Viimeksi päivitetty 20.09.2011 17:35
20.09.2011 17:10
Jokipojat on alkaneella kaudella sekä kokonaisbudjetilla että pelaajabudjetilla mitaten Mestiksen neljänneksi suurin seura. Edellä ovat tässä vertailussa vanhat tutut Sport ja KooKoo sekä nyt myös Jukurit. Jokipoikien kaudelle 2011–12 ilmoittama budjetti on suuruudeltaan 815 000 euroa, josta pelaajakuluihin menee 270 000 euroa. Pelaajabudjetti on kasvanut vuosi sitten ilmoitetusta 30 000 eurolla, mutta kokonaisbudjettia on hilattu 15 000 euroa alemmas. Jokipojat tavoittelee tällä kaudella runkosarjassa peräti 2 180:n yleisökeskiarvoa.
Mestiksen selvästi suurin budjetti on edelleen Vaasan Sportilla. Hallitseva mestari on lihottanut ilmoituksensa mukaan budjettiaan peräti 1 912 000 euroon. Pelaajabudjettien vertailussa KooKoo vie kuitenkin ykkössijan 400 000 euron potillaan.
Mestis-seurojen ilmoitettujen kokonaisbudjettien summa on 8 610 500 euroa, joka on noin 1,1 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten ilmoitetut lukemat. Pelaajabudjettien summa on nyt 2 469 500 euroa eli noin 450 000 euroa enemmän kuin vuosi sitten. Keskiarvoiksi näistä luvuista tulee noin 720 000 ja 210 000 euroa.
Vaikka Mestis-seurojen ilmoittamat budjetit ovat kasvaneet tuntuvasti viime vuodesta, ovat ne silti hyvin vähäisiä SM-liigaseurojen vastaaviin verrattuna. Liigan pienimmänkin seuran SaiPan kokonaisbudjetti (ilmoitus 3 549 000 euroa) on lähes kaksinkertainen Sportiin verrattuna ja pelaajapalkkoihin (ilmoitus 1 200 000 euroa) kuluu kolme kertaa enemmän rahaa kuin KooKoolla.
Seuraavassa on listattu Mestis-seurojen Jääkiekkoliitolle ilmoittamat tiedot taloudestaan. Lukuja vertaillessa kannattaa huomioida se, etteivät seurojen ilmoituskäytännöt budjettiasioiden suhteen ole välttämättä kovinkaan yhteneväisiä.
Budjettien muutoksia on verrattu viime syksynä ilmoitettuihin lukuihin, jotka voivat olla erilaisia kuin toteutunut budjetti.
Seurat on listattu kokonaisbudjetin mukaan järjestyksessä suurimmasta pienimpään.
1) Sport, Vaasa – 1 912 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 1 912 000 € (muutos +30 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 1 832 000 € (muutos +28 %)
Tulostavoite: 80 000 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 555 000 €
Lipputulot: 810 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 477 000 €
Julkaisutuotot: 30 000 €
Muut tuotot: 45 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 356 000 € (muutos +19 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 235 000 €
Varusteet ja huolto: 120 000 €
Matkakulut: 124 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 125 000 €
Hallinto/toimistokulut: 170 000 €
Ottelujärjestelyt: 245 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 35 000 €
Muut kulut: 422 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 2 571
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 2 198
Kausikorttien myyntitavoite: 656
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 608
2) KooKoo, Kouvola – 1 300 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 1 300 000 € (muutos +13 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 1 200 000 € (muutos +19 %)
Tulostavoite: 100 000 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 550 000 €
Lipputulot: 400 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 200 000 €
Julkaisutuotot: 50 000 €
Muut tuotot: 100 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 400 000 € (muutos +14 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 150 000 €
Varusteet ja huolto: 65 000 €
Matkakulut: 30 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 40 000 €
Hallinto/toimistokulut: 175 000 €
Ottelujärjestelyt: 70 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 20 000 €
Muut kulut: 250 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 2 500
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 2 224
Kausikorttien myyntitavoite: 1 200
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 1 050
3) Jukurit, Mikkeli – 950 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 950 000 € (muutos +19 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 950 000 € (muutos +19 %)
Tulostavoite: 0 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 470 000 €
Lipputulot: 295 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 120 000 €
Julkaisutuotot: 25 000 €
Muut tuotot: 40 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 350 000 € (muutos +67 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 155 000 €
Varusteet ja huolto: 100 000 €
Matkakulut: 40 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 40 000 €
Hallinto/toimistokulut: 110 000 €
Ottelujärjestelyt: 130 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 10 000 €
Muut kulut: 15 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 1 300
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 1 252
Kausikorttien myyntitavoite: 400
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 400
4) Jokipojat, Joensuu – 815 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 815 000 € (muutos -2 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 805 000 € (muutos -3 %)
Tulostavoite: 10 000 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 360 000 €
Lipputulot: 280 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 120 000 €
Julkaisutuotot: 0 €
Muut tuotot: 55 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 270 000 € (muutos +13 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 70 000 €
Varusteet ja huolto: 100 000 €
Matkakulut: 70 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 30 000 €
Hallinto/toimistokulut: 70 000 €
Ottelujärjestelyt: 60 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 20 000 €
Muut kulut: 115 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 2 180
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 2 111
Kausikorttien myyntitavoite: 820
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 820
5) TuTo, Turku – 770 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 770 000 € (muutos +43 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 770 000 € (muutos +44 %)
Tulostavoite: 0 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 450 000 €
Lipputulot: 200 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 100 000 €
Julkaisutuotot: 10 000 €
Muut tuotot: 10 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 200 000 € (muutos +250 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 70 000 €
Varusteet ja huolto: 155 000 €
Matkakulut: 55 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 50 000 €
Hallinto/toimistokulut: 150 000 €
Ottelujärjestelyt: 60 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 25 000 €
Muut kulut: 5 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 1 450
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 870
Kausikorttien myyntitavoite: 150
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 0
6) Hokki, Kajaani – 595 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 595 000 € (muutos +3 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 585 000 € (muutos +4 %)
Tulostavoite: 10 000 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 425 000 €
Lipputulot: 60 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 25 000 €
Julkaisutuotot: 50 000 €
Muut tuotot: 35 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 230 000 € (muutos +21 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 55 000 €
Varusteet ja huolto: 60 000 €
Matkakulut: 35 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 40 000 €
Hallinto/toimistokulut: 40 000 €
Ottelujärjestelyt: 10 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 25 000 €
Muut kulut: 90 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 800
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 831
Kausikorttien myyntitavoite: 350
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 336
7) Kiekko-Laser, Oulu – 500 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 500 000 € (muutos 0 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 500 000 € (muutos 0 %)
Tulostavoite: 0 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 240 000 €
Lipputulot: 204 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 20 000 €
Julkaisutuotot: 26 000 €
Muut tuotot: 10 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 150 000 € (muutos -4 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 186 000 €
Varusteet ja huolto: 42 500 €
Matkakulut: 35 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: ei ilmoitettu
Hallinto/toimistokulut: 12 000 €
Ottelujärjestelyt: 21 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 53 500 €
Muut kulut: ei ilmoitettu
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 1 500
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 1 246
Kausikorttien myyntitavoite: 500
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 300
8) SaPKo, Savonlinna – 496 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 496 000 € (muutos +42 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 490 800 € (muutos +45 %)
Tulostavoite: 5 200 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 219 000 €
Lipputulot: 177 700 €
Ottelutapahtumien tuotot: 65 500 €
Julkaisutuotot: 25 000 €
Muut tuotot: 8 800 €
Menot
Pelaajabudjetti: 178 500 € (muutos %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 74 000 €
Varusteet ja huolto: 45 500 €
Matkakulut: 33 200 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 15 500 €
Hallinto/toimistokulut: 74 600 €
Ottelujärjestelyt: 10 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 11 500 €
Muut kulut: 48 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 885
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 917
Kausikorttien myyntitavoite: 520
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 500
9) Kiekko-Vantaa, Vantaa – 390 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 390 000 € (muutos +5 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 360 000 € (muutos +13 %)
Tulostavoite: 30 000 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 240 000 €
Lipputulot: 85 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 10 000 €
Julkaisutuotot: 40 000 €
Muut tuotot: 15 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 65 000 € (muutos +8 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 105 000 €
Varusteet ja huolto: 25 000 €
Matkakulut: 25 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 35 000 €
Hallinto/toimistokulut: 55 000 €
Ottelujärjestelyt: 5 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 5 000 €
Muut kulut: 40 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 900
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 704
Kausikorttien myyntitavoite: 250
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 150
10) Peliitat, Heinola – 300 000 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 300 000 € (muutos +10 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 300 000 € (muutos +10 %)
Tulostavoite: 0 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 150 000 €
Lipputulot: 90 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 30 000 €
Julkaisutuotot: 15 000 €
Muut tuotot: 15 000 €
Menot
Pelaajabudjetti: 110 000 € (muutos +53 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 45 000 €
Varusteet ja huolto: 50 000 €
Matkakulut: 25 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 20 000 €
Hallinto/toimistokulut: 15 000 €
Ottelujärjestelyt: 10 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 10 000 €
Muut kulut: 15 000 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 500
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 481
Kausikorttien myyntitavoite: 100
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 0
11) LeKi, Lempäälä – 295 700 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 295 700 € (muutos +1 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 286 500 € (muutos -1 %)
Tulostavoite: 9 200 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 208 000 €
Lipputulot: 41 200 €
Ottelutapahtumien tuotot: 38 000 €
Julkaisutuotot: 0 €
Muut tuotot: 8 500 €
Menot
Pelaajabudjetti: 100 000 € (muutos -33 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 30 000 €
Varusteet ja huolto: 35 000 €
Matkakulut: 22 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 20 000 €
Hallinto/toimistokulut: 10 000 €
Ottelujärjestelyt: 50 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 5 000 €
Muut kulut: 14 500 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 440
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 423
Kausikorttien myyntitavoite: 100
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 0
12) JYP-Akatemia, Jyväskylä – 286 800 €
Yhteenveto
Budjetoidut tulot yhteensä: 286 800 € (muutos -21 %)
Budjetoidut menot yhteensä: 286 800 € (muutos -21 %)
Tulostavoite: 0 €
Tulot
Sponsori- ja mainostulot: 72 000 €
Lipputulot: 72 000 €
Ottelutapahtumien tuotot: 25 000 €
Julkaisutuotot: 20 000 €
Muut tuotot: 97 800 €
Menot
Pelaajabudjetti: 51 000 € (muutos -38 %)
Valmennus ja muut johtohenkilöt: 66 000 €
Varusteet ja huolto: 15 000 €
Matkakulut: 38 000 €
Jäämaksut/hallivuokrat: 31 000 €
Hallinto/toimistokulut: 11 000 €
Ottelujärjestelyt: 50 000 €
Mainos- ja julkaisukulut: 7 000 €
Muut kulut: 17 800 €
Katsojatavoitteet
Runkosarjan yleisötavoite/ottelu: 1 000
Katsojakeskiarvo kaudella 2010–11: 669
Kausikorttien myyntitavoite: 0
Toteutunut kausikorttimäärä 2010–11: 30
Kirjaudu sisään palveluun kommentoidaksesi. Mikäli sinulla ei ole tunnuksia, rekisteröidy käyttäjäksi. Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida.
Kommentit
Kouvolassakin lipputolot ovat 400 te.
Ottelutapahtumi en tuottoja Sport kerää 470 te, KooKoo 200 te, mutta Jokipojat vain 120 te eli saman verran kuin Jukurit, jonka katsojaluvut ovat puolet Joensuusta. Eli olisikohan kahvin ja makkaran hinnassa korottamisen varaa?
Ja miksi muuten Mehtimäen hallissa osa seisomakatsomos ta on parhailla paikoilla ja johon pääsee istumaan halvimmilla lipuilla? Eikö seisomakatsomot yleensä sijoiteta syrjempiin katsomolohkoihi n ja myydä parhaat paikat paremmin maksaville? Nykyisellä sijoittelulla Jokipojat häviää lipputuloissa.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte