04.02.2012 19:40

Ylös, ulos ja lätkäpeliin!

Kirjoittanut  Ema Hurskainen

Kuuntelin tänään nettiradiosta lähetystä HIFK:n ja Jokereiden välisestä ulkoilmaottelusta, joka pelattiin Helsingin Olympiastadionilla. 34 000 katsojaa uhmasi rapsakkaa pakkasta ja lumisadetta, eikä siistiin sisätyöhön tottuneilla pelaajillakaan varmaan liian hiki päässyt ainakaan vaihtopenkillä tulemaan. Vielä omassa lapsuudessani lätkää Suomessa pelattiin SM-liigaa lukuunottamatta lähinnä ulkokentillä, mutta tätä nykyä sarjapisteistä pelattavat ulkopelit ovat ennenkaikkea arktisen eksoottista viihdettä. Mestiksessäkin ulkoilmakiekkoa on viime vuosina kokeiltu, mutta puitteet sekä yleisömäärät ovat olleet, no, mestistasoa. Eikä ulkona pelaamisessa pelkän ulkona pelaamisen vuoksi paljon mieltä olekaan, vaan me hyvälle totutetut pullamössösukupolven lätkäfanit haluamme penkin persien alle, katon pään päälle ja erätauolla kouraan kupillisen tai tuopillisen, pelattiin sitten missä hyvänsä.

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että ennenvanhaan Mehtimäen tekojääkaukalon katsomossa oli ainakin ruusuisissa muistikuvissa tunnelmaa ihan eri tavalla kuin viereen myöhemmin kohonneessa komeassa hallissa. Ja kyllä Joensuussakin yhdelle ulkoilmapelille talvessa olisi tilausta. Nuoriso saisi maistella palasen entisaikojen lätkätodellisuutta ja vanhemmat vähätellä koko tapahtumaa, että kuinka silloin ennen oli pakkaset kovempia, makkara parempaa ja taklaukset kovempia.

Mehtimäen hallin kupeesta löytyvät melkein valmiit puitteet varmasti ainakin Mestiksen komeimmalle ulkoilmalätkäpelille: Laulurinne. Sen portailla on virallisten tietojen mukaan 6 000 istumapaikkaa tai 10 000 seisomapaikkaa joten yleisökapasiteettia riittää. Katsomo on katettava ja kenttä sen edessä tasainen ja kovapintainen. Irtokaukaloita kaupungilta löytynee omasta takaa. Kunnon äänentoistolaitteille paikalla on kaikki rakenteet valmiina ja pysäköintipaikkojakin lähiympäristössä vaikka kuinka paljon. Paikalle voi talvella tulla vaikka hiihtämällä!

Joensuun Popmuusikot ry. hallitsee tekniikan pystyttämisen ja isojen yleisötapahtumien järjestämisen alueella Ilosaarirockista hankkimansa pitkän kokemuksen tuomalla varmuudella ja olisi varmasti mielellään mukana auttamassa tapahtuman järjestämisessä. Rahaihmisiä ja hyvin pärjääviä yrityksiä Joensuusta löytyy varmasti sen verran, että taloudellisestikin ulkoilmapelin järjestäminen Laulurinteellä olisi mahdollista.

Ja samalla kattauksella kaukalossa voisivat pelata heti aamusta pikkujunnuista alkaen vaikka useampikin joukkue aina Musikoihin saakka. Siinä olisi kaikille pelipäivä, jota muistella vielä vuosikymmeniä myöhemmin. "Realistit" tietysti muistavat jo tähän väliin manata, että sää kuitenkin pilaa kaiken, ei kannata edes yrittää. Siihen voi sanoa, että urheilussa ja varsinkin kilpaurheilussa riskinotto on jokapäiväistä toimintaa. Kannattaako jättää kokonaan yrittämättä ihan vain sen vuoksi, että saattaa vaikka tulla tappio?

Idea on täysin ilmaiseksi käytettävissä, enkä varmasti ole edes ensimmäisten sitä ajatelleiden joukossa. Mutta varmasti olen talkoissa mukana mikäli tarpeeksi rohkeita tekijöitä saadaan tapahtumaa varten mukaan. Jääkiekko on mestistasollakin totista leikkiä, mutta ennen kaikkea se on meille katsojille viihdettä. Ulkoilmaottelu Laulurinteen upeissa puitteissa olisi suorastaan mahtavaa viihdettä.

Tänään Mehtimäellä pelattiin vielä sisätiloissa, missä Jokipojat otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa. Tulee kohta mieleen eräskin kausi tässä ihan hiljattain, kun Jokipojat nousi tammikuussa aina mestaruuteen saakka johdattaneeseen lentoon...

Muokattu viimeeksi 04.02.2012 20:34
Ema Hurskainen

Ema Hurskainen

Kirjoittelen tien päältä pari kertaa viikossa. Lisäksi erikoisjuttuja täkäläisistä kiekkoliigoista ja kiekkoilijoista matkareitin ja sattuman avustamana.

   

 
 

mehtimakelainen.net © 2011 Karjalainen -kaikki oikeudet pidätetään.