Nollan pisteen viikko

Jokipojat–K-Laser 0–3 (0–1, 0–1, 0–1)

Kaksi peliä ja kahdesti ennakkosuosikkina, mutta pisteitä tasan nolla. Siinä Jokipoikien kuluneen viikon saldo, kun torstain häviö JYP-Akatemialle sai lauantaina seurakseen nolohkon 0–3-kotitappion väsyneelle Kiekko-Laserille. Itse Mehtimäen ottelu oli tosin pelillisesti kohtalaisen tasainen, mutta enemmän tai vähemmän hukassa Jokipoikien pelikuviot silti olivat. Vastustaja iski erikoistilanteista kolme maalia, ja oululaisveräjällä Petteri Similä hoiteli loput 34 torjunnallaan.

Otteluraportti

Tappiosta huolimatta Jokipojat aloitti pelin Kiekko-Laseria vastaan vahvasti. Maalinteko oli lähellä jo alkuminuuteilla, kun kotijoukkue pääsi pyörittämään heti ylivoimaakin.

Ajan myötä kamppailu kuitenkin tasoittui, ja oululaiset pääsivät erän loppupuolella johtoon. Heti ensimmäinen kunnon tilanne tuotti tulosta, kun puolustaja Ville Pokka iski paluukiekosta.

Myös toisessa erässä Jokipojilla oli paikkoja vähintään siinä missä Laserillakin, mutta maalinteossa onnistui jälleen vain vastustaja. Sami Holappa pyöräytti vierailijan 0–2-johtoon, kun erää oli pelaamatta runsaat neljä minuuttia.

– Me tultiin hyvin peliin ja pystyttiin laskujeni mukaan luomaan selkeästi enemmän maalipaikkoja, mutta tehokkuus ei ollut sitä mitä oli vastustajalla. Toisessakaan erässä vastustajalla ei ollut montaakaan paikkaa ykkös-kakkosalueella, mutta silti he tekivät maalin, Jokipoikien päävalmentaja Mikko Haapakoski harmitteli.

Kiekko-Laserin valmentaja Mikko Manner näki ottelun pitkälti samoin.

– Alusta asti huomasi, että kotijoukkueella luistin liikkui paremmin kuin meillä, mutta se oli ihan ymmärrettävää. Me ollaan pelattu kolme peliä neljään päivään: Savonlinna, Oulu, Joensuu.

– Kun ei ihmiset oo mitään robotteja, niin nyt piti yrittää kaivaa joukkueesta muuta kautta se peli. Maalivahdin pitää onnistua silloin kun oman joukkueen luistin ei ole kaikkein kevein. Similä pelasi loistavan pelin, ja sitä kautta me saatiin hyvin suojattua, sitkutettua ja pelattua uhrautuvasti, hän kiitteli.

– Nää on tosi tasaisia pelejä kaikki. Lopulta kotijoukkue ehkä vähän turhautuikin.

Jokipoikien mahdollisuudet murenivat lopullisesti päätöserässä, kun Niko Snellman yritti herätellä joukkuettaan kunnon pommilla ajassa 52.51. Oululaispelaaja jäi jäähän makaamaan, ja tuloksena oli 5+20 minuutin penaltti ryntäyksestä.

Reipasotteisen laiturin ulosajoon johtanut tempaus ei saanut ymmärrystä valmentaja Haapakoskelta.

– Snellmanin ylilyönti lopussa oli hyvä esimerkki siitä, mitä ei voi omalle joukkueelle tehdä.

Haapakoski näki kuitenkin tuomaritoiminnan suosineen vastustajaa.

– Kyllä vähän näytti siltä, että illan tuomarityöskentely ei ollut sillä tasolla kuin pelin taso muuten olisi voinut olla. Jos oikein näin, niin vierasjoukkueen aitiossa tuomaritoiminta aiheutti myhäilyä, ja meillä taas vähän tunne karkasi liikaa.

– Siinä meillä on kyllä selkeästi opittavaa, että pystytään keskittymään siihen pelaamiseen. Tapahtuu kaukalossa mitä vaan, niin tuomariin ei voida liikaa energiaa kuluttaa. Vaikka kyllähän se yllättävää on, kun käsi nousee, eikä kukaan tiedä kenelle tulee jäähy. Se hankaloittaa meidän tekemistä, hän jatkoi.

Haapakosken mukaan Jokipoikien esitys oli kuitenkin selvästi parempi kuin torstaina Jyväskylässä.

– Kokonaisuutena selkeä tasonnosto siihen verrattuna. Niitä pelillisiä asioita, mistä puhuttiin ja harjoiteltiin, alkoi näkyä jo tuolla kentällä.

– Kyllä meillä mun kokemuksen mukaan ois pitänyt olla eväät voittaa tämä peli. Mutta jääkiekko on joskus tällaista, kaveri on tehokas, puolustaa sitkeästi, maalivahti onnistuu ja pelaa huippupelin, niin silloin tulee näpeille. Mutta jos tää helppoa ois, niin eihän voitto ois tavoittelemisen arvoistakaan, Haapakoski filosofoi.

Mahdollisesta eteenpäinmenosta huolimatta Jokipojilla oli selkeitä ongelmia muun muassa hyökkäyksiin lähdöissä että ylipäätään useamman perättäisen syötön saamisessa omille.

– 5–5-peli paranee, mutta tietenkin pitää aina muistaa se, että siellä on myös vastustaja kentällä. Hekin katsovat videoita ja pyrkivät eliminoimaan vaihtoehtoja pois.

– En nyt ole tilastoja tehnyt, mutta kyllä meillä varmaan enemmän syöttöjä jo menee omille kuin joku viikko sitten.

– Toiseen erään vähän tuli lisää suoraviivaisuutta, mutta edelleenkin me liikaa siirrellään ja siirrellään. Toinen ja kolmas erä menivät suhteellisen hyvin, mutta jäähyt sotkivat meidän peliä aivan liikaa, Haapakoski näki.

Kiekko-Laser otti Joensuusta kauden ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa. Mikko Manner totesikin tuloksen menneen nyt selvästi tyylin edelle.

– Pelillisestihän meillä meni SaPKoa, LeKiä ja TuToa vastaan paljon paremmin, mutta näistä ei ollut tuloksena yhtään voittoa varsinaisella peliajalla. Nyt kotijoukkue oli aktiivisempi ja tuli keskialueen yli hyvin syöttämällä ja me oltiin vähän pulassa, mutta silti tulos oli 0–3.

– Tällä kertaa kävi näin, ja tosi ylpeä olen joukkueesta. Oltiin loppeen lopuksi vähän parempia ja ehkä onnekkaampia. Sydän oli iso ja uhrautuvainen, siinä ehkä ne avaimet tän päivän peliin, Manner tiivisti.

 

Maalit ja syöttäjät

15.59 Ville Pokka (Sami Holappa, Jere Ölander) 0–1 sr.
35.51 Holappa (Ville-Matti Koponen, Janne Niva) 0–2 yv.
56.37 Olli Julkunen (Koponen) 0–3 yv.

Maalivahtien torjunnat

Antti Ore 7+5+14=26
Petteri Similä 8+16+10=34

Rangaistukset

Jokipojat 8x2 min + Niko Snellman 5+20 min + Rony Ahonen 10 min = 51 min
K-Laser 4x2 min = 8 min

Yleisöä: 1 872

 

Jokipoikien kokoonpano

72 Ilmari Pitkänen – 8 Juuso Rajala – 87 Joona Karevaara
25 Samu Pitkänen – 13 Mikael Ruohomaa – 10 Niko Snellman
21 Lauri Hukkanen – 11 Ville Halonen – 12 Oula Uski
22 Ville Silvast – 17 Janne Häikiö – 14 Heikki Puustinen

7 Jarkko Immonen – 28 Rony Ahonen
38 Ville Väänänen – 24 Matti Näätänen
36 Jarkko Näppilä – 6 Ville Hyvärinen

31 Antti Ore
(41 Eemeli Sivonen)

 

Otteluennakko

Torstaina heikolla esityksellä Jyväskylässä hävinnyt Jokipojat jatkaa pelejään kohtaamalla lauantaina Mehtimäellä Kiekko-Laserin. Päävalmentaja Mikko Haapakosken mukaan joukkue on sisuuntunut tappiosta ja pystyy varmasti parantamaan peliään huomattavasti. Uutta potkua haetaan myös pienillä kokoonpanomuutoksilla, kuten esimerkiksi Ilmari Pitkäsen nostamisella ykkösketjun laitaan Samu Pitkäsen paikalle.

Mikko Haapakosken mielestä Jokipojat pelasi JYP-Akatemiaa vastaan kelvollisesti vain ottelun ensimmäiset ja viimeiset kymmenen minuuttia.

– Paljoa ei olisi tarvinnut pelin pysyä kasassa paremmin, niin ois voitto ollut jo ihan käsissä. Mutta kun keskittyminen karkaa noin pahasti, niin harvoin pisteitä saa, hän mietti.

Valmentajan mukaan joukkue ei kuitenkaan sortunut arvioimaan vastustajaa.

– Ei ainakaan pelaajilta tullut sellaista kuvaa, että näin olisi käynyt. Täytyy muistaa, että meillä on kuitenkin suhteellisen nuori joukkue itsellämmekin. Kun tuli vaikeuksia, ei ollut niitä pelaajia, jotka olisivat pystyneet kääntämään kurssin.

– Tämä peli oli varmasti hyvää oppia meille. Videolta on nyt opiskeltu, että mitä tapahtuu, kun keskittyminen karkaa. Tehtiin torstaina hyvä palauttava ja valmistava harjoitus, ja sellainen kuva mulle jäi valmentajana, että kyllä tästä jossain määrin on sisuunnuttu, Haapakoski jatkaa.

Parannettavaa jäi joka tapauksessa ja paljon.

– Kun saadaan mieli, keskittyminen ja tunnetila oikeanlaiseksi, niin moni pelillinen asia tulee itsestään kuntoon. Monta asiaa käytiin videolla läpi, mutta ei tuollaisesta pelistä löydy mitään yhtä tai kahta asiaa, jotka vain pitäisi laittaa kuntoon.

– Kiekko-Laser pelaa suoraviivaisesti niin kuin JYP-Akatemiakin. Oman kiekollisen pelin pitää olla järkevää, sillä he kääntävät peliä nopeasti. Laser on myös erikoistilanteissa vaarallinen, hän analysoi vastustajaa.

Jokipojat ja K-Laser kohtasivat harjoituskaudella kertaalleen. Silloin oululaiset hakivat Mehtimäeltä 4–2-voiton. Sittemmin Kiekko-Laserin osallistuminen koko alkavaan Mestis-kauteen ehti olla hetken aikaa uhattuna, mutta talousvaikeuksien kanssa painiva seura sai ilmeisestikin ratkaistua akuuteimman kassakriisin.

Ottelun lähtöasetelma suosii ainakin siinä mielessä Jokipoikia, että Laser pelasi vielä perjantai-iltana. Joukkue väänsi kotonaan TuTon kanssa käydet 65 minuuttia ja sen päälle vielä rankkarit. Tuloksena oli kauden avausvoitto, kun yhteensä 20 laukojan (!) jälkeen Kiekko-Laser voitti rankkarit 2–1 ja siten koko ottelun maalein 3–2.

– Meidän ei kannata sitä miettiä, että vastustajalla on ollut edellisenä päivänä peli. Pitää vahvasti vaan keskittyä omaan tekemiseen ja huolehtia, että se on riittävällä tasolla. Jos apuja tulee muualta, ne on sitten lisää, mutta keskitytään vaan omaan tekemiseen, Mikko Haapakoski tuumaa.

– Sellainen ilme, mikä tuolla joukkueella normaalisti on ja kova taistelu päälle, sillä me pystytään taistelemaan voitosta. Eiköhän me olla sen verran Jyväskylän pelistä opittu, että siellä on latautunut joukkue hyppäämässä kehään.

Jokipoikien sairastuvalla ei ole tapahtunut mitään muutoksia eli sivussa ovat edelleen maalivahti Timo Niemi ja hyökkääjä Otto Karvinen.

Antti Ore jatkaa maalilla, mutta kentällisiin on tulossa pieniä muutoksia.

– Kierrätetään vähän pakistoa, jotta kaikille saadaan peliaikaa. Katsotaan lopullinen kokoonpano aamulla, mutta Hyvärisen Ville hyppää kehiin, jos mitään yllättävää ei yön aikana tapahdu.

Hyökkäyksessä taas ainakin Samu Pitkänen ja Ilmari Pitkänen ovat vaihtamassa paikkaa ykkös- ja kakkosketjuissa.

– I. Pitkänen oli yksi meidän parhaita Jyväskylässä. Ykkösessä on erityylisiä pelaajia, niin kokeillaan, millä tavalla ne vaikuttavat. Toisaalta näkisin, että Samu voi taas tuoda Ruohomaan (Mikael) kentään liikettä, Haapakoski perustelee.

Jokipoikien ja Kiekko-Laserin taisto Mestis-pisteistä käynnistyy lauantaina kello 17.00. Mehtimäellä on kamppailun yhteydessä nähtävillä myös jääkiekon MM-pokaali, jota Jääkiekkoliitto kierrättää kauden mittaan eri Mestis-paikkakunnilla.

 

 


Aiemmat kohtaamiset

Jokipojat–K-Laser
2010: 1–5
2011: 5–4

Saldo: 1–0–1 (maalit 6–9)

K-Laser–Jokipojat
2010: 4–2
2010: 5–1

Saldo: 2–0–0 (maalit 9–3)

Kommentit  

 
#1 kings_gods 24.09.2011 11:04
Ykkösessä Pitkänen vaihtuu toiseen. Silti voito kotiin.
 
 
#2 jamo 24.09.2011 12:02
hiljaista on.
puolustus kun antas vähän enemmän apuja omassa päädyssä andylle niin homma vois toimia paremmin, kuin jyväskylässä.
 
 
#3 runopoika 24.09.2011 12:29
Vastustajan kanssa on oltava valmis painimaan ja vääntämään kulmissa, tiukka taisto tulossa, mutta muutamalla roisilla taklauksella alkuun ja vähitellen simppeleillä hyökkäyksillä maalia kohti. Vastustajan maalivahtipeli ennakolta heidän heikkous.
 
 
#4 juice 24.09.2011 15:09
toivottavasti tulee tasapainonen esitys ja voitto sitä kautta, pelkkä voittokin kyllä kelpaa.....
 
 
#5 runopoika 24.09.2011 17:25
Tsemppiä Jokipo!
 
 
#6 kings_gods 24.09.2011 18:23
Ei oikein toimi Haapakosken jengillä tuo peli ainakaan tuloksellisesti .Paljon on tehtävää, riittääkö kyvyt?
 
 
#7 tilkka 24.09.2011 18:35
Fööni-Pena tuu auttaa tota joukkuetta,ei Haapiksesta taida olla pelastajaa!!
 
 
#8 kings_gods 24.09.2011 18:54
Onkohan koko syksu pelkkää tuubaa?
 
 
#9 runopoika 24.09.2011 19:11
Oiskohan aika anta Eemelille kunnon näyttöpaikka maalinsuulla? Ore ei vakuuta tällä hetkellä, olisiko jäänyt muutamat treenit miehellä väliin?
 
 
#10 jehill 24.09.2011 19:23
Lainaten runopoika:
Oiskohan aika anta Eemelille kunnon näyttöpaikka maalinsuulla? Ore ei vakuuta tällä hetkellä, olisiko jäänyt muutamat treenit miehellä väliin?



Joo alkaa pikuhiljaa selvitä, miks ei Ore saanut sopparia rahakkaampaan sarjaan.
 
 
#11 jones 24.09.2011 19:25
Ei Eemelit auta. Joukkueen peli-ilme on totaalisen surkea jo heti kauden alkuun. Rajala ja Silvast, sekä junnukenttä oli energiset. Snellmannille lampaanperseitä . Hieno teko, hyvään paikkaan.

Sarjaohjelma on nyt sellainen että ollaan uuden kriisin äärellä. Haapakoski saanee joukkueeseen vahvistusta mutta pahoin pelkään senkään riittävän.
 
 
#12 viljuri 24.09.2011 19:29
Nollalla tehdyllä ei voi voittaa.

Muutamia huomioita: 1) Ölander kikkaili kiekolla aivan liikaa ensimmäisessä ja toisessa erässä, silti meidän kärkikarvaaja vain ohjasi ja antoi tilaa kynäilyille. Peliälyä ja kiinni iholle?

2) Se menee kuin dieseli, ei se täysin toivottamalle näytä useammankaan pelaajan kohdalla, mutta viimeinen terävyys ja paria ensimmäistä potkua vaille jää useammankin tilanteen voittaminen. Toivottavasti kuntopohja on harjoiteltu oikein.

3) Nuori on joukkue, hermokontrolli hävisi jo toisessa erässä muutaman kerran turhuuksiin. Kapteenin olisi otettava homma tältä puolen haltuun omalla esimerkillään.

4)Missä olivat taklaukset ensimmäisessä erässä? Intensiteetti?
 
 
#13 kings_gods 24.09.2011 19:33
Budjetti kusee....
 
 
#14 jones 24.09.2011 19:47
Hyviä asioita huomioi viljuri.

Joukkueen karvaaminen 1-2-2 varsinkin kolmannessa erässä ihmetytti. Oltiin passiivisia. Laseri pelasi kolmannen pelin neljään päivään. Tuolloin olisi pitänyt iskeä. Sitten vielä tuo Snellmannin totaalinen black out.

Ei hymyilytä.
 
 
#15 ^ipe^ 24.09.2011 19:48
HERÄTYS HERÄTYS HERÄTYS HERÄTYS!!

Nyt heti Täytyy reakoida tilanteeseen nopeasti tai käy kun viime kaudella, nyt jo merkkejä et homma menee kun viime kausi!

Jokipojat saa pari vahvistusta hyökkäykseen kyllä, mut riittääkö se?? tarvitaan kokemusta nyt.! Ikävä kyllä Puruskainen-Ahtonen-Keränen ketjua!
 
 
#16 roto 24.09.2011 19:59
K-laser oli tosi surkee ja Jokipojat no ei riitä adjektiivit. Että semmonen peli onneksi huomenna on uusi päivä.
 
 
#17 tonza96 24.09.2011 20:35
on tässä vielä aika paljo parannettavaa,e sim
1) Ketjut pitää rakentaa uudestaan sillätavalla että ketjussa ois yks pelaaja joka osaa tehdä maaleja, yks pelaaja joka osaa rakentaa peliä ja yks joka osais suojata kahta edellä mainittua ja tehdä sillätavalla tilaa.Esim Karevaara-Rajala-I. Pitkänen pyöritti pelii hyvin,mut laukaukset puuttu kokonaan.
2)Peli pyörii nyt ihan hyvin mutta pitää saada enemmän laukauksia,heti kun päästään laukomis sektorille nii heti vetoja. Tänään k-laser teki niin ja tässä lopputulos.
3)Sivoselle enemmän peliaikaa,ore ei oo nyt vakuuttanu yhtään
 
 
#18 paukku/tre 24.09.2011 21:19
Hyvä sentään, että maalipaikkoja pystytään luomaan. Maalintekijää tuo edelleen huutaa, siis "tuottavuutta". Aika-lisiä ei ole näkynyt, sekin on yksi tapa herätellä joukkuetta.

Pienet asiat kun saadaan korjattua ja siihen pari vahvistusta, niin "ketsuppipullore aktio" on mahdollinen. Tosin se on mahdollinen myös negatiiviseen suuntaan, jos järeitä muutoksia ei saada aikaiseksi!peli nsisäinen kuri menee aina yksilön edelle, on sentään kysymys joukkueurheilus ta.

Seuraassa ottelussa olisi mahdollisuus palauttaa usko joukkueseen ja sitä ympäröiviin tahoihin. Joukkueella ei puuttunut tänään asennetta ja onni&tuomarit olivat selkeästi vastustajan "kuudes" kenttäpelaaja.
 
 
#19 Wänkäri 24.09.2011 21:25
Siitä jatketaan mihin Tikkanen päätti viime kauden. Ore on pehminnyt Stavangerin öljymiehissä viettämiensä vuosien aikana tai sitten on migreeni päällä peleissäkin, varmuutta ei ole.
 
 
#20 Wänkäri 24.09.2011 21:25
Moni ihmetteli aikoinaan Ilmari Pitkäsen Jokeri sopimusta ja ihan aiheesta, kuusi peliä mitkä olen nähnyt häneltä joensuussa ovat olleet umpisurkeita. Kun muut menee ylös, tulee Ilmari alas, kun muut puolustaa Ilmari menee ylös. Harvoin näkee että joku on noin pihalla pelifilosofiast a. Ja eihän ne pelit K-Vantaassakaan ihan putkeen menneet (19 peliä - 2 maalia). Tänäänkin hyökkääjäälle kovat minuutit, 22min pelissä ja ihan paskoja vaihtoja toinen toisensa perään. Käsittääkseni budjetti oli yksi tämän sarjan korkeimmista? Silloin ei todellakaan ole varaa jäädä nollaan maaliin sarjajumboa vastaan ja vielä kotona. On ihan sama vaikka saisi sata laukausta vastustajan maalia kohden jos yksikään ei tule todelliselta maalintekosekto rilta. No tällä kaudella käyttöön on otettu liigasta tuttu säälipleijari käytäntö, vain kaksi turhinta putoaa pois. Tosin toiseksi viimeisenä on nyt JoKiPo.
 
 
#21 viljuri 24.09.2011 22:08
Orehan otti aikalisän parahiksi Jokipoikien ylivoiman alle, toisessa erässä, varusteidensa korjaamista varten. Kokeneen maalivahdin temppuja.

Ei että näkyi siellä luistimissa jokin remmi repsottavan! ;-)

Huonoksi onneksi Kapteeni sai sitten 5-3 ylivoiman aikana 2+2 minuuttia korkeasta mailasta ja tilanne meni ohi.

Kuten jo kaikki kommentoijat sanoivat ennen kautta, niin maalintekijää tuo huutaa eniten. Pelisuunnitelma n toteuttamisella pelit eivät repsahda, mutta ei näitä voiteta nykyisellä talentilla.

Ensi viikko tuo jotakin?

P.S Mielenkiintoist a oli bongata hallilta John Deeren isot mainokset. Ja tämän Sunny Tradingin varusteissa.
 
 
#22 jones 24.09.2011 22:51
Lainaten viljuri:
P.S Mielenkiintoist a oli bongata hallilta John Deeren isot mainokset. Ja tämän Sunny Tradingin varusteissa.


Olisikohan Penan käden jälkeä? Veikkaisin.

Toivottavasti mennään budjetin raameissa jos Haapakoskelle tarjotaan lisäpalikoita. Pitkään ei voi hapuila, kun erot kasvaa äkkiä isoiksi.
 
 
#23 Periman 26.09.2011 10:28
Huonosti on kausi alkanut. Yhden pelin olen nähnyt. Sen perusteela sanon: 1) Viisikkopeli. Syötöt ei mene perille, tuli pitkiä kiekkoja ja paitsioita. 2) Yhteishenki. Kuittaillaan joukkuetovereil le, kun epäonnistui. 3) Uhrautuvaisuus. Ei nähdä vaivaa, ei yritetä, ei esim. heittäydytä eteen, hävitään kaksinkamppailu t. 4) Mielikuvituksen puute. Hyökkäyspäässä hätäillään, eikä osata mennä maalintekopaikk ohin. 5) Ennenkaikkea hitaus, kuin hidastetusta filmistä.
 

Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.

 
Kirjaudu sisään kommentoidaksesi artikkeleita.



Hurskaisen kaukolaukaus

 

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.