Savonlinnan kirous säilyi viime sekunnin maalista huolimattaViimeksi päivitetty 04.11.2011 23:34 04.11.2011 22:00
SaPKo–Jokipojat 4–3 ja. (2–1, 1–0, 0–2) Jokipojat ei voittanut Savonlinnan Pallokerhoa vieraissa viime eikä toissa kaudella. Eikä voittanut kuluvankaan kauden ensimmäisellä Savonlinnan-visiitillään perjantai-iltana. Lohdutukseksi joensuulaiset saivat kuitenkin pisteen, kun Olavi Vauhkonen täräytti pelin tasoihin varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla. Jokipoikien muistakin osumista vastasivat ykkösketjun miehet, sillä Juuso Rajala ja Joona Karevaara taituroivat maalin mieheen. OtteluraporttiOttelutapahtumiin nähden ei ollut vääryys, että Jokipojat punnersi jatkoajalle Mestiksen revanssiviikonlopun ensimmäisessä osassa Savonlinnassa. Voittoon asti joensuulaiset eivät kuitenkaan yltäneet, vaan SaPKo kuittasi kaksi sarjapistettä Jokipoikien tyytyessä yhteen lukemin 4–3 (2–1, 1–0, 0–2, 1–0). Ottelusta näytti muodostuvan maalijuhla, kun reilun kolmen minuutin pelin jälkeen taululla olivat jo 2–1-lukemat Pasi Hirvosen ja Mikko Nuutisen osuttua SaPKolle ja huippuvireisen Juuso Rajalan kuitattua tasoitusmaali SaPKon täysosumien välissä. Maalihanat kuitenkin tyrehtyivät, kunnes Joonas Hyttinen lisäsi SaPKon johdon 3–1:een toisen erän alussa. Jos oli ensimmäinen erä tasainen, ei samaa voi sanoa toisesta erästä. Peli pyöri pitkälti SaPKon päässä, mutta maalivahti Niko Kaulio löysi aina tiensä kiekon tielle. SaPKollakin oli erässä etsikkoaikansa, kun Jarkko Näppilä sai kyseenalaisen 5+20 minuuttia huitomisesta. Kuuma toinen erä ”huipentui” päätuomari Petri Lindqvistin käsittämättömään tuomioon. – Ei ihme, että (Esa) Tikkanen lensi täällä ulos. Tuomari haluaa näköjään päästä otsikoihin, Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski viittasi viime helmikuiseen otteluun Savonlinnassa. Muutenkin ottelun tuomarilinja heittelehti varsin erikoisella tavalla, ja saman allekirjoitti myös SaPKon päävalmentaja Pekka Tirkkonen. – Käsille huitomista siinä oli, mutta en ymmärrä miten siitä voi pihalle lentää. Erikoisia tuomioita oli puolin ja toisin. Siinä sitten pelaajatkin lähtee siihen mukaan, Tirkkonen ihmetteli. Erotuomaritarkkailija Jarmo Karjalainen ei antanut kehuja tuomareille, muttei myöskään vaihtoaitioon. – Kun he hoitavat työnsä, niin mekin olemme rauhassa, Haapakoski kuittasi. Kolmas erä oli täysin Jokipoikien. Joona Karevaara kavensi Rajalan satanolla-aloitusvoitosta 3–2:een, mutta tasoitusmaali näytti jäävän tulematta. Varsinkin, kun Olavi Vauhkonen ajoi maalivahti Kaulion päälle jäähyn arvoisesti 2.20 ennen loppua. Vieraiden maalivahti Antti Oren erinomainen pelinluku reilut puoli minuuttia ennen päätössummeria avasi Jokipojille mahdollisuuden maalivahdin poisottoon, kun hieno kiekon peliin laitto käänsi painopisteen Jokipojille. Jokipojat rynni SaPKon alueelle, ja Vauhkonen kuittasi Matti Näätäsen ampumasta reboundista jäähynsä ajassa 59.59. Näin ratkaisu haettiin jatkoajalta. Pitkään ei kuitenkaan ehditty pelata, kunnes Antti Tenkasen hieno poikittaissyöttö maalin kulmalta maalin edustalle liukuneelle Lasse Lappalaiselle tuotti tulosta. – Meillä loppui pelaaminen jatkoajalle. Hyvä olo tuli tasoituksesta, Mikko Haapakoski näki ratkaisun. Teksti: Joni Jäntti
Maalit ja syöttäjät2.44 Pasi Hirvonen (Toni Hyvärinen, Iiro Vehmanen) 1–0 yv. Maalivahtien torjunnatNiko Kaulio, SaPKo 7+17+17+0=41 RangaistuksetSaPKo 5x2 min = 10 min Yleisöä: 1324
Jokipoikien kokoonpano87 Joona Karevaara – 8 Juuso Rajala – 66 Olavi Vauhkonen 26 Esa Lehikoinen – 24 Matti Näätänen 31 Antti Ore
OtteluennakkoKolmen ottelun voittoputkessa seilaava Jokipojat kohtaa Mestiksen revanssiviikonlopun nimellä markkinoitavassa kaksoisottelussa Savonlinnan Pallokerhon. Perjantaina joukkueet mittelevät Savonlinnassa, ja heti seuraavana päivänä odottaa revanssimahdollisuus Joensuussa. Jokipoikien kokoonpanoon tulee keskiviikon voitokkaan kotiottelun jäljiltä muutoksia, sillä Roope Ranta palasi torstaiksi SM-liigaseuraansa Bluesiin. Karenssiajan vuoksi on varmaa, ettei hän pelaa joensuulaisriveissä ainakaan viikonvaihteen SaPKo-otteluissa. Niin ikään Bluesista lainassa oleva Jere Sallinen sen sijaan jatkaa Jokipojissa. Torstain harjoituksissa Roope Rannan paikan ykkösketjun laidassa otti Joona Karevaara, ja hänet nähdään alkukauden tapaan Juuso Rajalan rinnalla. Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski varoitti torstaina, että ykköspakkiparissa pelannut Esa Lehikoinen saattaa joutua loukkaantumisensa vuoksi sivuun. Lehikoinen kuitenkin on normaalisti kokoonpanossa. Jokipoikien normaalikokoonpanosta puuttuu keskushyökkääjä Mikael Ruohomaa. SaPKon tehokaksikko Ville Eskelinen–Kalle Konsti on kärsinyt loukkaantumisista, joten kumpikaan heistä ei kykene kentälle perjantaina. Korvaajaksi savonlinnalaiset ovat saaneet konkarihyökkääjä Tero Koposen. KalPasta lainaksi ovat saapuneet Jaakko Rissanen ja Matti Koistinen. – SaPKo on vaarallinen joukkue. Heillä on maalintekovoimaa ja he ovat näyttäneet sitkeytensä, Mikko Haapakoski viittaa taannoiseen TuTo-otteluun, jossa neljästä edellisestä pelistään kolme voittaneet savonlinnalaiset nousivat ohi kolmen maalin takaa. Vaikuttaako valmistautumiseen millään tavalla se, että samaa joukkuetta vastaan pelataan poikkeuksellisesti peräkkäisinä päivinä? – Ei sen pitäisi ainakaan vaikeuttaa. Pelitavat tulevat tutuiksi, ja syntyy sellaista play off –asetelmaa. Mukava lisävirike, Haapakoski tuumaa. Keskiviikon kotivoitto Jukureista oli poikkeuksellisen makea, ja muutenkin alla on vaisun alkukauden jälkeen useita peräkkäisiä ilonhetkiä. Onko vaarana, että hyvänolontunne valtaa mielet ja sarjataulukossa alempana oleva SaPKo alkaakin tuntua helpolta vastustajalta? – Kun pallopelistä on kysymys, niin totta kai sellainen on vaarana. Mutta yritetään valmistaa joukkue sillä tavalla, että vältetään karikot. On tärkeää muistaa, ettei eilinen auta huomenna yhtään mitään, Haapakoski miettii. – Pitää nollata tilanne, ja päälle on saatava samanlainen tunnetila kuin Jukureita vastaan, hän linjaa.
Aiemmat kohtaamisetSaPKo–Jokipojat Jokipojat–SaPKo |
Hurskaisen kaukolaukaus
|
|||||
| EtusivuUutisetVideotJoukkueOttelutKeskusteluBlogitInfoLinkitPalaute |

Kommentit
No ei mulla ainakaan ole aikomus tottua. Multa jää mieluummin pelit kattomatta jos siellä ruvetaan huoraamaan liigaa kohti. Mieluummin menen vaikka polvijärvelle kattoo lätkää. Omat pelaajat pitää joukkueessa olla! En tarkoita sitä, etteikö olisi ollut positiivinen asia tämä Rannan laina, mutta siltikin toivon, että ei ruveta enempää lainailemaan pelaajia. Jos saadaan pidemmän ajan laina tai tarvitaan loukkaantumiste n takia asia on eri. Mutta tänään JOKIPO voittoon! Ja huomenna sitten Snellman kentälle!
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte