Italiasta löytyy jalkapalloilun lisäksi myös jääkiekkokulttuuria kuten syksyisessä jutussani Milanosta kirjoitin. Maa tunnetaan kansainvälisissä kiekkopiireissä maajoukkueestaan, joka on tuttu näky MM-kisojen A-tasollakin. 90-luvun puolivälin tienoilla "Azzurri", siniset, kamppaili kärkikymmenikössä useana vuonna peräkkäin, kaikkien aikojen toiseksi parhaana MM-saavutuksenaan kuudes sija vuoden 1994 kotikisoissa. Maan paras kiekkosaavutus on MM-kisojen neljäs sija vuodelta 1953.
Sitten 90-luvun Italian sijoitus kansainvälisessä rankingissa on pudonnut kymmenisen sijaa, mutta eritoten maan pohjoisosissa kansallisen tason jääkiekko on kiinteästi urheilukartalla. Rekisteröityneitä pelaajia Italiassa on 6 707 ja jäähalleja 44. Samat lukemat Suomessa ovat 67 336 ja 240, joten yli 61 miljoonan asukkaan maassa puhutaan lähinnä marginaalilajista.
Jääkiekon arvoturnauksia maassa on pelattu muutaman kerran ja paikallinen ykkössarja Serie A on houkutellut vuosien varrella maahan isojakin lätkästaroja, mm. kaudella 1990-91 juuri edellisenä keväänä viidennen Stanley Cupinsa NHL:ssä voittaneen Jari Kurrin. HC Devils Milanon riveissä kurvaillut Kurri tehtaili 30 runkosarajottelussa mukavat tehot 27+48=75.
Mikä sitten on pitänyt muuten urheiluhullussa maassa jääkiekon niin pienten piirien viihteenä? Viikon verran aihetta googlailtuani, italialaista kiekkoilua käsitteleviä nettisivuja ja maassa pelanneiden ulkomaalaisten pelaajien haastatteluja selattuani syitä näyttäisi olevan ainakin ja varsinkin yksi: Rooma. Jos on laji koko maassa pieni niin maan pääkaupungissa se on käytännössä tuntematon.
Kahdelle korkeimmalle sarjatasolle ei roomalainen joukkue ole yltänyt ikinä. Vielä viime kaudella lähinnä harrasteliigaksi laskettavassa Serie C:ssä pelannut HC Roma ei saanut täksi kaudeksi kerättyä tarpeeksi rahaa pelaajien vakuutuksiin ja joutui laittamaan kioskin kiinni. Toinen roomalaisporukka HC Mezzaluna Flyers lienee hävinnyt kuvioista jo aiemmin, ainakaan netistä ei hajanaisia viitteitä enempää joukkueesta löydy. Pienimuotoista junioritoimintaa kaupungissa näyttäisi olevan, mutta nuorisotasollakin puhutaan vain muutamasta joukkueesta. Jäähalleja on liki kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa kaksi.
Kyseessä lienee samankaltainen ilmiö kuin Suomessa pesäpallon suhteen. Vaikka pesistä pelataan koko maassa, ylimmällä tasolla ammattilaisinakin, on laji ilman pääkaupungin edustusta tuomittu ikuiseen kituutteluun isompiensa varjossa. Roomalaiset pitävät lätkää vuoriston hangissa kahlaavien maalaisten pelinä ja seuraavat itse jalkapallon lisäksi mieluummin kori- ja lentopalloa tai autourheilua.
Rooman kiekkotyhjiö heijastuu väistämättä myös maajoukkueeseen, josta on turha ikuisen kaupungin pelureita haeskella. Ja kun leijonanosa maajoukkueen pelaajista on saanut kiekko-oppinsa synnyinmaassaan Kanadassa tai Yhdysvalloissa, eivät Italian ja varsinkaan Rooman vaatimattoman juniorimyllyn läpikäyneet pelaajat ole läheskään samalla lähtöviivalla kahden passin miesten kanssa ja jäävät helposti puulaakitasolle.
Oma matkani jatkuu nyt kohti eteläistä Saksaa, missä kiekkoillaan jo aivan eri tasolla ja innolla. Niilläkin korkeuksilla talvi on ollut kylmä ja luminen, joten toivottavasti auto kestää tiellä ja lämmityslaite toimii. Kohti uusia seikkailuja!
