Vaasassa tutut säveletViimeksi päivitetty 16.11.2011 23:47 16.11.2011 21:55
Sport–Jokipojat 5–1 (2–0, 2–1, 1–0) Ei mitään uutta Kuparisaaren jäähallin valojen alta Jokipoikien vieraillessa. Pelit maaottelutauon jälkeen alkoivat heikosti, kun Sport otti kotonaan selvän 5–1-voiton pitkän matkan tehneistä vieraistaan. Jokipojat tosin pystyi jopa hallitsemaan avauserää, mutta sekään ei auttanut, kun jo ensimmäiselle tauolle lähdettiin vaasalaisten 2–0-johdossa. Joensuulaisten ainoan maalin iski Olavi Vauhkonen. Voitto oli Sportille jo kahdeksas perättäinen joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa Vaasassa. OtteluraporttiJokipojat ei onnistunut parantamaan kehnohkoa Mestiksen vieraspelisaldoaan Vaasan Sportin kustannuksella. Ajoittain aivan hyvin pelannut Jokipojat joutui lähtemään kotimatkalle 5–1 (2–0, 2–1, 1–0) -tappio niskassaan, kuten monesta muustakin pelistä. – Olen ylpeä siitä, miten tulimme otteluun ja miten pelasimme ensimmäisessä erässä. Ainut huono puoli oli tulos, joka näkyi taululla, viittasi Jokipoikien valmentaja Mikko Haapakoski Sportin 2–0 johtoon. Vaikka peliaikaa oli jäljellä runsaasti, ottelun ratkaisu tuntui tapahtuvan suunnilleen ottelun puolessa välissä. Jokipojat pelasi alivoimaa ja oli vähällä tehdä kauden ensimmäisen alivoimamaalin. Vastahyökkäyksestä Sportin Matias Perkkiö teki joukkueensa kolmannen maalin. Teksti: Seppo Hautala
Maalit ja syöttäjät08.50 Pete Suonpää (Antti Uitto, Mika Halava) 1–0 yv. Maalivahtien torjunnatJoni Puurula, Sport 10+9+5=24 RangaistuksetSport 6x2 min = 12 min Yleisöä: 2 116
Jokipoikien kokoonpano87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen 26 Esa Lehikoinen – 24 Matti Näätänen 31 Antti Ore
OtteluennakkoViikon tauolta tositoimiin palaava Jokipojat jatkaa keskiviikkona pelejään perinteisesti erittäin vaikeassa paikassa eli Vaasassa. Joensuulaiset ovat hävinneet seitsemän edellistä vierasotteluaan Sportia vastaan, ja koko uuden vuosituhannen aikana voitto on tarttunut mukaan Vaasasta vain kahdesti. Tämänkertaiseen koitokseen Jokipojat on ainakin päättänyt valmistautua huolella. Joukkue saapui jo tiistai-iltana Pohjanmaan puolelle Kuortaneelle. Keskiviikkona ryhmä käy aamujäillä urheiluopiston hallissa, ja sen jälkeen edessä on vielä runsaan sadan kilometrin matka Vaasaan. – Kaikki merkit viittaavat siihen, että olemme valmiina oman tekemisen kautta hakemaan kolmen pisteen tulosta Vaasasta. Hyvältä näyttää tähän asti, ja huomenna se sitten tiedetään, miten kävi, Jokipoikien kakkosvalmentaja Jouni Varis tuumasi tiistai-iltana. – Sport tulee ekaan kymppiin varmasti kuin hurrikaani. Siinä ei pidä ruveta hosumaan vaan pelata hyvinkin kontrolloidusti ja rauhallisesti, mutta toki silti nopeasti. Sarjakuutonen Jokipojat ja kolmantena oleva Sport ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen. Sport voitti lokakuun alkupuolella pelatun kamppailun Mehtimäellä rankkarikisan jälkeen 3–2. – Joensuun pelissä oli hyviä pätkiä puolin ja toisin. Siitä lähdetään, että Sport pelaa varmaankin nyt paremmin, Varis sanoo. – Meidän pitää pelata erittäin laadukkaasti, olla pelivalmiita ja ennen kaikkea ennakkoluulottomia. Ennen kuin kiekko putoaa jäähän, niin meillä on jo silloin ihan selvät sävelet, miten tullaan sieltä kolme pistettä ottamaan. Jokipoikien kurssi oli ennen maaottelutaukoa selvästi nousujohteinen, mutta Vaasassa homma kulki toiseen suuntaan. Sport hävisi kolme ottelua putkeen ennen sarjataukoa. – Vastassa on varmasti sisuuntunut joukkue. Meidän pitää olla valmiina maksamaan kovaa hintaa niin yksilöinä kuin joukkueenakin. – Tärkeintä on ennen kaikkea oma peli. Ollaan pystytty tässä jo muutaman kerran pelaamaan hyvinkin lähellä sitä omaa tasoa ja saatu sitä kautta hyviä tuloksia. Se peli pitää vain löytää illasta toiseen. Valmennus haluaisi, että näin kävisi joka ilta, mutta se kun ei mene ihan vaan nappia painamalla, Varis tietää. Koko syyskauden sivussa olleen maalivahti Timo Niemen lisäksi myös voimahyökkääjä Niko Snellman (yläraajavamma) puuttuu yhä kokoonpanosta loukkaantumisen takia. Lisäksi puolustaja Ville Väänänen kärsii keuhkoputkentulehduksesta, mutta tauti on onneksi jo paranemaan päin. Bluesin miehistä Jokipoikien mukana Vaasassa on vain Jere Sallinen. Espoolaisseura kutsui Roope Rannan takaisin riveihinsä, vaikkei hän ainakaan tiistain Pelicans-ottelussa kokoonpanoon mahtunutkaan. Joonas Koskisen Jokipojat taas menetti Slovakiaan, joten kokoonpano muuttuu väkisinkin siitä, mikä se ennen taukoa oli. Nyt esimerkiksi Ville Halosella ja Lauri Hukkasella onkin mainio tilaisuus yrittää raivata tiensä pelaavaan miehitykseen. – Meillä on mukana 20 kenttäpelaajaa eli yksi ylimääräinen hyökkääjä ja pakki. Katsotaan aamulla sitten vielä lopullinen kokoonpano, Jouni Varis tuumaa. Mestiksen kahden parhaan ylivoimajoukkueen taisto Kuparisaaren jäähallissa käynnistyy keskiviikkona kello 18.30. Paikallisradio Iskelmä Rex selostaa ottelun.
Aiemmat kohtaamisetSport–Jokipojat
Jokipojat–Sport |
Hurskaisen kaukolaukaus
|
|||||
| EtusivuUutisetVideotJoukkueOttelutKeskusteluBlogitInfoLinkitPalaute |

Kommentit
Niinpä ja rightti. Mutta taitaa Haapakoskella olla aika pieni arvostus kaveriin ja siksi osastolla popcorn.
Juu. Sekaisin on orkesteri. Poispäin tulee olemaan lisää liikennettä piakkoin. Ootellaan.
Itellä toimii ainakin hyvin. Mestiksen sivut oli eiliseen asti sekaisin mut nyt näyttää toimivan.
Kiitos tiedosta. Sainkin nyt toimimaan sivut tälläkin masiinalla. Adblock ohjelma sai ihmeitä aikaan, joten tuo piti poistaa käytöstä noilla sivuilla.
Enpä viitttis sanoa noin jos erä hävitään kaks muna! Haapakosken kommentit muistuttavat erään viime kauden valmentapellen kommentteja!
Lauantaina pisteitä kolme muuten alkaa luottamus rapista.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte