Italiasta löytyy jalkapalloilun lisäksi myös jääkiekkokulttuuria kuten syksyisessä jutussani Milanosta kirjoitin. Maa tunnetaan kansainvälisissä kiekkopiireissä maajoukkueestaan, joka on tuttu näky MM-kisojen A-tasollakin. 90-luvun puolivälin tienoilla "Azzurri", siniset, kamppaili kärkikymmenikössä useana vuonna peräkkäin, kaikkien aikojen toiseksi parhaana MM-saavutuksenaan kuudes sija vuoden 1994 kotikisoissa. Maan paras kiekkosaavutus on MM-kisojen neljäs sija vuodelta 1953.

Sitten 90-luvun Italian sijoitus kansainvälisessä rankingissa on pudonnut kymmenisen sijaa, mutta eritoten maan pohjoisosissa kansallisen tason jääkiekko on kiinteästi urheilukartalla. Rekisteröityneitä pelaajia Italiassa on 6 707 ja jäähalleja 44. Samat lukemat Suomessa ovat 67 336 ja 240, joten yli 61 miljoonan asukkaan maassa puhutaan lähinnä marginaalilajista.

Jääkiekon arvoturnauksia maassa on pelattu muutaman kerran ja paikallinen ykkössarja Serie A on houkutellut vuosien varrella maahan isojakin lätkästaroja, mm. kaudella 1990-91 juuri edellisenä keväänä viidennen Stanley Cupinsa NHL:ssä voittaneen Jari Kurrin. HC Devils Milanon riveissä kurvaillut Kurri tehtaili 30 runkosarajottelussa mukavat tehot 27+48=75.

Mikä sitten on pitänyt muuten urheiluhullussa maassa jääkiekon niin pienten piirien viihteenä? Viikon verran aihetta googlailtuani, italialaista kiekkoilua käsitteleviä nettisivuja ja maassa pelanneiden ulkomaalaisten pelaajien haastatteluja selattuani syitä näyttäisi olevan ainakin ja varsinkin yksi: Rooma. Jos on laji koko maassa pieni niin maan pääkaupungissa se on käytännössä tuntematon.

Kahdelle korkeimmalle sarjatasolle ei roomalainen joukkue ole yltänyt ikinä. Vielä viime kaudella lähinnä harrasteliigaksi laskettavassa Serie C:ssä pelannut HC Roma ei saanut täksi kaudeksi kerättyä tarpeeksi rahaa pelaajien vakuutuksiin ja joutui laittamaan kioskin kiinni. Toinen roomalaisporukka HC Mezzaluna Flyers lienee hävinnyt kuvioista jo aiemmin, ainakaan netistä ei hajanaisia viitteitä enempää joukkueesta löydy. Pienimuotoista junioritoimintaa kaupungissa näyttäisi olevan, mutta nuorisotasollakin puhutaan vain muutamasta joukkueesta. Jäähalleja on liki kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa kaksi.

Kyseessä lienee samankaltainen ilmiö kuin Suomessa pesäpallon suhteen. Vaikka pesistä pelataan koko maassa, ylimmällä tasolla ammattilaisinakin, on laji ilman pääkaupungin edustusta tuomittu ikuiseen kituutteluun isompiensa varjossa. Roomalaiset pitävät lätkää vuoriston hangissa kahlaavien maalaisten pelinä ja seuraavat itse jalkapallon lisäksi mieluummin kori- ja lentopalloa tai autourheilua.

Rooman kiekkotyhjiö heijastuu väistämättä myös maajoukkueeseen, josta on turha ikuisen kaupungin pelureita haeskella. Ja kun leijonanosa maajoukkueen pelaajista on saanut kiekko-oppinsa synnyinmaassaan Kanadassa tai Yhdysvalloissa, eivät Italian ja varsinkaan Rooman vaatimattoman juniorimyllyn läpikäyneet pelaajat ole läheskään samalla lähtöviivalla kahden passin miesten kanssa ja jäävät helposti puulaakitasolle.

Oma matkani jatkuu nyt kohti eteläistä Saksaa, missä kiekkoillaan jo aivan eri tasolla ja innolla. Niilläkin korkeuksilla talvi on ollut kylmä ja luminen, joten toivottavasti auto kestää tiellä ja lämmityslaite toimii. Kohti uusia seikkailuja!

Kuuntelin tänään nettiradiosta lähetystä HIFK:n ja Jokereiden välisestä ulkoilmaottelusta, joka pelattiin Helsingin Olympiastadionilla. 34 000 katsojaa uhmasi rapsakkaa pakkasta ja lumisadetta, eikä siistiin sisätyöhön tottuneilla pelaajillakaan varmaan liian hiki päässyt ainakaan vaihtopenkillä tulemaan. Vielä omassa lapsuudessani lätkää Suomessa pelattiin SM-liigaa lukuunottamatta lähinnä ulkokentillä, mutta tätä nykyä sarjapisteistä pelattavat ulkopelit ovat ennenkaikkea arktisen eksoottista viihdettä. Mestiksessäkin ulkoilmakiekkoa on viime vuosina kokeiltu, mutta puitteet sekä yleisömäärät ovat olleet, no, mestistasoa. Eikä ulkona pelaamisessa pelkän ulkona pelaamisen vuoksi paljon mieltä olekaan, vaan me hyvälle totutetut pullamössösukupolven lätkäfanit haluamme penkin persien alle, katon pään päälle ja erätauolla kouraan kupillisen tai tuopillisen, pelattiin sitten missä hyvänsä.

Mutta siitä ei pääse mihinkään, että ennenvanhaan Mehtimäen tekojääkaukalon katsomossa oli ainakin ruusuisissa muistikuvissa tunnelmaa ihan eri tavalla kuin viereen myöhemmin kohonneessa komeassa hallissa. Ja kyllä Joensuussakin yhdelle ulkoilmapelille talvessa olisi tilausta. Nuoriso saisi maistella palasen entisaikojen lätkätodellisuutta ja vanhemmat vähätellä koko tapahtumaa, että kuinka silloin ennen oli pakkaset kovempia, makkara parempaa ja taklaukset kovempia.

Mehtimäen hallin kupeesta löytyvät melkein valmiit puitteet varmasti ainakin Mestiksen komeimmalle ulkoilmalätkäpelille: Laulurinne. Sen portailla on virallisten tietojen mukaan 6 000 istumapaikkaa tai 10 000 seisomapaikkaa joten yleisökapasiteettia riittää. Katsomo on katettava ja kenttä sen edessä tasainen ja kovapintainen. Irtokaukaloita kaupungilta löytynee omasta takaa. Kunnon äänentoistolaitteille paikalla on kaikki rakenteet valmiina ja pysäköintipaikkojakin lähiympäristössä vaikka kuinka paljon. Paikalle voi talvella tulla vaikka hiihtämällä!

Joensuun Popmuusikot ry. hallitsee tekniikan pystyttämisen ja isojen yleisötapahtumien järjestämisen alueella Ilosaarirockista hankkimansa pitkän kokemuksen tuomalla varmuudella ja olisi varmasti mielellään mukana auttamassa tapahtuman järjestämisessä. Rahaihmisiä ja hyvin pärjääviä yrityksiä Joensuusta löytyy varmasti sen verran, että taloudellisestikin ulkoilmapelin järjestäminen Laulurinteellä olisi mahdollista.

Ja samalla kattauksella kaukalossa voisivat pelata heti aamusta pikkujunnuista alkaen vaikka useampikin joukkue aina Musikoihin saakka. Siinä olisi kaikille pelipäivä, jota muistella vielä vuosikymmeniä myöhemmin. "Realistit" tietysti muistavat jo tähän väliin manata, että sää kuitenkin pilaa kaiken, ei kannata edes yrittää. Siihen voi sanoa, että urheilussa ja varsinkin kilpaurheilussa riskinotto on jokapäiväistä toimintaa. Kannattaako jättää kokonaan yrittämättä ihan vain sen vuoksi, että saattaa vaikka tulla tappio?

Idea on täysin ilmaiseksi käytettävissä, enkä varmasti ole edes ensimmäisten sitä ajatelleiden joukossa. Mutta varmasti olen talkoissa mukana mikäli tarpeeksi rohkeita tekijöitä saadaan tapahtumaa varten mukaan. Jääkiekko on mestistasollakin totista leikkiä, mutta ennen kaikkea se on meille katsojille viihdettä. Ulkoilmaottelu Laulurinteen upeissa puitteissa olisi suorastaan mahtavaa viihdettä.

Tänään Mehtimäellä pelattiin vielä sisätiloissa, missä Jokipojat otti jo kuudennen peräkkäisen voittonsa. Tulee kohta mieleen eräskin kausi tässä ihan hiljattain, kun Jokipojat nousi tammikuussa aina mestaruuteen saakka johdattaneeseen lentoon...

Allekirjoittanut vietti asuntoautoineen viikon verran jumissa Italian saappaankärjessä sijaitsevassa Reggio di Calabrian kaupungissa. Syynä viimeviikkoinen rekkakuskien lakko, joka jätti myös huoltoasemat ilman säiliöautojen toimittamia täydennyksiä. Ajelin tietysti lakosta autuaan tietämättömänä tankin liki tyhjäksi asti. Niinpä, kun tilanne lopulta valkeni minullekin, olin ilman polttoainetta kymmenien kilometrien päässä lähimmästä leirintäalueesta sähköineen ja verkkoyhteyksineen. Sen verran onnistuin kaduilta ja kahviloista avoimia verkkoja löytämään, että pysyin kämmentietsikan avulla edes matsien tuloksien tasalla. Mutta tarkempi syynäys, keskustelupalstojen seuraaminen, eri otteluraporttien lukeminen - nettitelkkarista tai -radiosta puhumattakaan - olivat urheiluhalli Palasportin parkkipaikalla löpöä odotellessa pelkkä kaukainen haave. Mutta mikäpä oli matkailijan tullessa taas sivistyksen pariin ja päästä Jokipoikien kannalta varsin maukkaan tilanteen tasalle. Sarjatilannekin on sitä laatua, että kotietua voidaan alkaa juhlistaa vaikkapa pullakahveilla tuotapikaa.

Siirtomarkkinoiden jos ei kovin niin ainakin mielenkiintoisin uutinen oli Marko Kiprusoffin siirtyminen Kuusamon Pallo-Karhuista Mestiksen kärkikahinoissa kamppailevaan KooKoohon. Monet ovat suhtautuneet siirtoon kuin uutisten loppukevennykseen, mutta kyllä itselläni hattu nousee Kiprulle. Miehen on kertakaikkiaan pidettävä jääkiekosta kovasti. Kiprusoff ei Pallo-Karhuissa ollut mukana huumorimielellä, enkä usko hänen menneen Kouvolaankaan pelleilemään. Mestispelaajaksi Kipru on ikäloppu, mutta NHL:ssä huipputasolla edelleen kiitävä Teemu Selänne on vielä vanhempi. Mestiksen ikärakenteen aiheuttama harha on se, että nelikymppinen olisi väistämättä loppuunpalanut kehäraakki. Mies parhaassa iässä! Nimimerkillä "oma lehmä ojassa", vaikka ei meikäläiselle paljon siirtorajan lähestyessä soiteltukaan.

Kauden Jokipoikien ykkösveskarina pelannut Antti Ore jäi Espoon lainareissulleen, mutta kaupassa Mehtimäelle saadut Roope Ranta ja Lars Volden taisivat sittenkin olla Jokipojille vielä parempi diili. Voldenilla toki on alla vasta kolme peliä ärjypaidassa, mutta ainakin toistaiseksi homma on hoitunut mallikkaasti. Sitä voi tietysti miettiä jokainen tykönään, että mitä paremmin he loppukauden Jokipojissa pelaavat, sitä varmemmin heitä ei ensi kaudella Jokipojissa nähdä. Toistan itseäni, mutta siirtoikkunan pitäisi sulkeutua paljon aiemmin. Paljon.

Vaasasta ei Jokipojilla ole tapana ollut juuri pisteitä hakea, mutta niin vain viime viikolla mukaan tarttui taas täysi pistepotti. Kyllä, taas, sillä vastahan siellä muutama vuosi sitten voitettiin. Vaikka en paljon ennakkoasetelmista yleensä perusta, väitän Sportin kopissa kiroiltavan katkerasti tämänkin kauden päätteeksi. Nyt kun tämän ääneen sanoin, juhlitaan Vaasassa tietysti ensi kaudella jo Suomen mestaruutta. Että pitikin mennä uhoamaan.

Kiekkosarjojen seuraaminen täällä Välimeren rannalla ei ole helppoa. Jääkiekko ei varsinaisesti ole mikään mahtilaji näillä seuduilla, mikä näkyy mm. käsittämättöminä ottelukalentereina sekä -ajankohtina. Syksyllä vietin pitkän pätkän Espanjassa, jossa kiekkoa kyllä pelataan, mutta mm. Granadan porukalla ohjelmassa oli muutama ottelu lokakuussa ja seuraavat vasta tammikuussa. Ja nyt kun olen Italiassa, missä lätkää tunnetusti pelataan ja seurataankin ihan ajatuksella, saatiin maahan sellaiset kelit, ettei kesärenkailla ole mitään asiaa sisämaan vuoristoteille liukastelemaan. Mutta seuraavaksi suuntaan kohti saksankielistä maailmaa, missä lätkä onkin jo ihan eri kokoluokan laji. Ja ehkä matkan varrelle sattuvat myös Slovenia ja Unkari, peukut pystyyn!

Pelaajaliikenne Jokipoikien ja Espoon Bluesin välillä sai jatkoa tällä viikolla kun Jokipoikien ykkösmaalivahti Antti Ore sai kutsun Espooseen SM-liigahommiin. Bluesista Antin tilalle Mehtimäelle lähetettiin puolestaan tuttu tehomies Roope Ranta sekä nuori norjalaisvahti Lars Volden aukomaan Eemeli Sivoselta vapautunutta vaihtoaition luukkua. Eilen pelattujen Mestis- ja SM-liigakierrosten jälkeen voidaan sanoa, että tämänkinkertainen pelaajavaihto alkoi oikein lupaavasti. Ore torjui Bluesin makeaan vierasvoittoon Jokereista, Ranta pääsi Jokipon mukaan hakemaan harvinaista täyttä pistepottia Savonlinnasta ja nähtävästi Volden onnistui luukkuvahtina vähintäänkin kelvollisesti Eemeli Sivosen hoidellessa torjuntatyöt.

Itse en pahemmin SM-liigaa ennen kevään ratkaisupelejä jaksa seurata, mutta Antti Oren liigadebyytti kyllä kiinnosti minuakin. 32-vuotiaana ja jo maailmaa nähneenä pelimiehenä Antti ei ole liigaympyröissä mikään peruskeltanokka vaan liigassa pelaamattomuudestaan huolimatta huomattavasti kokeneempi kuin valtaosa pelikavereistaan. Yleisön puolella varmisteltiin oikeassa olemista jo etukäteen kommentoimalla Anttia hyväksi mestisvahdiksi mutta taitojen olevan SM-liigaan riittämättömät. Se, että Ore sitten onnistuikin Harkimo-areenalla parhaansa yrittämisen sijaan siivittämään Bluesin aina voittoon saakka voidaan kuitata kivasti "yllätyksenä", eikä ennakkoarvio miehen liigataidoista täten ollutkaan yhtään väärä. Kätevää.

Vaan ei Oren liigadebyyytin onnistuminen ollut suinkaan tammikuisen kiekkoillan ainoa ilonaihe. Eemeli Sivonen on saanut tähän mennessä tyytyä katselemaan pelejä lähinnä vaihtoaitiosta mutta nyt avautuu hänellekin hyvä sauma näyttää osaamisensa tosipaikassa. Kevään ratkaisupelien alla peliajan löytyminen myös Sivoselle ei voi olla huono juttu. Parhaassa tapauksessa molemmat maalivahtimme ovat Oren lainapestin päättyessä hyvässä ja onnistumisten myötä ennen kaikkea motivoituneessa vireessä.

Rannan tilanne sen sijaan on pysynyt samana läpi talven. Kolmetoista ottelua liigassa eivät ole muutamaa syöttöpistettä enempää tulosta tuottaneet, mutta Mestiksessä tulosta on syntynyt aivan toista tahtia. Tammikuun loppupuolelle käännyttäessä kaksikymmentä peliä kahdessa eri sarjassa ei varmasti ollut se, mitä Roope kauden alla tavoitteli. Pelaajien siirtoaika tosin on päättymässä, joten Rannankin kohdalla arvuuttelu huomisesta kotijoukkueesta päättyy ainakin hetkeksi. Niin paljon menestystä ja mahdollisimman kovassa kiekkosarjassa kuin Roopelle toivonkin, ei loppukausi ärjypaidassakaan olisi yhtään hassumpi vaihtoehto.

Viime viikon kaksi kotitappiota painoivat tuloskäyrää ikävästi jälleen kohti pakkaslukemia. Eilinen voitto Savonlinnasta korjasi kurssin, mutta LeKi ja Hokki hönkivät niskaan sikäli väkevästi, että tiukasti on tilanteet otettava lopuissakin peleissä mikäli mieli neljän joukkoon keväämmällä yhtään tekee. Vaikka seuraavaksi kohdataan kärkikolmikko Jukurit, Sport ja KooKoo, ei luovuttamisen varaa ole yhtään. Kaikki porukat ovat voitettavissa niin nyt kuin keväämmälläkin. Porukasta mahdollisesti puuttuvien pelaajien selän taaksekaan ei tarvitse piiloutua kun homman hoitaa itse.

Mutta montako norjalaista on Jokipojissa ennen Voldenia pelannut? Ei tule itselle mieleen yhtäkään. Rasti seinään!

Allekirjoittaneen lätkäkausi on kulunut ulkomailla, Jokipoikien otteita lähinnä internetistä seuraten. Osan otteluista olen nähnyt nettitelkkarista, osan kuunnellut Lauri Hyvösen mukaansatempaavina selostuksina nettiradiosta ja loput Mestiksen tulospalvelusta ruutua silmä kovana kytäten. Kuten arvata saattaa, ovat parhaat matsit olleet juuri ne tulospalvelun varassa seuratut, kun taas nettitelkkarista näkemäni tappiot olisin voinut ihan yhtä hyvin lukea vaikka sanomalehdestä.

Kun näin matkan päällä joutuu näkemään oikein erikseen vaivaa nähdäkseen tai edes kuullakseen Jokipoikien pelejä, tuntuu entistäkin käsittämättömämmältä se, kuinka Mehtimäenkin katsomosta alkaa valua jengiä pihalle jo reilusti ennen loppuvihellystä. Pahin kato käy tietysti silloin kun oma joukkue on tappiolla ja kolmannen erän puoliväli alkaa olla taputeltu. Arvannette jo, mihin viittaan.

Perjantain Jukurit-pelin jutun kommenteissa parikin nimimerkkiä tunnusti tehneensä tämän klassisen poistumisliikkeen katsomosta juuri ennen kuin jäällä alkoi tapahtua. Ei mahda mitään, jätkät, mutta kyllä vähän nauratti! Voin hyvin kuvitella fiiliksen, kun kotona pääsi tarkistamaan lopulliset tilastot.

Siitä on turha mieltään pahoittaa jos omat ovat muutaman maalin tappiolla puoli erää ennen loppuvihellystä. Saman verran tappio potuttaa vaikka kotona varttituntia myöhemmin olisikin. Viimeisen kymmenen minuutin aikana voi aina hävitä pelin kuin pelin, mutta yhtä hyvin sen voi samassa ajassa myös voittaa. Eikä sellaisen todistamista paikan päällä kyllä kannata muutaman minuutin säästön vuoksi missata.

Ennen samoista sijoista sarjataulukossa taistelevia LeKiä ja Vaasan Sportia saa Jokipojat vastaansa taulukon häntäpäätä hallitsevan Heinolan Peliitat sekä toistakymmentä pistettä taakse jääneet TUTO Hockeyn ja K-Vantaan. Ja kuten tässä tilanteessa tavataan sanoa, on näistä kolmesta pelistä luvassa takuuvarmat yhdeksän pistettä. Kuinka pisteet Jokipoikien ja vastustajainsa kesken jaetaan selviää tosin vasta kaukalossa.

Suunta oikea, jatkakaa!

Kausi vanhenee mutta meno vaan kovenee. Vaikka Turussa tulikin jatkoajalla takkiin viiden voitetun ottelun jälkeen, on Jokipojat kiistatta Mestiksen tämän hetken kuumimpia joukkueita. Kauttakin on vielä sen verran jäljellä, että oikein kunnon loppukirillä taistellaan vielä vaikka runkosarjan kärkisijoista. Muistetaan vaikkapa pari kautta sitten aina mestaruuteen johtanut loppukauden peräti kuudentoista ottelun mittainen voittoputki. Ennätykset on tehty rikottaviksi.

Mestaruuspuheet ovat tietysti kaikkien joukkueiden kohdalla vielä ennenaikaisia, onhan sarjaa pelaamatta edelleen kokonainen kolmannes, mutta kyllä asetelmia tässä vaiheessa jo katsellaan. Kahden kuukauden päästä pelataan nimittäin jo aivan eri panoksilla ja Jokipoikien kurssi on pudotuspelejä ajatellen täsmälleen oikea.

Ärjyjä on parjattu syksyn mittaan heittelehtivistä esityksistä, mutta tuloskäyrää kuluvan kauden ajalta tutkiessa voisi otteita pisteiden valossa kuvata mieluummin vaikka tasavarmoiksi. Syksyn mittaan ei voittoputkissa paljon olla seikkailtu, mutta ihan yhtä vähän on syöksyä laskettu alaskin päin. Kokonaisuutena käyrä osoittaa aivan oikeaan suuntaan. Pitkässäkin sarjassa muutaman ottelun mittaisilla pisteputkilla tehdään iso ero takaa-ajajiin.

Jokipoikien kokoonpano niin pelaajien kuin valmentajistonkin osalta uudistui paljon tälle kaudelle. Viime keväänä alkanut työ alkaa tuottaa kunnolla tulosta vasta nyt, joten ainakin omissa toiveissa on vahvasti se, että nykyinen porukka kestäisi edes pääosin kasassa vielä ensi kauteenkin saakka. Nyt keskitytään tietysti kuluvaan, jonka aikana ehtii tapahtua vielä vaikka mitä, mutta ehkäpä ensi syksynä ei tarvitsisikaan päivitellä sitä aikaa, joka uuden porukan ja valmennuksen mukanaantuoman pelitavan opettelemiseen menee, vaan oltaisiin valmiimpia taistoon jo heti syyskuussa.

Sarjapaikastaan luopuneen Kiekko-Laserin pelaajistosta leijonanosa löysi itselleen uudet joukkueet nopeasti. Joensuussa ei siihen jakoon lähdetty vaikka katsomovalmentajien liitto jakeli kuumia vinkkejä siitä ja tuosta pelimiehestä Jokipoikiakin ajatellen. Nähtäväksi jää, kuinka suuren osaan Laserin pelaajisto vielä Mestiksen ratkaisuvaiheissa nousee.

Joona Manninen sen sijaan seurasi Jyrki-isän jälkiä Mehtimäelle ja lensi Amerikasta ärjypaitaan. Jos on mies yhtään isäänsä tullut, nähdään jäällä talven mittaan vielä monta kertaa iloisesti hymyilevä Manninen. Mikäpä sen mukavampaa!

Kiekko-Laser laittoi lapun luukulle ja vetäytyi sarjasta. Paikoin huippuotteitakin esittäneen joukkueen taival Mestiksessä jäi siis ensiyrittämällä puolentoista kauden mittaiseksi. Onhan sekin toki tyhjää parempi. Mutta vähän hapan maku tapauksesta kyllä jäi.

Laserin tappoi raha eli sen puute. Kelailin Mehtimäkeläisen uutisia takaisinpäin aina kauden alkuun saakka. Tiedättekö mitä yhteistä on JYP-Akatemialla, K-Vantaalla ja nyt uuvahtaneella K-Laserilla? Mehtimäkeläisen jutun mukaan noissa kolmessa seurassa käytetään tällä kaudella enemmän rahaa valmennus- ja muiden johtohenkilöiden palkkoihin kuin pelaajiin yhteensä.

Sen kummemmin taustoja tietämättä voisi kuvitella tuollaisen asetelman olevan jo lähtökohtaisesti omiaan luomaan ongelmia pitkälle talkootyöhönkin perustuvassa seuratoiminnassa. Minkä tai kenen hyväksi mainosmyyjät ja muu taustajoukko on tuntenut tekevänsä töitä, seuran ja pelaajienko?

Jokaiselle ansionsa mukaan, luulisi jääkiekkojoukkueiden konttoreilla tuumittavan, kun joudutaan kerran joka tapauksessa vähällä toimeen tulemaan. Kun rahaa ei ole kuin välttämättömään,  panostetaan joukkueisiin tähtisikermien ostelun sijasta. Pelaajia pyörii yleensä ringissä 20–30. Osa heistä on omia junioreita, farmijoukkueissa liigan ja Mestiksen väliä pomppivia jojomiehiä tai muita kokelaita, joille ei tarvitse paljon maksaa. Jossain näiden seassa piileksii kuitenkin myös joukkueen ns. runko, johon ihannetapauksessa kuuluu valtaosa porukasta, ja se väkisin maksaa jotain.

Kiekko-Laserin tippuminen Mestiksestä kesken leikin ei ole kenellekään eduksi. Oulussa kävi tällä kaudella katsomassa Laserin kotimatseja keskimäärin yli 900 ihmistä. Kyllä hekin siellä jostain syystä olivat. Mitä tehdään sarjaohjelmalle ja jo pelatuille peleille? Entä joukkueellinen pelaajia kesken kiivainta kautta?

Toisaalta Kiekko-Laseria ei jäädä kaipaamaan samalla tavalla kuin vaikkapa Vaasan Sportia vastaavassa tilanteessa jäätäisiin. Farmijoukkueet voivat varmasti olla osa toimivaa kokonaisuutta pomoseuran kanssa, mutta ongelmien kasautuessa niiden kohtalo ei kiinnosta ketään, ei edes itse toiminnan pyörittäjiä, jotka alunperinkin pitivät omaa työpanostaan pelaajia tärkeämpänä.

Ehkäpä jonain päivänä näemme vielä Oulussa kiekkojoukkueen, joka onkin valmiina haastamaan Kärpät pelkän turkinsukimisen ja leivänmurujen nokkimisen sijasta.

Jokipoikien tilanne sen sijaan näyttää suhteellisen valoisalta. Rosteri tietysti elää täälläkin aina siirtoikkunan umpeutumiseen saakka, mutta ainakaan pelaajien joukkoliikehdintöjä ei näytä olevan luvassa. Lauantain riemukkaan Jukuri-voiton myötä seilataankin jo tukevassa kolmen ottelun voittoputkessa, joten tuleviin koitoksiin JYP-Akatemiaa ja LeKiä vastaan päästään hyvässä iskussa ja itseluottamusta uhkuen!

Maaottelutauko on vietetty ja lätkän perässä luistellaan taas Mestiksessäkin harva se päivä. Keskiviikon paluu tauolta ei vielä koko sarjan suhteen kummia tarjonnut. Jokipojat haki Vaasasta saman tyhjän pistepussin kuin niin monesti aiemminkin, eikä muillakaan paikkakunnilla tarvinnut odottamattomia tuloksia taivastella. Mutta perjantain neljän ottelun rupeama oli iloinen yllätys. Peliitat teki Vaasassa sen, mihin Jokipoikienkin olisi pitänyt pystyä ja Kari Makkosen TUTO sai odotella ensimmäistä voittoaan kahdeksanteen otteluun saakka napatakseen sen lopulta sarjaa johtavan KooKoon kotihallissa. Kun vielä LeKi ja K-Vantaa päihittivät SaPKon ja K-Laserin vierailla mailla, saatiin kertoimet kohdilleen yllätyksistä pitävien kupongeille.

Matkan päällä otteluita on pitänyt seurata lähinnä vanhan liiton tyylillä, tulospalvelua tiiviisti kytäten, sillä nettiyhteydet ainakaan oman reittini varrella eivät harmittavan usein ole telkkarilähetykseen vaadittavaan nopeuteen riittäneet. Jännitystä sekään ei toki matseista poista, eilisen LeKi-matsin viimeisen erän aikana ei katsetta uskaltanut kääntää ruudusta pois hetkeksikään.

Netin ja hyvän lätkäuutistarjonnan myötä tapahtumista pysyy tietysti kärryillä missä hyvänsä, mutta fiilismielessä kiekkoilun seuraaminen on täältä Espanjasta käsin aika erilaista kuin kotona. Aurinko paistaa, palmut huojuvat Costa del Solin lempeässä tuulessa ja sortseissa tarkenee kuin kesäisessä Suomessa konsanaan. Näissä olosuhteissa jääkiekon seuraaminen tuntuu aivan erilaiselta.

Vasta täällä olen tajunnut, kuinka suuri osa talvista lätkäelämää ovat myös toppatakit, pipot, lumisateet, pimeät pakkasillat ja Mehtimäen grillimakkaran palaset hampaiden välissä. Fyysinen etäisyys on tuonut erilaisen näkökulman koko Mestikseen. Avaussyötöt, maalipaikat, viisikkopuolustus tai muut pelilliset yksityiskohdat menettävät asemiaan kokonaisuudelle. Mehtimäen lehtereillä huomio kiinnittyy aivan eri asioihin.

Samasta syystä yksittäisten otteluiden aiheuttamat reaktiot meissä faneissa tuntuvat usein vielä tavallistakin enemmän ylilyöviltä. Jokipo porskuttaa sarjassa viidentenä, irtopisteiden päässä pudotuspelien kotiedusta. Kun tässä tilanteessa kommenteissa vaaditaan kovaan ääneen sen ja tuon pelaajan, valmentajan ja vaikka kenen erottamista, on vaikeata yhtyä noihin mielipiteisiin. Kausi on pitkä ja jokainen tekee virheitä mutta sarjataulukko ei valehtele. Vaihtelevista esityksistä huolimatta tilanne voisi olla huomattavasti surkeampi.

Mutta ei täälläkään sentään ihan sokeita olla. Mikko Haapakosken logiikkaa maalivahtipeluutuksessa on Mehtimäkeläisen uutiskommenteissa ihmetelty. Meikäläisen ihmettelyllä nyt ei paljon väliä ole, mutta samassa ihmettelijöiden jengissä olen minäkin. Eemeli Sivonen osaisi varmasti tehdä muutakin kuin availla vaihtoaition ovea. Ei minulla ykkösmaalivahtisysteemiä vastaan mitään ole, mutta pelattujen otteluiden tilasto Antti Oren ja Sivosen välillä ei ole balanssissa vaikka sitä miten kääntelisi. Eikä Sivosen pelituntuma, itseluottamuksesta puhumattakaan, ainakaan luukulla seisoessa kohene.

Jokipoikien tuloskäyrä puolestaan jatkaa samaa sahaamista ylös ja alas kuin tähänkin saakka. Itse en juuri urheiluvedonlyöntiä harrasta, mutta ao. kuviota katsellessa alkaa veikkaaminen tuntua houkuttelevalta, sen verran tasaisesti tuntuu Jokipojat voittoja ja tappioita vuorotellen napsivan.

Mestis vetää henkeä muutaman päivän mittaisella maaottelutauolla, eikä pieni tauko keskellä syksyn tiivistä otteluohjelmaa varmasti pelaajiakaan harmita. Perinteinen syysloma merkkaa myös runkosarjan puolivälin lähestymistä ja yksittäisten pelien tärkeyden kasvamista. Reilun parinkymmenen pelin jälkeen yhteen hitsautuvat porukat ovat prosessissa jo pitkällä, kun puolestaan ne, jotka eivät vieläkään ole yhteistä säveltä löytäneet, tulevat olemaan vireensä kanssa vaikeuksissa todennäköisesti koko loppukauden.

Pelaajaliikenteestä puhuminen alkaa jo turhauttaa kun ukkoa lappaa sisään ja ulos joka joukkuuesta harva se päivä. Jokipoikien osalta tuorein uutinen saatiin lukea Joonas Koskisen siirtymisestä Slovakiaan. "Loppukauden kattava" sopimus ei seuran tiedotteessa tarkoittanut siis yhtään mitään. Joonasta tai pelaajia yleensäkään ei tietysti ole syyttäminen. He tekevät työnsä sääntöjen puitteissa ja hakevat liksansa sieltä mistä parhaaksi näkevät, ihan pykälien mukaan. Meille kannattajille ja yleisölle laajemminkin rallista jää hieman hapan maku, mutta "tällaista se tänä päivänä on".

Oma lukunsa ovat liigan ja Mestiksen väliä seilaavat pelaajat, omana malliesimerkkinämme tällä kaudella tietysti Roope Ranta. Ärjypaidassa tulosta on tullut, seurajohto ja fanit tykkäävät enkä usko valmennusportaankaan hirveästi miehen otteista valittavan. Roope on Bluesin pelaaja, mutta Blues ei häntä selvästikään pahemmin tarvitse vaan käyttää lähinnä tuurausapuna jos ei parempaakaan kaveria löydy. Karua mutta totta. Mehtimäellä Ranta on mies paikallaan ja jo puolenkymmentä peliä ärjynutussa pelattuaan tärkeä lenkki joukkueessa. Roopen pään sisään en osaa mennä, mutta ei kai tilanne hänelle itselleenkään voi kovin helppo olla.

Mestisjoukkueen yhteistyö liigajoukkueen kanssa on siis taas kerran käytännössä sitä, että saamme nokkia heidän pöydältään putoavat murut. Ja vaikka ne murut olisivat meille kuinka tärkeitä hyvänsä, voi liigajoukkue milloin tahansa pitää ne itsellään koska ne ovat heidän leivästään lattialle ropisseet. Asioista voisi edes puhua niiden oikeilla nimillä.

Entä mitä tekee jo aiemmin sivuamani Janne Niinimaa Kiekko-Laserissa? Joensuussa Niinimaata ei joukkueen mukana nähty. Valmentaja Mikko Mannerin mukaan mies päättää itse pelaako vai ei, vaikka oli siinä kuulemma syynä myös "vakuutushommat sun muut". Yksi pelaaja on koko joukkuetta suurempi. Taidoiltaan voi toki ollakin, mutta varsinainen syy miehen mukanaoloon on selvästi oman uran turvaaminen eikä joukkueen eteen pelaaminen. Ja niinpä Oulussakin saadaan tyytyä vain nokkimaan Niinimaan murusia.

Niin paljon on aihetta ainaiseen marmatukseen kaikesta, mutta ei pidä unohtaa myöskään Jokipoikien nousujohtoista kuntoa. Revanssiviikonlopun tuplatappiosta huolimatta tauolle saatiin jäädä suhteellisen hyvillä mielin. Kotietu pudotuspeleihin on täysin omissa näpeissä. Mutta kovin kaksisia notkahduksia peliesityksissä ei sen tavoitteen saavuttaminen enää tässä vaiheessa kautta kestä. Toivotaan, että loput pelaajasopimuksista todella kattavat edes loppukauden, kuten seuran konttorilta Koskisen lähdön myötä vakuuteltiin.

Tai ehkäpä kausikortin ostanut fanikin voisi marssia lippukassalle pyytämään rahojaan takaisin kun muualta löytyikin parempi joukkue.

Kolmella kotivoitolla ensin tyylikkäästi mukaan taisteluun kotiedusta ja heti perään kahdella peräkkäisellä tappiolla polvia myöten takaisin keskinkertaisuuden suohon. Kun ne kaksi tappiota vielä tarjosi Savonlinnan perinteisesti vähän pienempänä ja heikompana pitämämme Pallokerho, kirvelee karvas kalkki sitäkin tujummin. Jukureille, KooKoolle tai Sportille, ehkä ääritapauksessa LeKillekin voi hävitä kahtena iltana peräkkäin, mutta että SaPKolle. Ahistaa.

Talvisalon jäähallista on kasvanut viime kausina Jokipojille kova paikka. Edellinen voitto Savonlinnasta haettiin kohta täydet kolme vuotta takaperin, eikä viimeiseen puoleen vuosikymmeneenkään niitä mahdu kuin kolme. Se on melkoinen suoritus kun muistaa muilta osin Jokipoikien loistavat otteet parillakin kaudella samana aikana.

Joka vuosi sitä on pelaajilta Ladan kanssa udeltu ja joka vuosi vastaus on sama: "ei tuollaisilla tilastoilla ole mitään merkitystä" Suokaa anteeksi ranskani, mutta se on kyllä paskapuhetta. Eritoten nykyisenä tietotulvan aikana jokainen pelaaja seuraa sen verran kiekkomedioita, että tällaiset jutut ovat varmasti tiedossa ja vaikuttavat alitajunnassa halusi sitä eli ei. Eikä tilasto tietenkään vain yhteen suuntaan vaikuta, vaan kyllä se antaa pässipaidoillekin potkua pötkiä Karjalan ärjyä karkuun kun se kerran on niin hyvin aikaisemminkin onnistunut.

Mutta ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Olavi Vauhkosen tasoitusmaali pelin viimeisellä sekunnilla sai aikaan sen verran kovaa karjahtelua myös täällä aurinkorannikolla, että naapurin brittirouva tuli ihan kyselemään, että onhan kaikki kunnossa.

Kuka muuten muistaa milloin viimeksi Jokipojat tasoitti pelin viimeisellä sekunnilla? Kaikkia tilastoja en tätä varten jaksa nyt läpi kaluta, mutta ainakin Miika "Haapis" Haapalan 5–5-tasoitus viimeisellä sekunnilla Kirkkonummen Salamoita vastaan tammikuussa 2005 on jäänyt hyvin mieleen. Teki mieli sännätä fanipäädystä pleksin läpi kentälle tuulettamaan kun tajusin lätkän todella uponneen verkon perukoille. Mehtimäkeläisen juttu matsista täällä.

Henkilökohtaisella tasolla en osaa Jokipoikia tämän(kään)kertaisesta tappiosta Talvisalossa hirveästi moittia, mutta kyllä kotikentällä pitäisi parempaan pystyä. Mehtimäki on taatusti sarjan parhaita kotihalleja ja edellisillan tiukkaakin tiukempi jatkoaikatappio tuoreena mielessä, joten kotivoittoa oli kyllä lupa odottaa.

Mutta kunnia sille kelle kunnia kuuluu, eli tässä tapauksessa SaPKolle. Vaikka itse istun ottavan osapuolen katsomossa, en voi välttyä samalla myös iloitsemasta Pallokerhon puolesta. Savonlinnassa on taisteltu vuosikaudet rapistuvaa hallia, lehtereiltä kadonnutta ja netissä keskenään tappelevaa yleisöä, vähiä sponsorirahoja ja milloin mitäkin vastaan ja silti onnistuttu pitämään joukkue Mestiksessä. Ja mitä useammin Talvisalon sakille hävitään, sitä paremmalle väistämättä taas koittava voittokin aikanaan tuntuu.

Mutta katsokaapa sarjataulukkoa ja miettikää missä ollaan jos kuntokäyrä laskee vielä hiemankin. Mestis on ollut huipputasainen sarja vuosikausia, eikä tämäkään kausi näytä tekevän poikkeusta. Jos koskaan, niin juuri nyt on jokaisella voitolla ja tappiolla todella merkitystä. Helppoja pelejä ei ole luvassa yhtäkään, mutta jokainen porukka sarjassa on varmasti voitettavissa. Jopa SaPKo.