Jokipojat katkaisi LeKin liidonViimeksi päivitetty 19.11.2011 22:46 19.11.2011 20:30
Jokipojat–LeKi 2–1 (0–1, 1–0, 1–0) Jokipojat nappasi lauantaina tärkeän voiton kaatamalla sarjan nelospaikkaa pitävän Lempäälän Kisan Mehtimäellä niukasti maalein 2–1. Samalla katkesi LeKin komea viiden ottelun voittoputki. Matti Näätänen toi Jokipojat tasoihin toisen erän lopulla kahden miehen ylivoimapelissä, ja päätöserässä syntynyttä voittomaalia sai tuulettaa Ville Silvast. OtteluraporttiKuluneen sanonnan mukaan talven palloilusarjoissa joukkueita testataan toden teolla marraskuun synkkinä iltoina. Lauantain Mestis-kamppailu taisi olla se vuoden pimeimmän ajan runkosarjaottelu, joka ei jää ikiajoiksi kenenkään mieleen. Etenkin ensimmäisessä erässä tapahtumat olivat kortilla. Joukkueiden maalivahdit torjuivat yhteensä kahdeksan kertaa, ja laukaisumäärätkin jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi. – Kun annetaan pitkää syöttöä tai pidetään kiekkoa liikaa, näyttää siltä, ettemme pääse mihinkään. Ensimmäisellä erätauolla käytiin läpi, että pitää saada kiekkoa nopeammin liikkeelle ja avut lähelle, muisteli Jokipoikien puolustuksessa noin 22 minuuttia uurastanut Jarkko Näppilä.
Maalit ja syöttäjät19.37 Teemu Huhtala (Atte Pentikäinen) 1–0 Maalivahtien torjunnatAntti Ore, Jokipojat 2+11+8=21 RangaistuksetJokipojat 3x2 min = 6 min Yleisöä: 1 602
Jokipoikien kokoonpano12 Jere Sallinen – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen 26 Esa Lehikoinen – 24 Matti Näätänen 31 Antti Ore
OtteluennakkoJokipojat kohtaa viikon jälkimmäisessä ottelussaan Mestiksen ehkäpä tällä hetkellä kovavireisimmän joukkueen. Mehtimäelle lauantaina kylään saapuva Lempäälän Kisa on nimittäin voittanut jo viisi ottelua putkeen. Jokipoikien kokoonpanoon ei ole tiedossa suuria muutoksia keskiviikon Sport-pelistä, mutta ykkösketjun laituri Joona Karevaara on sivussa. Hänen paikkansa ottaa Blues-laina Jere Sallinen. Jokipojat palasi viikon mittaiselta sarjatauolta keskiviikkona. Vierailijan hyvästä valmistautumisesta huolimatta Sport antoi kylmää kyytiä ja voitti Vaasassa suurinumeroisesti 5–1. – Tulos oli huono, mutta jos ajatellaan pelin rakenteita ja sisältöä, niin ottelussa oli kannaltamme paljon hyvääkin. Meille tehdyt maalit olivat vähän halpoja, Jokipoikien kakkosvalmentaja Jouni Varis näki. – Varsinkaan ekalla kympillä meillä ei ollut minkäänlaista pelillistä hätää. Päästiin nopeasti kääntämällä Sportin paineen alta pois. Muutama pieni virhe, ja vastustaja teki maalit. – Pitää pystyä parantamaan, mutta sille pelille nyt ei enää voi mitään. Lauantaina otteiden parannus lieneekin tarpeen, sillä sarjassa neljäntenä oleva LeKi on kovassa iskussa. Perjantai-iltana SaPKon Savolinnassa jalkapallolukemin 1–0 kaatanut ryhmä on voittanut jo viisi ottelua perätysten. – LeKin joukkueessa on paljon kiekollista taitoa. Se on hyvä joukkue pelaamaan molempiin suuntiin. Toki siellä on vaihtuvuus suurta, ja välillä mukana saattaa olla yli puolenkymmentä ukkoa liigasta, Varis analysoi. Joensuussa LeKin kokoonpanossa on lainamiehenä muun muassa HPK:n kakkosmaalivahti Mika Järvinen. Kuluvalla kaudella seitsemän SM-liigaottelua pelannut mies aloittikin Mestis-urakkansa heti 25 torjunnan nollapelillä. Jokipojat LeKi ovat kohdanneet kuluvalla kaudella vasta kertaalleen. Jokipojat voitti lokakuun alussa Lempäälässä käydyn kohtaamisen tyylikkäästi 3–0. – Se oli varmaan siihen aikaan kaudesta meidän paras pelimme. Toki nyt on sitten taas ihan uusi peli, Varis tuumaa. – Oma pelaaminen on kaiken A ja O. Kaikki lähtee meistä itsestämme, on siellä vastassa kuka hyvänsä. Omaan peliin pystytään vaikuttamaan. Jokipoikien kokoonpanosta puuttuvat maalivahti Timo Niemen lisäksi edelleen puolustaja Ville Väänänen (keuhkoputkentulehdus) ja hyökkääjä Niko Snellman (yläraajavamma). – Väänänen on parhaillaan lääkekuurilla, mutta on tullut jo jäälle. Myös Snellmanin toipuminen on hyvin lähellä. Hän on pelaavassa kokoonpanossa todennäköisesti jo ensi viikolla, Jouni Varis kertoo. Ainoa uusi perjantai-iltana tiedossa ollut todennäköinen poissaolija on siis Joona Karevaara. – Yläkropassa on vähän vammaa. On hyvin todennäköistä, ettei Karevaara ole huomenna kokoonpanossa, Varis kertoi iltatreenien jälkeen. Bluesin Jere Sallinen jatkaa Jokipoikien vahvuudessa. Myös ottelukohtaisella sopimuksella kiekkoileva puolustaja Esa Lehikoinen on yhä mukana. Hänen kanssaan on ollut hieman puhetta jo mahdollisesti koko loppukauden kattavasta sopimuksesta. – Varmaan ratkaisu tehdään viimeistään joulun paikkeilla. Siirtoaika kestää toki tammikuun loppuun, mutta varmasti mekin haluamme jo sitten vähentää liikkuvuutta joukkueessa, Varis toteaa. – Esakin haluaa vielä katsoa, tuleeko jostain muualta hyvää sopimustarjousta. Näin olen kuitenkin käsittänyt, että hän ei ole kiinnostunut lähtemään minnekään kakkosliigoihin rahan perässä. Pitää olla hyvä paikka, sillä Esa haluaa kuitenkin vielä urallaan eteenpäin. Jokipojat ja LeKi iskevät yhteen Mehtimäen lauantai-illassa alkaen kello 17.00.
Aiemmat kohtaamisetJokipojat–LeKi LeKi–Jokipojat |
Hurskaisen kaukolaukaus
|
|||||
| EtusivuUutisetVideotJoukkueOttelutKeskusteluBlogitInfoLinkitPalaute |

Kommentit
LAINATTU..– Tulos oli huono, mutta jos ajatellaan pelin rakenteita ja sisältöä, niin ottelussa oli kannaltamme paljon hyvääkin. Meille tehdyt maalit olivat vähän halpoja, Jokipoikien kakkosvalmentaj a Jouni Varis näki.
Sen verran nyt täytyy puolustaa valmentajia, että eivät he ole itkeneet Niemen perään. Tapana on siis vain ennakossa ihan toimituksen puolesta yleensä yrittää listata sairastuvalla olevat pelaajat.
Siitä kyllä muuten ollaan täysin samaa mieltä, että Sivonenkin ansaitsisi peliaikaa!
Joko löytyy munaa näiltä shaatanan vinkuheiniltä laittaa Ruohomaa pihalle pelaavasta kokoonpanosta? Tuhoaa koko ketjunsa pelin. Kellään ei pidä olla kiintiöpaikkaa kokoonpanossa. Omat kasvatit kunniaan ja Samu kakkosen keskelle, Häikiö kolmoseen ja Halonen neloseen!
Miro vois nyt jäädä kyllä jo loppukaudeksi meille eihän tuossa jatkuvassa reissaamisessa ole mitään järkeä.
Todellakin.! lisäks meillä on tasan kaks sentteriä jotka riittää tähän sarjaan Rajala ja häikiö.! muut tasoa suomi-sarja/2 divari.
Ruohomaa- kiitos moi!
Lainaus:
Yrittikö LeKi hakea tasoitusta tarkoituksellis esti seitsemällä kenttäpelaajall a, mutta hyvä yritys meni pieleen, kun tuomari (lopulta) huomasi?
Vaikka joukkue onkin maaleja tehnyt niin kai se kertoo jotain myös jos Roope Ranta on joukkueen paras maalintekijä ja pelannu vaan 6 ottelua.
Taisipa siinä niin käydä, hyvä jos ei ollut 8 pelaajaa välillä :d
Mutta mihin jäi Pude?;)
noilla esityksillä paikka on kontiolanden kajastuksen kakkos joukkueessa.
Kriitikot olisivat varmaan Kyllösen kannalla,kun jotkut sitä (paikalliset), pitävät legendana...
Tärkeempää olisi saada nyt pari vahvistusta tuohon porukkaan.! Ei kovin huonosti ole voinut mennä jos viidentenä ollaan sarjataulukossa .
"Ei turhaan heitellä takasiniselle, ettei sinne tule yksinyrittämisi ä"
Luulisi että haaskilla olisi tärkeämpiäkin asioita mietittävänä kuin varoitella poikia yrittämästä. No, kyllähän tuo viesti on tietysti perille menny. Se vaan että on menny liian hyvin ja jokaiselle. Mikähän ihme se on että valmentajat ei anna pelaajille niitä vapauksia joilla se peli voitataan. Kuinkas se kävi kun Roope ja Miro tulivat eka peliin ja paukuttivat 4 maalia. Olisikohan tuo tapahtunut jos olis kielletty poikia polkasemasta itteessä vastustajan maalille ja tekemästä maalia. Hyvää päivää vaan!!
Siis juuri tuohan on oli meillä kauden alussa suurin ongelma. Ei saatu syöttöä vauhdissa oleville hyökkäjille, jotka olisi päässeet linjassa hyökkäämään. Vaan jouduttiin aina heittämään päätyyn ja yksimies joutui näin pelaamaan 3-4 puolustavaa vastaan, kun muut keräilivät uudestaan vauhtia kun joutuivat pysähtymään ennen paitsiota. Tuossa juuri on tapahtunut suurin ja tärkein parannus meidän pelissä, että halutaan hallita kiekkoa eikä luovuteta sitä heti vastustajalle, uskalletaan pelata taakse päin, jotta saadaan organisoitu hyökkäys aikaiseksi (jota Lekillä ei montaa ollut), mutta saadaan myös tilanteen vaatiessa luopua kiekosta, toisinkuin viimevuonna!
C-luokan muukalaislegioo na ilman tavoitteita ei kiinnosta kansaa. Ajettaisiin rohkeammin omankylän poikaa sisään ennemmin. Tuota seuraisi mielellään vrt. nykyinen asennevammaisie n kattelu.
Junnujen peliä katsoisin mielelläni nelosessa Karvisen paikalla. Mikä on Karvisen antama lisäpanos joukkueelle vrt siihen, jos sen paikalla pelaisi vaikka Jormanainen sen 10min ottelu? Entäs Ruohomaan?
Tosin jos itse olisin valmentaja, niin peluuttaisin näitä lahjakkaimpia omia kasvatteja irtovaihdoin Rajalan rinnalla. En näe mitään lisäarvoa sille, että Jokipojat kasvattaa lahjattomia vierastyöläisiä suomi-sarjaan. Olen vastustanut aina ja vastustan edelleen tusina hankintoja 3-4 kenttiin hyökkäykseen. Jos hankitaan pelaajia, niin ne pitää olla tasoltaan 1-2 kenttään. Puolustus on erijuttu. Pakit ja maalivahdit kypsyy hitaammin.
Olisikohan Keränen ja Puruskainen mahdollista saada vielä mukaan talkoisiin, vai joko ura on jäähdyttelyä lopullisesti?
Mihin ihmeen talkoisiin nyt pitäisi ryhtyä, ei tarvii vielä lunta tiputtaa katoltakaan, heh. Keränen ja Puruskainen jäähdyttelevät, eivät enää milloinkaan pelaa mestistä.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte