Vieraspeliviikolle komea päätös

K-Vantaa–Jokipojat 3–5 (1–1, 1–1, 1–3)

Jokipoikien kolmen vierasottelun viikko sai komean päätöksen, kun Mestiksen kovakuntoisimpiin ryhmiin lukeutuva Kiekko-Vantaa taipui joensuulaisten edessä. Samalla Jokipojat pönkitti asemiaan sarjan kuuden parhaan joukossa kasvattaen eron viivalle jo seitsemään pisteeseen. Lauantain ottelu ratkesi vasta päätöserän jälkipuoliskolla. Roope Ranta, Olavi Vauhkonen ja Matti Näätänen iskivät maalin mieheen vajaan kolmen minuutin sisällä, ja Jokipojat karkasi näin tasalukemista 5–2-johtoon.

Otteluraportti

Kunniakas karjalaishistoria jatkui Tikkurilan jäähallissa lauantaina. Jokipojat oli hävinnyt Kiekko-Vantaan kotiareenalla viimeksi runsaat kolme vuotta sitten, ja kolmannen erän tehotuokion myötä Mestis-pisteet matkasivat myös tällä kertaa Joensuuhun. Seitsemäs perättäinen voitto Tikkurilassa irtosi lukemin 3–5.

Jokipojilla oli allaan kauden pohjanoteeraus ja tappio perjantai-illalta Heinolasta. Vantaalla vaikutti pitkään siltä, että joensuulaiset jatkavat pikkujoululahjojen jakamista etelään.

Ensimmäisessä erässä puolustaja Jarkko Näppilä syötti kiekon omalla alueella suoraan vantaalaishyökkääjä Joel Lehtisen lapaan. Artem Iossafov rankaisi Näppilän virheestä lyhyen syöttökuvion päätteeksi. Toisessa erässä Nico Manelius sai puolestaan laittaa laatan tyhjiin, kun joensuulaispuolustus sekoili keskenään. Näppilä puhdisti sittemmin papereitaan kahdella maalisyötöllä.

Jokipoikien onneksi Lauri Hukkanen tasoitti ottelun 2–2:een vain pari minuuttia Maneliuksen osuman jälkeen vantaalaislähtöisen Otto Karvisen pohjustuksesta. Hukkaselle tehopiste oli kauden ensimmäinen, Karviselle uran ensimmäinen miesten sarjoissa.

– Viimeisellä erätauolla sovittiin, että rummutetaan puolustuksen kautta omaa juttua loppuun asti. Kyllä ne tekopaikat sieltä sitten tulevat, kommentoi Jokipoikien Mikael Ruohomaa, joka oli ohjannut kauden kolmannella osumallaan vieraat ensimmäisessä erässä johtoon.

Kotijoukkue pelasi silloin alivoimalla unkarilaisvahti Zoltan Hetényin saatua kakkosen kampituksesta.

Jokipoikien toisesta ylivoimaosumasta Ruohomaa sai syöttöpisteen, kun Roope Ranta vei vieraat 3–2-johtoon ajassa 53.49. Ranta seurasi sitkeästi omaa laukaustaan ja laittoi paluukiekon sisään jään pinnasta.

Vain 52 sekuntia myöhemmin Olavi Vauhkonen iski Jokipoikien voitto-osuman. Sen jälkeen vantaalaiset ottivat peräjälkeen kaksi typerää jäähyä, ja Matti Näätänen pyssytti kahden miehen ylivoimalla siniviivalta lukemiksi 2–5.

Jokipojilta kului kolmen osuman tekemiseen vain kaksi minuuttia ja 55 sekuntia. K-Vantaan Henrik Koiviston viimeisen minuutin kavennus oli sitä perinteistä kosmetiikkaa.

Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski oli tyytyväinen ja huojentunut.

– Kesyn edellisillan jälkeen meillä oli sisuuntunut joukkue. Mutta oli vaikeitakin vaiheita, ja bensakin tuntui jo loppuvan. Tiiviissä ottelutahdissa tulee helposti kolmannessa erässä oikomisia. Onneksi vältimme sen ja löysimme tarvittavan jämäkkyyden.

K-Vantaalta katkesi kolmen ottelun voittoputki. Joukkueen pääkäskijä Samu Kuitunen harmitteli toisessa erässä hukattuja tekopaikkoja.

– Kolmannessa erässä energia sitten kääntyi jäähyihin, Kuitunen totesi.

Teksti: Matti Hannula

 

Maalit ja syöttäjät

08.38 Mikael Ruohomaa (Jere Sallinen, Jarkko Immonen) 0–1 yv.
16.37 Artem Iossafov (Teuvo Teräväinen, Joel Lehtinen) 1–1 sr.
25.14 Nico Manelius (Teräväinen, Iossafov) 2–1
27.19 Lauri Hukkanen (Otto Karvinen) 2–2
53.49 Roope Ranta (Ruohomaa) 2–3 yv.
54.41 Olavi Vauhkonen (Jarkko Näppilä) 2–4
56.44 Matti Näätänen (Näppilä, Ranta) 2–5 yv.
59.20 Henri Koivisto (Jesse Juntheikki, Tomi Lindfors) 3–5

Maalivahtien torjunnat

Zoltan Hetenyi, K-Vantaa 13+10+12=35 (poissa 59.20–60.00)
Antti Ore, Jokipojat 11+10+6=27

Rangaistukset

K-Vantaa 6x2 min = 12 min
Jokipojat 3x2 min = 6 min

Yleisöä: 736

 

Jokipoikien kokoonpano

23 Roope Ranta – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen
72 Ilmari Pitkänen – 13 Mikael Ruohomaa – 12 Jere Sallinen
21 Lauri Hukkanen – 25 Samu Pitkänen – 59 Otto Karvinen
14 Heikki Puustinen – 17 Janne Häikiö – 10 Niko Snellman

6 Ville Hyvärinen – 36 Jarkko Näppilä
28 Rony Ahonen – 24 Matti Näätänen
7 Jarkko Immonen – 27 Jani Oinonen

31 Antti Ore
(41 Eemeli Sivonen)

 

 

Ennakkopätkä

Jokipoikien kolmen vierasottelun viikko päättyy lauantaina Vantaalla, jossa vastassa on tällä hetkellä hurjavireinen isäntäjoukkue. Sarjan hänniltä jo keskikastin tuntumaan noussut Kiekko-Vantaa on kärsinyt kahdeksassa edellisessä ottelussa vain yhden tappion – ja senkin KooKoolle. Jokipoikien kokoonpano muuttuu hieman perjantain ottelusta. Uusina miehinä mukana ovat hyökkääjä Lauri Hukkanen sekä puolustaja Ville Hyvärinen, ja maalia vartioi nyt Antti Ore.

 

 

Aiemmat kohtaamiset

K-Vantaa–Jokipojat
2011: 2–3
2010: 3–6
2010: 2–4 (playoffs)
2010: 2–5
2009: 4–5
2009: 1–2
2008: 5–3
2007: 2–0
2007: 0–4
2007: 3–5
2006: 2–5
2006: 6–0
2005: 3–3
2005: 6–2
2004: 3–2
2001: 0–1
2000: 7–1

Saldo: 6–1–10 (maalit 51–51)

Jokipojat–K-Vantaa
2011: 2–4
2011: 3–4 ja.
2010: 3–1
2010: 2–1 (playoffs)
2010: 3–1 (playoffs)
2010: 6–1
2009: 3–2 ja.
2008: 5–2
2008: 3–4 rl.
2008: 3–4 rl.
2007: 2–4
2007: 6–2
2006: 5–4
2005: 3–1
2005: 2–4
2004: 3–2
2004: 3–5
2001: 4–5 ja.
2000: 1–2

Saldo: 10–0–9 (maalit 62–53)

Kommentit  

 
+2 #1 bluesman67 26.11.2011 13:02
Eipä eilisen perusteella tarvitse liikoja odottaa. Meiltä puuttuvat ne nälkäiset maalintekijät. Laukaisukarttoj a kun katsoo, ei voi kun hämmästellä tuota tehtyjen maalien määrää.
 
 
+1 #2 tilkka 26.11.2011 13:14
Näin on! Mäkkäri ja kumppnit pistävät Jokipon tiukille tasapeliltä haiskahtaa.Eilisen matsin nähneenä ihmettelen Snellmannin typerää jäähyä ja Häikön kenttää mitä hittoa ne pelaa taitas pojille tehdä hyvää käydä pelaamassa jossain suomi-sarjaa.Sivoselle sattui muutama kömmähdys mutta suotavaa kun ei ole saanut pelata pitkään aikaan.Paikkoja oli mutta kun ei mennyt sisään,mutta toivotaan et toi huolimattomuus saatais karsittua joukkueesta pois ja se maalitykki kaivattais tohon joukkueseen!
 
 
+1 #3 selästä taklaaja 26.11.2011 13:25
Toki sieltä voi tulla pisteitäkin ja sitä toivomme.
Korostan vieläkin sitä samaa, että kyllä yksilötasoa on, mutta kun menestys tulee joukkueena kaikkine valmentajineen ja huoltajineen ym. Sitä puuttuu minun mielestäni tällä kaudella ja se aiheuttaa juuri tuota aaltoliikettä. Eli välilllä pelataan hyvin, mutta välillä "sydän" on muualla kuin joukkueessa. Vaikka pelaajat liikkuvat seurasta toiseen ja paidanväri vaihtuu päivittäin niin kyllä ne huiput erottuvat. Se ei vaan se puolustuspelaam inen, joka oli mielestäni se Piken tavaramerkki, vieläkään toimi.
 
 
#4 kings_gods 26.11.2011 13:34
Haapakoskihan on reagoinut. Eilen ottavana osapuolena ollut VV pantu vilttiin. Jes!
 
 
-1 #5 rooope 26.11.2011 13:42
Vieläkin ihmettelen Haapakosken lausuntoa joka oli myös Karjalaisessa,S ivosen pelaamisesta.Ore on pelannut noin 30 ottelua ja Sivonen nyt 3 ja Ore on pelannut tosi surkeita pelejä ja kertaakaan Haapakoski ei ole Orea Moittinut.(On nuoren Molarin tahallinen Mollaaminen ja uran pilaaminen IHMETTELEN suuresti minkälainen MULKKU voi Haapakoski olla.
 
 
+3 #6 Bird 26.11.2011 14:05
Lainaten rooope:
Vieläkin ihmettelen Haapakosken lausuntoa joka oli myös Karjalaisessa,S ivosen pelaamisesta.

Luehan nyt se juttu vielä kerran ajatuksen kanssa läpi. Kohta "oli vaikeuksia saada kiekot haltuunsa etenkin ottelun ensimmäisessä erässä" oli jutun kirjoittajan oma näkemys Sivosen otteista, ei Haapakosken antama lausunto.

Valmentajan sanomaa on sitten perässä vasta sitaattiviivan jälkeen ja siinähän Sivosta ei kritisoida, jos nyt ei toki kehutakaan. Todetaan vain, että maalivahtivalin ta seuraavaan peliin on avoinna.
 
 
#7 tilkka 26.11.2011 14:56
Pelicaneissa availee luukkua 2 molari Janne Juvonen! Esa lehikoinen ei kokoonpanossa Lukossa!
 
 
+1 #8 tomi-antti 26.11.2011 15:09
Kyllä Tikkurilasta pisteitä saadaan. Viimeksi ollaan hävitty Vantaalla v. 2008. Menen paikalle kannustamaan.
 
 
+2 #9 Cånde 26.11.2011 18:19
Nyt jäitä hattuun Snellman ihan oikeesti. 2 jäähyy ekaan erään, kiinnipitämises tä ja kyynärpäätaklau ksesta.
E: Miklu 0-1!
 
 
#10 tedro 26.11.2011 19:09
Juvonen vaihdettiin juuri pelicansin maaliin
 
 
+1 #11 remington 26.11.2011 20:02
2-3 Rooooopeee Rrrrnta
 
 
+1 #12 upi 26.11.2011 20:03
2-4
 
 
+1 #13 lappis 26.11.2011 20:05
Eiköhän se 3 pojoo vois olla jo aika varma. Hienoa Hienoa. Joku paikan päällä vois kertoa minkälaista peli on ollut.
 
 
+1 #14 upi 26.11.2011 20:09
2-5
 
 
+2 #15 upi 26.11.2011 20:14
Hyvinhän se meni 3-5
 
 
+2 #16 jokepo 26.11.2011 20:16
Viisi pinnaa tältä viikolta on ihan kohtuusuoritus ja samalla pysytään kuuden kärjessä mukana!
 
 
+3 #17 jones 26.11.2011 20:25
Lainaten jokepo:
Viisi pinnaa tältä viikolta on ihan kohtuusuoritus ja samalla pysytään kuuden kärjessä mukana!


Minustakin tämä oli myös hyvä viikko todellakin, vaikkakin Pelsut peli perseiltiin. Tänään kaatui kovassa tikissä ollut joukkue! Ja Vauhkonen on äitynyt hirmu vireeseen. Eikä voi olla huomioimatta Hukkasen kauden esikoista!

Tasaisuutta otteisiin joukkueelta kaivataan.

A-Junnut on ihan liekeissä! koskahan tarjotaan siellä loistavasti pelanneille Jormanaiselle ja Uskille palkinto kunnon peliajalla edarissa? Kyllä tuolta niille paikka löytyy.
 
 
+2 #18 st1 26.11.2011 21:07
Näin meni taas. Jokipo vaan kimersi voiton. Oltiin kaks
erää oikeesti alakynnessä. Ruohomaan valtava pommi ekassa erässä oli näkemisen arvonen. Mutta pinnat kolmannen erän pelillä tod hyvät. Andy tosi hyvä.
 
 
#19 Wänkäri 26.11.2011 21:50
Varmaan hyvä peli, ainakin ylivoima toimi taas erittäin hyvin. Kun peli päättyy 3-5 on erittäin harvinaista että joku pelaaja voittavassa joukkueessa pääsee lukemaan -2, Ilmari (kentällä seisoja numero 72) pystyi siihen jälleen kerran. Valmennuksen rajatonta suosiota ja luottamusta nauttiva pelle ei onnistu koskaan, silti peliaika oli taas 17:46. Hyvä että varaa on pitää tuollainen ukkoa seisomassa joka pelissä lähes kolmannes. Täysin väärä singaali niile jotka pääsee onnistumisista huolimatta pelaamaan aina sen 6-8min/peli. Keväällä tuolla on merkitystä ja suurta sellaista.
 
 
+4 #20 Jaakkola 26.11.2011 21:52
Pelissä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Upea suoritus koko joukkueelta, miekiin sain järkättyä "etelänmatkan" ja kävin paikalla katsomassa kuinka niitä etelänhetelmiä poimitaan. Kiitos JOKIPO !
 
 
+2 #21 HaiAri 26.11.2011 22:36
Wänkärille: Etköhän vähän liioittele. Tällä hetkellä +/- tilasto sieltä pakkasen puolelta top kymppi on seuraava (pelit/+- /aika) Väänänen 13/-13/17, Ruohomaa25/-13/16, Hyvärinen 18/-8/15, Häikiö 25/-7/11, Silvast 21/-6/8, Pitkänen S. 26/-6/15, Snellman 14/-5/12, Halonen 13/-5/8, Rajala 23/-5/20, Puustinen 26/-5/11, Ahonen 26/-5/22.
 
 
+3 #22 Jaakkola 26.11.2011 22:47
Olen monta kertaa ennenkin tämän jo sanonut, jääkiekko on JOUKKUEPELI! Kaikkia tarvitaan tekemään tulosta! Miulle riittää kunhan välillä voitetaan! Viidensinä ollaan taulukossa!
 
 
+1 #23 bluesman67 27.11.2011 00:31
Hienot pisteet, mutta tuo epätasaisuus huolestuttaa. Voitetaan kärkijoukkueita ja sitten aina hävitään ns. rupusakeille. OK...olen kyyninen, mutta pisteitä voisi hyvinkin olla 15 enemmän nyt.
 
 
+1 #24 ^ipe^ 27.11.2011 05:46
Vauhkonen alkaa löytämään hyvän kunnon ja muutenkin ykkösketju on nimensä arvoinen.! En ihmettele yhtään myöskää sitä että Vauhkonen oli vielä lähes loppuun asti jokereiden suunnitelmissa tälle kaudelle, jokainen kiekkoa seuraava tietää minkälaisia pelimiehiä jokereissa on, että jos ne pystyy haastamaan niin täytyy ollakkin hyvä.!

Sitten asia mikä ei mahu minun pieneen päähän. Miks Sivonen laitettii maaliin heinolassa? sehän oli suorastaan itsemurha!! Tämä olisi pitänyt tehä sillo kun Ore pomputteli, mutta ei missää nimessä siinä vaiheessa kun kaveri on saanu itseluottamukse n kuntoon ja torjunnu pari huippu peliä! Itse kuulun siihen kuntaan että maalivahdit pelaavat "vuoron perään" sillä erotuksella että voittanut maalivahti saa jatkaa niin kauan kun vaan voittoja tulee.!
 
 
+3 #25 upi 27.11.2011 07:15
Näin on ja kesken ottelunkin voi vaihtaa kyllä mokkea...
 
 
#26 tilkka 27.11.2011 12:57
Nyt olisi Oscar Essen saatavina?
 
 
-1 #27 rooope 27.11.2011 13:50
Kyllä joukkue pelasi todella huonon pelin Heinolassa.Miksi Upi ja Ipe syyttävät häviöstä Sivosta. Eka maali oli yhtähyvin pakkien maali kuin Sivosen jonka jälkeen Sivonen pelasi tosi hyvin.Muistettava Sivosen pelituntuma.Jormanainen ja Uski seuraavaksi kehiin.
 
 
+1 #28 tilkka 27.11.2011 14:02
Kyllä Uski ja Jormanainen kehiin Halosen kans samaan kenttään ja Häikiö,puustine n ja Snellman hakemaan Suomi-sarjasta vauhtia...Ei Sivosta voi syyttää häviöstä itse nähneenä pelin puolustuksen sekoilua ja muutenkin joukkueen ailahtelevaisuu den piikkiin saa laittaa tappion.Sivonen pelsi ok pelin,vaikka oli pitkä aika kun viimmeksi pelannut..
 
 
+2 #29 upi 27.11.2011 18:12
TÄH minä olen kyllä Sivosen kannalla edelleen varmempi mokke...
 
 
+2 #30 ^ipe^ 27.11.2011 20:45
Tarkoitus ei ollut syyttää Sivosta, vaan enemmänkin peluutustapaa.!
 
 
+3 #31 paukku/tre 27.11.2011 20:47
Peli alkaa olla sellaista, mita tolla rosrerilla sen olla pitaakin. Parhaat pelit ovat viela edessa ja silloin alkaa tulla kovaa jalkea. Pelikuria hieman lisaa, niin hyva tulee. Kypsa esitys raskaasta peliputkesta huolimatta. Kakkos-sentteria kokoonpano viela huutaa, lehikoinen voisi pitaa ylla pelituntumaa Jokipojissa. Finaalipaikan suhteen voi olla jo varovaisen optimistinen. Merkillepantava a on hyokkayksien lahtojen huomattava parantuminen, YV alkaa olla jo sarjan eliittia. Aa:n pisteet pahus sentaan puuttuvat naista Espanian koneista, onneksi tytar tuo Suomikoneen piakkoin.
 
 
+2 #32 jeppe98 28.11.2011 15:23
Valmennuksen rajatonta suosiota ja luottamusta nauttiva pelle ei onnistu koskaan...
Wänkärille:En tänne paljon kirjoittele, mutta selitähän miten kentällä "seisoskelemalla " tehdään tähän mennessä tehopisteet 5+5? Lisäksi pelaa vielä paljon alivoimaa, mistä ei pistesaldoilla palkita. Itse vaivauduin Vantaalle asti lauantaina ja näin hyvin taistelevan joukkueen ja hienon kolmen pisteen voiton. Siksi onkin ikävää, että kaikenlaiset peliä näkemättömät puuhastelijapel let jatkavat aina samaa lauluaan tällä palstalla.
 
 
+1 #33 selästä taklaaja 28.11.2011 17:08
Jos tuo jääkiekko menee tuohon suuntaan elikä alas, kuten tuo Pelicans-Hifki osoitti niin ainakin minä vaihdan lajia. Ei tuolla ole mitään tekemistä jääkiekon tai "taklaamisen" kanssa. Hetken jo näytti, että mennään taitokiekon suuntaan, mutta nyt on palattu -70 luvun NHL-meininkiin. Minä haluan ohjata nuorison mieluummin eri lajeihin. En toki tuomitse Jokipoikia koska ei siellä ole tuollaista nähty, mutta haluan myös täällä herättää keskustelua. Ei tuollainen kuulu sinne minne aikuiset ohjaavat lapsiaan .
 
 
+1 #34 kings_gods 28.11.2011 17:35
Wänkärille, HaiArille ja muille.
Ohessa peliaikaan suhteutetut +/- luvut ylä- ja alapäästä. Sekä tuo puhuttu Ilmari.
Eipä juuri yllätä.

1 KOSKINEN Joonas 0.36
2 RANTA Roope 0.28
3 SALLINEN Jere 0.19
4 AALTONEN Miro 0.18
5 IMMONEN Jarkko 0.00

16 PITKÄNEN Ilmari -0.23

23 HÄIKIÖ Janne -0.61
24 HALONEN Ville -0.62
25 SILVAST Ville -0.70
26 VÄÄNÄNEN Ville -0.74
27 RUOHOMAA Mikael -0.79
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.