Jokipojat on nimennyt Jari Nousiaisen joukkueenjohtajakseen. Viime kaudella tehtävää hoiti pelaajauransa päättänyt Juhana Repo. Nousiainen on toiminut aiemmin Jokipoikien edustusjoukkueen huoltajana. Apunaan hänellä on Timo Turunen.
Jokipojat on tehnyt ratkaisun maalivahtiasiassaan. Joukkueen uusi ykkösvahti on viime kaudet Itävallassa torjunut Mikko Rämö. 28-vuotias lahtelaiskasvatti on pelannut aiemmalla urallaan SM-liigan lisäksi muun muassa Ruotsin Elitserienissä ja Venäjän liigassa, joten meriittiensä puolesta Rämöllä pitäisi olla kaikki edellytykset nousta jopa koko Mestiksen parhaaksi maalivahdiksi. Norjaan suunnanneen Antti Oren korvaajaksi tuleva Rämö pysyy myös Joensuussa koko kauden, sillä miehen yksivuotisessa sopimuksessa ei ole purkamisen mahdollistavia liiga- tai ulkomaanpykäliä.
Jokipojat valmistautuu tulevaan kauteen pelaamalla peräti 11 harjoitusottelua. Ennakolta mielenkiintoisin kamppailu nähdään Mehtimäellä 12. elokuuta, jolloin SaiPan liigaryhmä saapuu vieraaksi. Muut Joensuuhun tulevat vastustajat ovat Mestis-joukkueita: SaPKo, Jukurit ja D Team. Jokipojat osallistuu tänä vuonna myös turnaukseen, kun se käy pelaamassa elokuussa Vantaalla kaksi Valtti Cupin ottelua. Harjoituspeliohjelman kruunaa 14.–15. elokuuta pelattava Kuopion Savon Sanomat -turnaus. Jokipojat sai paikan Ässien vetäydyttyä KalPan isännöimästä turnauksesta ja kohtaa näin kaksi liigajoukkuetta samana viikonloppuna. (päivitetty 25.06.)
Jokipojat täydensi pelaajarinkiään maanantaina kolmella tutulla nimellä. Sekä hyökkäjä Sami Puruskainen että puolustajat Kimmo Nevalainen ja Aku Pekkarinen ovat tehneet seuran kanssa vuoden mittaiset jatkosopimukset. Jokipojilla on näin koossa jo 19 sopimusta, joten joukkue on maalivahteja lukuun ottamatta lähes valmis.
Lätkävideot nyt Mehtimäkeläisessä!Maalikoosteet kotiotteluista jo peli-iltana.
Ottelukommentit myös vieraspeleistä. Eman ja Ladan tv-show kruunaa kokonaisuuden.
KATSO »