
2009: 1–3
2008: 4–3 ja.
2008: 3–2 ja. (playoffs)
2008: 10–2 (playoffs)
2008: 5–3
2007: 2–6
2006: 2–1
2006: 5–4
2006: 3–2
2005: 6–0
2005: 3–2
2004: 5–0

Saldo: 15–0–3 (maalit 71–42)

Kommentit  

 
+1 #1 ^ipe^ 29.11.2011 22:39
Hyvä että edes yritetää hankkia puuttuvia palasia.! Toivottavasti hankitaan sitten laatua eikä mitää rivimiehiä.
 
 
+1 #2 Cånde 29.11.2011 23:09
Lainaten ^ipe^:
Toivottavasti hankitaan sitten laatua eikä mitää rivimiehiä.


Näin. Ei mitään "minnesotan junnu yliopistoliigan pistepörssi 5:a." Jospa Pena hommais jonkun maalinsylkijän viimestään joululahjaks? :) Voitto tulee, nähtäväks jiäp, tuleeko 2p vai 3p.
 
 
+2 #3 stavjana 30.11.2011 09:34
Halonen iskee tänään avausmaalinsa, jos pääsee kokoonpanoon...
 
 
+1 #4 ^ipe^ 30.11.2011 13:02
Lainaten stavjana:
Halonen iskee tänään avausmaalinsa, jos pääsee kokoonpanoon...


Eipä päässyt harmi.! Rantakaan ei mukana tänää ykkönen siis Karevaara-Rajala-Vauhkonen.
 
 
+1 #5 rooope 30.11.2011 13:27
Olisi voitu kokeilla Hukkasen ja Otto Karvisen tilalla Uski ja Jormanainen. Pojat mättää pisteitä siihen malliin.
 
 
+1 #6 andrei 30.11.2011 15:08
MISSÄ SILVAST??

Snellman mäkeen ja silvast tilalle.. snellman vaan pilaa pelit sikailemalla itsensä jäähylle!
 
 
+2 #7 jones 30.11.2011 16:52
Silvast on loukkaantunut.

Toivoisin rohkeampaa junnujen peluutusta. Jormanainen ja Uski ansaitsisi peliaikaa edarissa! Kenties muutkin, jopa Paukku. Ei näiden peluuttamisella mitään ainakaan hävitä, vaan ruokitaan pelaajien itseluottamusta .
 
 
+2 #8 bluesman67 30.11.2011 18:33
Tämä Rannan pompottaminen ei ole kenenkään muun kuin Bluesin etu. Sopimusta kehiin, niin maailma pelastuu.
 
 
+2 #9 Cånde 30.11.2011 19:51
Hyvä Nikke, lisää vaan ryntäysjäähyjä! Vai miten olis suihkuunlähtö päähän kohdistuneesta taklauksesta?
E: Hilppakin näyttää mallia...
 
 
+1 #10 Periman 30.11.2011 20:27
Otto Karvisen ja Niko Snellmanin voisi lähettää pois ja nostaa tilalle omia nuoria, näin hyökkääjistä mm. Hyvärinen, Hukkanen, Uski, Jormanainen ja Paukku saisivat kasvaa ja vakiinnuttaa paikkansa joukkueessa. Pitäisin heitä tulevina talvina edustusjoukkuee n runkopelaajina.
 
 
+1 #11 tilkka 30.11.2011 20:34
Ei Karvista vaan Puustinen,Häiki ö,Snellman suomi-sarjaan ja Nuoret niitten tilalle.
 
 
+2 #12 Cånde 30.11.2011 20:36
OLAA!! Äijä on vireessä.
 
 
#13 tilkka 30.11.2011 20:39
Loukkaantuko Ore?
 
 
+1 #14 Cånde 30.11.2011 21:31
2-1 Me rakastetaan sua, Vauhkonen.
Ainii onha tässä vielä 4min kestettävänä..

E: Aivan. Totta kai kultapoju Snellman ottaa jonkun fucking turhan kakkosen ja nälkämaa rokottaa armotta. Olishan tämä pitäny arvata.
 
 
+1 #15 Periman 30.11.2011 21:33
Snellman pois muualle- pilaa taas pelin.
 
 
+1 #16 Periman 30.11.2011 21:37
Snellmanin jäähyt olivat taas kohtalokkaita.
 
 
+1 #17 Cånde 30.11.2011 21:43
Huhh Ahonen seivaa! Kyllä olis ollu ilta ja koko loppuviikko perjantaihin asti pilalla jos oltas Håkille hävitty.
 
 
+1 #18 jones 30.11.2011 21:43
Vitun Snellman! Tämä on joukkuepeli.

Haapakoskikin voisi pyyhkiä linsinsä. Seuraavaan peliin tuolla paikalla on oltava vaikka joku junnuistamme!

Vauhkonen alkaa täyttämään Rajalan kanssa vahvistuksen piirteet.
 
 
+1 #19 upi 30.11.2011 21:50
[quote name="jones"]Vitun Snellman! Tämä on joukkuepeli.

Olisi jo korkea aika poistaa kokookpanosta...
 
 
+1 #20 möly 30.11.2011 22:03
Snellman! voi,voi.. Lopussa älytön jäähy..
 
 
#21 möly 30.11.2011 22:03
tilkka: Näin taisi käydä..Mitä kuulin..Mutta toivottavasti ei...
 
 
+3 #22 ^ipe^ 30.11.2011 22:37
Hyvä että Orelle ei migreeniä pahemmin sattunut, Eemeli pelas hyvän loppu pelin, pari tärkeetä torjuntaa.! Luotan oreen kun vuoreen, mutta hyvä että meillä on myös toinen maalivahti jonka voi laittaa tolppien väliin.!

Nihkeä peli, pisteet meni oikein hokki ansaitsi sen yhden myös.
 
 
#23 timpe79 30.11.2011 23:08
Pakko on nostaa tämäin illan pelistä, ja vähän muistakin muuan #72 pelaaja pöydälle. En tiedä,mutta itsestä vaikuttaa ettei ko. kaveri ole ainakaan positiivisella asenteella kentällä. Jotenkin semmoinen väkinäisyys ja laiskuus paistoi joka liikkeessä läpi. Ja vähän kyllä kavverin peliaika ko. näytöillä ihmetyttää.. Olisiko aika muutama pelaaja laittaa maitojunalla takaisin mistä on tullutkin, ja nostaa junnuja tilalle...
 
 
+1 #24 rooope 01.12.2011 00:46
Kyllä Sivonen kiitti luottamuksesta.Toisessa erässä kaksi läpiajoa ja muutama tärkeä koppi.Hermoton nuorukainen noin vhillä peliajoilla.Kyllä olis tuohon peliin Uski ja Jormanainenkin mahtuneet.Oli niin monta alisuorittajaa.
 
 
#25 ^ipe^ 01.12.2011 08:27
Ei me mitää Rantaa Tarvita Meillä on OLLAVII!! Hienoa Vauhkonen jatka samaan malliin. Ps kyllä se Ranta kelpaa oikein hyvin tänne kyllä :)
 
 
-2 #26 andrei 01.12.2011 10:39
Lainaten andrei:
Snellman mäkeen ja silvast tilalle.. snellman vaan pilaa pelit sikailemalla itsensä jäähylle!


näin se vaan meni taas..

I.Pitkänen vilttiin ja vaikka halonen tai uski tilalle. Ei tuollaista flegua jaksa katsoa!
 
 
+1 #27 paukku/tre 01.12.2011 16:15
Tasainen matsi, josta ansaitut pisteet. Snellman on liikaa tuomarien silmatikkuna, "valmiiksi tuomittu kaveri"!...vahvistus voisi olla Rajalan velipoika Ville Rajala, tasma hankinta ja joka eurolle olisi katetta!!!kaikk i sopimukset ovat purettavissa, varsinkin K-Laserin taloudellinen tilanne huomioon ottaen!
 
 
#28 paukku/tre 01.12.2011 16:16
Taitaa olla Juuso Rajala, sori.
 
 
#29 Periman 01.12.2011 18:30
Olen samaa mieltä, että Ilmari Pitkänen on pelannut odotettua heikommin. Hänen tilalleen voi aivan hyvin nostaa lupaavan oman a-nuoren.
 
 
+1 #30 ipa 01.12.2011 21:03
pelaajia tarvitaan ja verkot on vesillä sanoo valmentajat.Omat A-junnut ei vaan kelpaa, perkule sentään ja eikä maksaskaan mitään. A:n kärki pelaajat mättää pisteitä liukuhihnalta ja edustusta ei kiinnosta. HERÄTYS MH ja JV.
 
 
+1 #31 ^ipe^ 02.12.2011 10:00
http://www.mestis.fi/index.php?we_objectID=15516 Vauhkonen marraskuun pelaaja.! hyvä Olavi!
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.